sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Jan Forsström - Eurooppalaisia rakastajia

Jan Forsström – Eurooppalaisia rakastajia (Teos 2016)

"Sain polttaa yrttipiippua ja koin ensimmäistä kertaa, miten valuin ruumiistani ulos. Olin kevyt kuin tuulenhenkäys, ja surkea kapea naisenvartaloni, jota olin aina niin inhonnut, retkotti maassa vähälihaisena ihosäkkinä. Chyong-Chaj tanssi sen ympärillä, paisui taas ja antoi siemenensä sen päälle. Minä katselin kuin kuusen latvasta."
Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Jan Forsströmin kirjallinen esikoisteos Eurooppalaisia rakastajia on, erään teoksen novellin tyyliä mukaillakseni, erittäin ns. "valmis paketti". Forsström kokeilee novelleissa eri kirjoitustyylejä, kuten mielestäni kiinnostavassa novellikokoelmassa pitääkin tehdä. Ilahduttavaa on, miten vakaasti Forsström kaikki eri tyylilajinsa ottaa haltuun. Esimerkiksi juuri viittaamassani "Se oikea"-novellissa lyhenteiden ja lainausmerkkien jatkuva käyttö tuo hillittömällä tavalla näkyviin minäkertojan erittäin omalaatuisen persoonan, eikä lukija voi olla nauramatta ajoittain traagisillekin asioille.
"Ensin menen johonkin "aloittelupaikkaan", esim. miellyttävään irlantilaisen pubiin, jossa on suuri ja hyvätasoinen olutvalikoima. Tämä varmasti vaikuttaa siihen, että asiakaskuntakin on ns. tasokasta. Itse juon taloudellisista syistä yleensä pienen kotimaisen oluen. Pubeissa on baaritiski, mikä on tärkeää, koska suomalaiset miehet ovat varsin huonoja "iskemään" ja puhuttelevat helpommin baaritiskillä nojaavaa kuin pöydässä istuvaa naista."
Forsströmin novellikokoelman tarinoissa kohdataan siis rakkautta, ihmissuhdetta ja seksiä etsiviä ihmisiä. Näkökulma on otsikon mukaisesti eurooppalainen ja kertomukset vahvasti nykypäivään sijoittuvia. Kirjassa kohdataan mm. erikoista parisuhdejärjestelyä, dynamiikaltaan jokseenkin häiriintynyt ryhmä musiikin opiskelijoita, prostituoituja kuin karkkikaupassa osteleva ja näiden ulkonäölle sekä "suoriutumiselle" kouluarvosanoja antava mies, todelliseen henkilöön vahvasti assosioituva taiteilija nimeltään Helene ja viimeisessä novellissa joukko puhekielisellä sisäisellä monologilla tapahtumia kuvaavia ihmisiä.

Viimeinen novelli venyi mielestäni hieman liian pitkäksi n. 40 sivun mitallaan, ja raskautta siihen toi myös pirstoitunut kerronta, joka leikkautui vähän väliä näkökulmasta toiseen. Yhtään kohtaa kirjassa ei voi kuitenkaan sanoa kehnosti kirjoitetuksi, vaan taso pysyy laadukkaana koko ajan. Silti kielellistä viilausta olisi teoksen viimeistelyvaiheessa voinut tehdä vielä hiukan: alkuneljänneksellä tuli vastaan sekä omata-rakenne että pilkulla erotettu lauseenvastike, jotka muutoin korkeatasoisessa kaunokirjallisessa teoksessa väistämättä särähtivät. Näitä toki tulee vastaan ajoittain monien muidenkin hyvien kirjailijoiden teoksissa, mutta piti nyt vähän tällä lailla "nillittää" (sen yhden novellin tyyli tarttuu näemmä todella helposti).

Jan Forsströmin Eurooppalaisia rakastajia on vahva, koskettava, humoristinen ja näitä sekoittaen monesti onnistuneen tragikoominen novellikokoelma. Kirja jatkaa Teoksen laadukasta linjaa kotimaisen novellistiikan julkaisemisessa uusilta tekijöiltä. Viime vuonna Anu Kaajan absurdeja käänteitä ja surrealismia säkenöivällä tavalla hyödyntänyt novellikokoelma Muodonmuuttoilmoitus noteerattiin vahvasti HS:n kirjallisuuspalkinnon finaalissa, ja tänä vuonna Forsström sai esikoisteoksellaan paikan ehdokasjoukossa ja raadin kunniamaininnan. Jälleen totean, että novelleja soisi julkaistavan enemmänkin, sillä ne tuovat proosaamme paljon uutta ja kiinnostavaa.

Osallistun tällä Reader, why did I marry him -blogin novellihaasteeseen. Luettuja novelleja kertyi tästä kokoelmasta 12.

2 kommenttia:

  1. Sulla meni tämän kanssa selvästi paremmin kun mulla. "Se oikea" oli minustakin ihan mahtava ja mä taas kyllä pidin siitä viimeisestäkin tai lähinnä siitä tavasta, miten näkökulmat vaelteli. No sitten oli se yksi, kuten tiedätkin.

    Anu Kaajan kokoelma on aivan briljantti. Tässä Forsströmin kirjassa mua häiritsee tuo kansi. Miksi tuossa oikeassa alareunassa on tollanen kaistale? Onko se tarkoituksella vai vahingossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin juuri lukemassa oman postauksesi, olin nähtävästi lukenut sen jo aiemmin mutta kertaus on hyvästä! :) Roarissa muakin häiritsi ehkä lopulta enemmän pituus kuin tyyli, sillä mun mielestä yli 30-sivuiset novellit alkavat helposti menettää tehoaan. 30-70-sivuiset itsenäiset kaunokirjalliset tekstit taitavat olla niitä hankalimpia kirjoittaa, niitä ei kannata ehkä ottaa agendalleen ellei satu havaitsemaan olevansa Alice Munro. Sitä pidempi teksti alkaa olla jo pienoisromaani, jonka taitajia onkin sitten enemmän.

      En myöskään saanut kiinni kannen ideasta, että mitä lienee tavoiteltu...

      Poista