lauantai 3. syyskuuta 2016

Jouko Turkka - Aiheita

Jouko Turkka  Aiheita (Otava 1982)

"Vanha lehti joutuu kokemaan siirtymisen tavoitellusta uutuudesta kalapaketiksi, poikain sätkäksi, saappaaseen kuivikkeeksi; lopuksi siihen pyyhitään perse.
Paljon joutuu kynttiläkin näkemään aina kun se sytytetään. Sitä hinkataan tanssilattiaan, suksenpohjaan, silitysrautaan, ja saattaa se joutua moneen liukkaampaankin paikkaan ennen kuin hiiri sen syö."

Suomalaisen teatterin merkittävän voimahahmon kirjallinen tuotantokin on jäänyt monen mieleen. Kari Hotakainen kertoi, että heinäkuussa edesmenneen Jouko Turkan palkittu esikoisteos Aiheita vaikutti hänen omaan kirjoittamiseensa "aivan helvetisti". Antti Holma kirjoitti juuri aloittamansa uuden blogin ensimmäiseksi postaukseksi Turkka-mukaelman, joka on erittäin onnistunut, voin sanoa nyt kun alkuperäinen on luettu.

Aiheita on tosiaan pidäkkeetöntä tekstiä ja hyvin tajunnanvirtamaista. Teoksen tyylilajin määrittely on hankalaa, mutta novellikokoelma lienee lähimpänä. Turkka käyttää kirjassa selkeästi itseään kertojana näille aiheilleen, tarinoille, jotka alkavat mutta eivät välttämättä lopu, vaan niitä jätetään myös avoimiksi. Joskus puhutellaan lukijaakin ja pyydetään tätä ratkaisemaan loppu. Turkan kehittelemät jutut eskaloituvat yleensä pahimmilla mahdollisilla tavoilla  päällimmäisenä nousee nyt mieleen mies, joka jää yöllä rappukäytävään alasti eikä kehtaa mennä pyytämään apua keneltäkään. Mies päätyy piileskelemään, tekemään tarpeensa rappukäytävään, sytyttämään tulipalon ja lopulta syyttämään kaikesta kadulta kaappaamaansa pultsaria. Aiheissa ihmiset toimivat estottomasti ja vaistojensa mukaan ilman mitään sovinnaisuutta, tai siltä se ainakin tuntuu. Hulvattomat kertomukset voisivat kuitenkin olla sopivissa tilanteissa täysin mahdollisia. Sekin niissä viehättää.

Kirja oli varmasti yli 30 vuotta sitten ravisteleva myös suorapuheisuudessaan ja räävittömyydessään. Nykypäivän lukija on populaarikulttuurissaan ja viihteessään kokenut jo niin paljon karuja puheita, rietastelua ja väkivaltaisuuksia, etteivät sellaiset luettuna sisältönsä takia hätkäytä. Kaiken taustalla näkyvät ajatuskulut ovat kuitenkin se, mikä saa Aiheiden lukemisen yhä myllertämään mielessä ja haastamaan sitä. Turkka näyttää teoksessa, mikä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja sosiaalisissa rakenteissa on kuin omanlaistaan omituista teatteria. Juuri siksi on niin riemastuttavaa, kun näitä rakennelmia ravistellaan, ja sain nauraa monta kertaa teoksen edetessä. Välillä piti vakavoituakin. Traaginen ja koominen, surullinen ja hauska vuorottelevat ja yhdistyvät kirjassa jatkuvasti. Teksti vaikuttaa viimeistelemättömältä, kirjaan on jätetty muutamia virheitä ja kömpelöitä lauserakenteita. Se saa aikaan mielikuvan, että aiheet ovat syntyneet aina kerralla, pidättelemättömänä ideoinnin vyörynä.

Aiheita on kirja, johon haluaa lukemisen jälkeen palata uudestaan. Lukijalta vaaditaan teoksen lukemisessa tarkkuutta, eikä se selvästikään edes paljasta kaikkea kerralla. Aiheita ansaitsee kirkkaasti paikkansa kotimaisen kirjallisuuden kaanonissa, enkä ihmettele että Hotakaisellakin on kirjoja itsellään kolme kappaletta, "koska se pitää olla saatavana nopeasti, jos verensokeri laskee."

2 kommenttia:

  1. Hyvin todettu tuo Hotakaisen, "jos verensokeri laskee." Sama juttu oli mullakin lukiessa nauratti ja sitten välilä tuntui, että ei ollut edes sopivaa nauraa ja väliin melkein itketti otus nimeltä ihminen. Turkan ääni kaikuu näissä vahvana.

    Tuo mitä kirjoitat, että periaatteessa monet sinänsä hulluiltakin vaikuttavat tapahtumakulut on mahdollisia on, tekee Aiheista kiinnostavia sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihmisyyttä ja varsinkin suomalaista olemista näissä todella ravistellaan. Olemmehan me kieltämättä usein surkuhupaisia kaikki. :) Mielenkiintoista oli tosiaan lukea, että Hotakaiselle tämä on ollut niin tärkeä teos.

      Kiitti kommentista! :)

      Poista