perjantai 7. lokakuuta 2016

Hanna Weselius - Alma!

Hanna Weselius – Alma! (WSOY 2016)

"Älä koskaan tee näin, on naistenlehden ääni neuvonut. Aino on joskus tuon tytön ikäisenä lukenut englantilaisesta naistenlehdestä nimeltä Red myös sen, että yli kolmekymmentävuotias nainen ei koskaan saa käyttää vintagekenkiä. No vintage shoes on vintage feet. Kun Aino on täyttänyt kolmekymmentä, hän on lankannut kaikki vintagekenkänsä, pakannut ne muovipusseihin ja vienyt kellariin odottamaan tyttäriä."
Kirjan vuoden 2015 -kirjoituskilpailun voittanut Alma! on kuvajournalistina, kuvataiteilijana ja vapaana kirjoittajana työskennelleen nykyisen yliopistonlehtori Hanna Weseliuksen esikoisromaani. Kuvataiteilija on myös kirjassa nykyaikaa elävän Ainon ammatti. Aino on yksinhuoltaja ja pohtii naisen asemaa sekä nyt että menneisyydessä. Hän lukee ilkeitä nettikeskusteluja eräästä yökerhotanssijattaresta pystymättä lopettamaan, lukee sivu sivun perään, ja hän törmää myös uutisiin Nigeriassa siepatuista 234 koulutytöstä, joiden kokonaislukumääräkin on epäselvä. Tytöt muuttuvat vain numeroksi, heidän kohtalonsa jää epäselväksi, sitä mitä heille tehtiin ei halua kukaan edes kuvitella, sillä todennäköisesti se on jotain liian kauheaa. Romaanissa ollaan ärtyneitä vallitseviin olosuhteisiin, siihen miksi naiset usein päätyvät elämässään tiettyyn tilanteeseen, jonkun muun vallan alle.

Erityisesti tätä roolia puidaan osioissa, joissa kertoja puhuttelee suoraan Alma Mahleria (1879–1964), lahjakasta säveltäjää, jonka kohdalla usein kuitenkin mainitaan, että hän oli säveltäjä Gustav Mahlerin ja sen jälkeen monien muiden taiteilijamiesten vaimo ja jonkinlainen muusa. Mennessään naimisiin Gustav Mahlerin kanssa Alma suostui luopumaan omasta urastaan. Alma on kertojalle sekä harmin, säälin että turhautuneen kiukun kohde. 
"Alma, Alma, miksi sinä annat tämän tapahtua?
Siellä se saatana keikuttaa keppiään ja hattuaan lammen rannalla puiston keskellä. Siellä se kekkaloi ja kumartelee nuorille kermakakuilta näyttäville neideille, samoille jotka istuvat mallina ja pyllistelevät sille Schielen paskiaiselle. Nuoremmille ja kiinteämmille kuin sinä, Alma. Sinä istut pianojakkaralla ja vääntelet käsiäsi kuin Sylvia Plath."
Teoksen nimen huudahdus huutomerkkeineen saa monia tulkintoja ja merkityksiä. Huhuillaanko siinä Almaa, yritetään tavoittaa häntä tämän tekstin kautta reilun viidenkymmenen vuoden takaa, jolloin hän vielä eli? Torutaanko siinä Almaa siitä, miten hän päätyi elämänsä elämään? Nostatetaanko siinä Alman merkitystä, jotta tämä pääsisi viimein siihen arvostettuun asemaan, jonka historiassa ansaitsee? Kertoja mainitsee eräässä kohdassa hyvin ärtyneenä historiantutkijoiden tarpeen tehdä Alma Mahlerista ongelma ja tästä ongelmasta jopa oma käsitteensä, koska Gustav Mahlerista kirjoittavat miespuoliset historioitsijat eivät voi hyväksyä Alman näkemystä oikeana ja arvokkaana. Miesten esikuvallista sankaria ei saa horjuttaa.

Kirjan kieli on todella hyvää, se kuvailee, välittää tuntemukset ja välillä luettelee asioita tehden kaiken tämän tarkan hallitusti mutta kiinnostavasti.
"ja sitten hän istuu alas ja katsoo pöytäänsä, siinä on leivänmuruja ja kahvirenkaita ja pieniä muovisia eläinhahmoja joilla on isot, keikkuvat päät ja koulukirjoja ja langanpätkiä ja avaimia, ja siinä on kolikoita ja vihkoja ja kirjekuoria ja lapaset ja sanomalehti, se jossa ovat Nigerian tytöt."
Aiheina esille tulevat myös mm. maahanmuutto paristakin eri näkökulmasta, nykypäivän naisen asema tietyissä juridisissa tilanteissa sekä yksinhuoltajana elävän raastava kaipuu kosketukseen. Kirjaa ei mielestäni voi sanoa osoittelevan syytteleväksi mihinkään vallitsevaan asiantilaan, se kertoo ja näyttää maailmaa uskottavan realistisesti. Merta ylittävistä pakolaisista kertova osuus tuntuu aluksi jäävän kokonaisuudesta irralliseksi, mutta sekin kietoutuu sitten mukaan temaattiseen kokonaisuuteen ymmärrettävästi.

Romaani on nopealukuinen 200 sivun pituudessaan, ja tulee sellainen olo, että aiheista lukisi mielellään enemmänkin, mutta senhän voi tosiaan tehdä, voi googlettaa tietoa Alma Mahlerista (ja selvittää että kyllä, se yksi taiteilija ihan oikeasti teetti eron jälkeen häntä esittävän nuken) tai Nigerian koulutyttösieppauksista tai yökerhotanssijattaresta (jos sille tielle jostain syystä haluaa lähteä), mutta kirjassa kaikki oleellinen on varmasti sanottu. Kirjailijalta toivoisi toki esikoisen jälkeen myös uusia teoksia, hänen otteensa on fiksun ja jotenkin raikkaan tuntuinen. Alma! menee ainakin HS:n kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi heittämällä. 

6 kommenttia:

  1. Sullahan on täällä luolassa ihan uusi ulkoasu. Hienolta näyttää.

    En syttynyt Almasta!, vaikka se kaikin puolin hieno onkin ja kieli aivan loistavaa. Ihmettelen itsekin, miten en innostunut, vaan minkäs teet. Jään siis odottamaan Weseliuksen seuraavaa kirjaa, jonka olen jo ennustanut olevan jättipotti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hm, en ole tämän blogin ulkoasuun koskenut perustamisen jälkeen, oletko kenties käynyt musablogissani, jos muistat sen? :)

      Mulla oli ihan vastaavat fiilikset Laura Lähteenmäen Korkeasta ajasta kuin sulla on ollut Almasta!, eli selvästi taitavan tekijän kirja ja tosi hyvää kieltä, mutta ei oikein säväyttänyt. Tuon Korkean ajan kohdalla päättelin sen johtuvan siitä, että samankaltaisesta asetelmasta on noita suomalaisia sukutarinoita jo kolmetoista tusinassa.

      Poista
  2. Alma! oli ihanan virkistävä paketti. Olen samaa mieltä, että kaiken järjen mukaan on heittämällä HS:n esikoiskirjapalkinnon finalisteissa. Ja kuten sinä ja Omppukin tuossa yllä sanotte: seuraavalta Weseliuksen romaanilta voi odottaa tämän jälkeen täyspommia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, todella haluan lukea Weseliukselta lisää jatkossakin, ja kuten totesit, on kyllä tosi virkistävä kertoja!

      Poista
  3. Pidin Almasta! enemmän heti lukemisen jälkeen, mutta kiinnostukseni laimeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kirja on edelleen mielessä tuoreena ja mukavan rosoisena kokemuksena. Odottelen kiinnostuksella, mitä Weselius kirjoittaa seuraavaksi.

      Poista