Chinua Achebe - Kaikki hajoaa

Chinua Achebe – Kaikki hajoaa (Basam Books 2014), alkuteos Things Fall Apart (1958). Suomeksi kääntänyt Heikki Salojärvi.

"Hän oli varakas viljelijä, jolla oli kaksi aittaa täynnä jamssia ja joka oli juuri ottanut kolmannen vaimon. Kaiken huipuksi hän oli ottanut vastaan kaksi arvonimeä ja osoittanut uskomatonta rohkeutta kahdessa heimosodassa. Okonkwo olikin nuoresta iästään huolimatta aikansa merkittävimpiä miehiä. Hänen klaanissaan ikää kunnioitettiin, mutta saavutuksia palvottiin. Kuten kylänvanhimmat sanoivat, jos lapsi pesee kätensä, hän voi syödä kuninkaitten seurassa."

On mahtava tunne ottaa pitkään kestäneen kirjastolainapinon purkamisen jälkeen omasta kotihyllystä kirja, klassikkoteos, joka on ollut lukulistan kärkipäässä jo pitkään. Tämä on ensimmäinen pitempään omassa hyllyssä lojunut kirja, jonka luen tänä vuonna, eli pääsen viimein mukaan myös Hyllynlämmittäjä-haasteeseen! Huippua. Joudun kyllä hieman kirimään saadakseni 12 täyteen tänä vuonna, mutta yrittää voi.

Nigerialaista Chinua Achebea (1930-2013) pidetään modernin afrikkalaisen kirjallisuuden isänä. Things Fall Apart -romaani on noussut vuosikymmenten saatossa englanninkielisen maailmankirjallisuuden klassikkoteokseksi. On hämmästyttävää, että kirja julkaistiin suomeksi käännettynä vasta kirjailijan kuoleman jälkeen, kun Basam Books julkaisi sen nimellä Kaikki hajoaa. Teos tarttui mukaani Sammakon kirjakaupasta viime vuonna (mahtava kauppa, terveisiä Turkuun). Kyseessä on Acheben ensimmäinen romaani, jonka monet ovat kokeneet hyvin voimallisena kokemuksena, koska se kuvasi nigerialaista heimokulttuuria ja sen murtumista aivan uudella tavalla, ilman länsimaista katsetta, eksoottista mystifiointia tai nostalgista "ennen kaikki oli paremmin" kaipuuta. Yhden nigerialaisen kirjailijan teoksen olen lukenut tänä vuonna jo aiemmin, kun tartuin Chimamada Ngozi Adichien romaaniin Purppuranpunainen hibiskus. Nyt kun myös Kaikki hajoaa on luettu, voin todeta Adichien kirjassa selkeästi näkyvän Acheben perinteen. Kumpikin kirjailija käsittelee esikoisromaaneissaan igbo-kansaa, mutta eri aikakausina.

Kaikki hajoaa kertoo menestyneestä igbosta nimeltään Okonkwo. Hän on kohonnut isänsä (joka eli ja kuoli veloissa ja arvonimettä) häpeällisestä varjosta merkittäväksi mieheksi kotikylässään. Okonkwoa kunnioitetaan niin kyläyhteisön kuin perheensäkin parissa (hänellä on kolme vaimoa ja heidän kaikkien kanssa lapsia), mutta hän on luonteeltaan myös vaikea: hyvin äkkipikainen, ymmärtämätön toisten tarpeita kohtaan ja tottunut saamaan ajamansa asiat läpi. Erityisesti Okonkwon suuttumus kohdistuu hänen vanhimpaan poikaansa Nwoyeen, jota hän pitää laiskana ja naismaisena. Miehekkäitä asioita Okonkwon maailmassa ovat mm. menestys painijana ja soturina, haastavasta jamssin viljelystä selviäminen kunnialla ja perheen sekä omien tunteidensa pitäminen kurissa. Perhe kasvaa tarinan alussa myös ottolapsella, kun naapuriklaanista heidän kyläänsä lähetetään Ikemefuna-niminen poika sovitteluksi siitä hyvästä, että heidän klaaniinsa kuulunut nainen oli murhattu. Ikemefunaa kasvatetaan kuin omaa poikaa muiden joukossa ja hänellä on hyvä vaikutus myös Nwoyeen, mutta onni ei kestä loputtomasti.

"Ensin laskeutui aivan pieni parvi. Ne olivat airuita, jotka oli lähetetty tutkimaan seutua. Sitten taivaanrantaan ilmestyi hitaasti liikkuva, valtavaa mustaa sadepilveä muistuttava ääretön möhkäle, joka hitaasti ajelehti kohti Umuofiaa. Pian se peitti puolet taivaasta, ja sitten tiheän möykyn puhkaisivat tähtisumun lailla kimaltelevat pikkuruiset valopisteet. Se oli uskomaton näky, täynnä voimaa ja kauneutta."

Heimo elää vahvassa yhteydessä luontoon ja lukuisiin jumaliinsa, mutta heidän uskomuksensa ja niihin perustuvat lait johtavat myös brutaaleihin ja rankalta tuntuviin tekoihin ja rangaistuksiin. Ihmiselämällä, vastasyntyneelläkään, ei ole merkitystä silloin, jos jumalten tahtoa on loukattu tai oraakkeli vaatii tekemään tietyllä tavalla. Lukija saa jännittää monessa kohtaa, mitä seuraavaksi tapahtuu, esimerkiksi kun papitar kulkee lapsi selässään pitkin seutuja läpi yön, eivätkä vanhemmat saa puuttua siihen mitä tapahtuu. Erityisen vakavat rikkomukset johtavat kuolemantuomioihin, karkotuksiin ja koko omaisuuden tuhoamiseen. Näiden toimeenpanijat eivät tunne vihaa, vaan he tekevät kuten ovat oppineet että on pakko tehdä, jotta maailman järjestys säilyy. Kirjan loppupuolella heimokulttuurin järjestys saa kuitenkin haastajan, kun alueelle ilmaantuu valkoisia miehiä, jotka eivät ole albiinoja vaan aivan ennennäkemättömiä olemukseltaan. Vahvan aseman saavuttaneen Okonkwonkaan maailma ei selviä ehjänä koettelemuksista, kun ne muuttuvat toinen toistaan pahemmiksi.

Teos on täynnä kaunokirjallisesti vahvaa kerrontaa ja se pystyy välittämään kuvaamansa elämänmenon sellaisenaan, ilman maalailuja, sädekehiä tai koukeroita. Kirjan kieli on voimakkaan toteavaa. Myös käännös tuntuu onnistuneelta, vaikka pieniä kirjoitusvirheitä oli jäänyt painokseen useita, mikä aina tökkii tietyn pisteen jälkeen. Joka tapauksessa olen iloinen, että näin merkittävä klassikko on luettavissa myös suomeksi. 1890-luvun heimokulttuurissa elävien henkilöiden sisäinen maailma on universaali ja heidän perimmäiset inhimilliset ongelmansa ovat tunnistettavia kaikille. Elämälle kaivataan merkitystä, läheisyyttä haetaan perheestä ja yhteisön voima tunnustetaan. Miljöön ja ihmisten välisten suhteiden kuvauksessa on myös kauneutta. Lopulta kaiken hajottua ja vanhan maailman hävittyä sellaisenaan historiaan olin lukijana kiukuissani siitä, miten lähetyssaarnaajat afrikkalaisia kohtelivat, ja koin surua heidän menettämästään kulttuurista, vaikka siinä oli myös ehdottoman huonoja puolia. Maailmankuva ei ole tämänkään kirjan lukemisen jälkeen mitenkään yksiselitteinen, mutta johonkin suuntaan se taas avartui.

Muissa blogeissa: Omppu, Riitta k, Mari a, Margit, Kaisa V, Erja ja monta muuta

Hyllynlämmittäjä-haasteeseen on luettu nyt yksi, jee.

Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 48: Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän