Tietokirja nykypäivän homomiesten elämään vaikuttavista asioista. Teos lainaa psykologista ajatteluaan paljon alkuvuodesta lukemaltani ja postaamaltani Alan Downsin The Velvet Rage -teokselta. Sillä on jälleen sekä ansionsa että ongelmansa. Tuhoisan toiminnan syyt ja seuraukset avautuvat, mutta kirja on paljolti valkoisen-keskiluokkainen. Sisältöä siinä kyllä on, ja sain siitä henkilökohtaisesti paljon irti – valkoisena, keskiluokkaisena homomiehenä, kappas.
Todd kirjoittaa todistusvoimaisesti 80-luvun Britanniasta ja sen surullisenkuuluisan keltaisen lehdistön hirvittävistä, homofobisista reaktioista HIV-epidemiaan. Thatcherin kommentit homoista saavat minut ahdistuneeksi siitä, että olen tavannut homoja, jotka ihailevat häntä, vaikka hänen pääministerikaudellaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia pyrittiin kaventamaan ja heitä ajamaan käytännössä piiloon tai "eheytymään". Todd itse joutui elämään varhaisnuoruuttaan homoutensa juuri tiedostaneena tässä ympäristössä, ja ymmärrettävä kiukku näkyy tekstissä.
Erityisesti addiktioihin, kuten huumeita ja seksiä sekoittavaan chemsex-kulttuuriin, Todd paneutuu syvemmin kuin Downs The Velvet Ragessa. Hänen kirjoitustyylinsä on toimittajatyylisen kirkasta, tekee asiat lukijoille erittäin selväksi ja perustuu laajoihin aineistoihin, kuten haastatteluihin ja lehtiartikkeleihin. Lehtimaailma on läsnä tietysti myös sen kautta, että Todd on työskennellyt Attitude-lehden päätoimittajana. Paikoin hän toistaa, todistelee ja alleviivaa liikaa. Olisin jättänyt tekstin lihavoinnin keinona käyttämättä. Turhauduin kirjassa siinä kohtaa, kun Todd noin seitsemännen kerran mainitsi, että ”kaikki homomiehet eivät koe näitä ongelmia eivätkä ainakaan näin pahasti” – tällaisen ajattelun korostaminen juuri on vähentänyt asioista suoraan puhumista.
Joissain teemoissa maailma on edennyt jo kirjan julkaisun jälkeen uusiin suuntiin, kuten HIV:n tarttumisen ehkäisevän PrEP-lääkityksen huomattava yleistyminen ja pornon – jonka negatiivisia lieveilmiöitä erityisesti esiintyjilleen Todd käsittelee – siirtyminen osittain Onlyfansin kaltaisille tekijälähtöisemmille alustoille. Näistä aiheista olisi tärkeää kirjoittaa analyyttisesti tuoreemmista näkökulmista.
Tänä vuonna olen perehtynyt homona kasvamisen vaikutuksiin ja traumaoireisiin syvemmin kuin aiemmin, lukenut tarkasti tietokirjoja. Myönnän tuudittautuneeni vielä muutamia vuosia sitten ajatukseen, että nykyään esim. Suomessa ovat jo kaikki asiat hyvin, kun on avioliittolakikin, ja pitää katsoa vain eteenpäin ja olla onnellinen. Mutta on toksista positiivisuutta, jos päättää olla näkemättä, mitä ongelmia ympärillä vielä on ja mitkä menneet kokemukset elämään vaikuttavat vahingollisin tavoin. Kun itsetunto-ongelmien laukaisemat addiktiot ovat noin suuressa roolissa keskiluokkaisilla tai varakkaammilla valkoisilla homomiehillä, tilanne voi olla monin tavoin vaikeampi muilla ryhmillä, kuten köyhillä ja rasismista kärsivillä.
Pidän teoksen kaaresta, jossa aluksi pureudutaan häpeän syntyyn, sitten sen aiheuttamiin epäterveisiin reaktioihin, ja lopussa on paljon käytännön ratkaisuja ihmisille jotka haluavat parantaa tilannettaan, erityisesti addiktioitaan. Todd luottaa paljon 12 askeleen ohjelmaan (ilmeisesti oman kokemuksensa pohjalta), joka korostuu kirjassa ratkaisuna vähän liikaa. Straight Jacket tarjosi henkilökohtaisesti erään todella suuren oivalluksen. Siitä lisää jossain muodossa varmasti myöhemmin. Nyt on aika ajatella.
”– – the gay scene is unique in that it is a place where we are mixing with lots of other abuse survivors. – – Sometimes this can mean we bring specific behaviours to our relationships with each other – what I call negative mirroring, invalidation potential and extreme objectification.”
”The gay media need to show that we are more than usually white shirtless clubbers, escorts and porn stars.”
”It’s not shaming to ask people if they have control and are taking care in their sexual lives, and if they don’t think that’s the cause then we should discuss what they are doing.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti