Ground Zero on Andrew Holleranin vuonna 1988 julkaistu esseekokoelma, josta Walter de Camp on valikoiden suomentanut kuusi esseetä. Viisi niistä käsittelee aidsin iskeytymistä New Yorkin homoyhteisöön 1980-luvulla, viimeisen aiheena on ”Hyvä seksi / huono seksi”, jossa vasta loppukaneetti peilautuu sairauden vaikutuksiin.
Holleranille, kuten monille muille New Yorkissa silloin eläneille homoille, 1970-luku oli vapautumisen riemua: Fire Islandin päättymättömiä bileitä, täysiä baareja ja pidäkkeetöntä seksiä. Hän on tallentanut aikakauden tunnelman kulttiklassikoksi kohonneeseen romaaniinsa Dancer from the Dance (jota olen lukenut vähitellen eteenpäin jo pienen ikuisuuden, ja teos on jäänyt toistuvasti kesken, vahvimmillaan se on tosiaan ajankuvauksena). Vaikeimpana romaanissa näyttäytyy pysyvän rakkauden etsintä.
80-luvun alkaessa Holleran jätti New Yorkin juuri ennen suurta tuhoa. Esseessä ”Snobit lainehilla” on pysäyttävän voimakas kuvaus kuumasta iltapäivästä, jolloin Holleran istui ystävänsä kanssa Fire Islandin uimarannalla, mutta se oli suljettu likaviemärien jätteiden ajauduttua liian lähelle maata: ”Kaikkialla ympärillämme miesryhmät paahtoivat itseään auringossa, vierellään valtameri johon he eivät voineet astua.” Toisaalla esseissä Holleran kuvaa, millaista seksistä oli tullut aidsin keskellä: masturbointia pornoteattereissa niin, ettei toiseen uskaltanut edes koskea kunnolla, ja spermaan suhtauduttiin kuin radioaktiiviseen aineeseen. Tällä oli pitkäkestoiset vaikutuksensa tietyn sukupolven homomiehiin, mikä tulee esiin myös tämän vuoden suosikkielokuvassa All of Us Strangers, jossa kahdesta miehestä vanhempi kertoo nuoruuden peloistaan yhdyntää kohtaan.
Teksteistä painuvat mieleen erityisesti toistuvat käynnit sairaalassa, puhelinsoitot ystävien kuolemista ja se, miten epidemian koskettamat yhteisöt alkoivat auttaa toisiaan. ”Syvällisin ero ihmisten välillä saattaa hyvinkin olla ero sairaiden ja terveiden välillä, mutta myötätuntoiset ihmiset yrittävät kurottautua kuilun ylitse ja rakentaa siihen siltaa.” Yhteistä vihollista vastaan kamppailu yhdisti jälleen yksilöt, jotka sitä ennen tunsivat toisensa kenties vain ohitettuina kasvoina ”diskoteekeissa”.
Ohuen valikoiman ilmestymisen suomeksi mahdollisti Kari Lempisen (Walter de Camp) ja Jukka Lindforsin perustama pieni Odessa-kustantamo, jonka viimeisiä julkaisuja se näyttäisi olleen. 90-lukulaisessa Suomessa tällainen teos on ollut todellinen kuriositeetti. Itse poimin tämän pari vuotta sitten kirjaston ”ota ilmaiseksi”-poistopöydältä. Esseiden ajankuvaus on palaamisen arvoista myös nykypäivänä, sillä ne näyttävät, millainen tie on vähemmistöjen historiassa kuljettu. Paikoin Holleranin tavassa ajatella ja kuvata asioita on jotain ärsyttävän pinnallista, mutta monet hänen mietteensä ovat tarkkanäköisiä – ja pisteliään huumorin värittämiä. Tuhon ytimessä sanoittaa niin surun, kamppailun kuin elämän.
“Mieleeni jäi tunne, että olin elossa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti