on kosmos valmiiksikirjoitettu
tämä on uhkavaatimus, minä juoksen
rivien väleissä.
Kysyn nuorilta, kysyn vanhoilta
kolmekymmentäyhdeksän vuotta olin opissa
Ja sinä soimaat!
Mitä minä tiedän sanan-virrassa?
en pysy jaloillani siellä
missä kaikki horjuu.
– – "
Gunnar Björling (1887–1960) oli runoilijana suomenruotsalaisen modernismin edelläkävijöitä yhdessä mm. Edith Södergranin kanssa. Hänen yhtenä merkittävimmistä töistään on pidetty kokoelmaa Solgrönt, jonka Björling julkaisi omakustanteena vuonna 1933. Runoilija ei ollut aikanaan kovin arvostettu, mikä johtui sekä hänen teostensa erilaisuudesta ja vaikeasta avautuvuudesta että Björlingin avoimesta homoseksuaalisuudesta. Suomennoksen teos sai kokonaisuudessaan vasta 82 vuotta julkaisunsa jälkeen. Hyvä, että edes silloin. Kääntäjät Pauliina Haasjoki ja Peter Mickwitz saivat Auringonvihreä-teoksesta myös Kääntäjäkarhu-palkinnon.
Runouden kääntäminen on kirjallisuuden kirjoittamisen lajeista varmasti hankalimpia. Itse sanojen, lauseiden ja merkitysten kääntämisen lisäksi suurta merkitystä on rytmillä, typografialla, sillä miltä tietyt äänteet lukijassa tuntuvat. Runouden kääntäminen on mielestäni lähtökohtaisesti asia, jota ei voi tehdä täysin oikein. On siis pyrittävä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen vallitsevissa olosuhteissa, jotta lukijalle saataisiin välitettyä runoilijan näkyjä ja sanomaa vastaanottajan kielellä. Auringonvihreää lukiessa tuli luottavainen olo. Ratkaisu kääntää teos kahden kääntäjän voimin on varmasti ollut järkevä. Kun toinen kääntäjistä on äidinkieleltään suomenkielinen ja toinen ruotsinkielinen, lähestymistapojen yhdistäminen on työskennellessä todennäköisesti toiminut hyvin.
Mennään kuitenkin itse teokseen. Ensimmäinen osio alkaa lyhyillä runoilla, joita yhdistää ajatusten, säkeiden, lauseiden katkeaminen ikään kuin kesken. Björling oli kirjoittajana kiinnostunut avoimesta runosta, jossa lauseet jätetään keskeneräisiksi ja lukija saa jatkaa siitä. Runo toisensa jälkeen tuntuu rakentuvan siten, että ladellaan näitä kesken jääviä ajatelmia, ja viimeisessä säkeessä tulee jonkinlainen kokonaisuuden yhteen nitova lopetus, joka on usein hieman mieltä häiritsevä, ja koko runon päätyy lukemaan uudestaan.
"Että uskoa että ihminen suu ja huulet
että uskoa että
että rintaa vasten rinta ja koko maailma!
kuin solina ja kuperkeikka,
ja meni päivä
pois."
Runot myöhemmin kuitenkin pitenevät, ja ajatukset muuttuvat täysin sirpaleisen tuntuisesta alusta myös kokonaisemmiksi. Björling jättää paljon tulkinnanvaraiseksi, ja monia runoja alkaa väkisin mielessään peilata hänen henkilöhistoriaansa. Homoseksuaalina eläminen Suomessa 1930-luvun ilmapiirissä on varmasti ollut tukalaa ja ahdistavaa, niskaan on satanut paljon pilkkaa ja väheksyntää. Björling eli hyvin vaatimattomasti ja hän asui vuosia pienessä, saunasta kunnostetussa asunnossa Helsingin Kaivopuistossa. Monet runot ovat täynnä toivottoman tuntuista kaipausta, syyllisyydentuntoa ja sivullisuutta. Erityisesti toinen osio käsittelee näitä tunteita.
"Syvemmällä kuin muissa on pyhänhäpäisy
minussa
Minä en ole varma, ryntään kaikkiin ilmansuuntiin
minä kavahdan, tunnen että olen vähällä rikkoa,
ja rikoin.
– – "
Kolmannessa osiossa on erittäin mielenkiintoinen alku, kun Björling ikään kuin esittäytyy kirjoittamassaan nonsense-henkiseltä tuntuvassa "esipuheessa" kertoen, että "puhun sinulle mitäsattuu, tietenkin, kuinka muutenkaan tämän maan päällä ja lihapulla sormet suussa". Esipuhetta edeltävät lainaukset muilta korostavat hyödyttömyyden ja ihmeellisyyden merkitystä, mikä antaa (ehkä) ohjenuoran osion lukemiseen. Esipuhetta seuraa "Eräänlainen selitys", sitä sitten jo jälkisanat, sitä puolestaan "Myöskin motto". Proosarunomaisesti kirjoitettujen sivujen jälkeen päädytään takaisin säerunouteen. Näistä monesti pitkiksikin venyvistä runoista pidin erityisen paljon. Sanat liimautuvat välillä yhteen hauskasti ja Björling yltyy tässä osiossa aika ajoin huomattavan ruumiilliseksikin.
"'Mumisijoina' tai auringonjatulen palvojina me kaikki olemme
hekumassa
syleillä tuolinjalkaa, repiä rikki maa ja tuhoutua kuin yksi
multa veri ja sylki
meidän halvaantuneemme kasvonviirullisuudessa.
– –
ja tämä Eros joka ei päästä kenestäkään
eikä anna periksi, minne kuljemmekaan.
Tämä vietti pakottaa kaiken suureen siemenvirtaan.
Kaikki on kuin piikojen puisto ja on ahdistus
kuin värisevä maailmanvietistä, alkuvietistä,
erotetusta joka haluaa yhteen,
– – "
Tahatonta hupia herätti runo, joka päättyy hyttysparvesta puhumiseen huomattavan ylevään sävyyn. Kuinkahan paljon Helsingissä asunut runoilija oli viettänyt aikaa maaseudulla kesällä pahimpina hyttyskausina? Vakavasti puhuen, Björling ylistää luontoa monessa kohtaa ja myöhemmässä tuotannossa siitä tuli vahva elementti hänen runoudessaan.
"– –
Kuka sanoo hyttystanssin merkityksen hyttysille, meille
ja mullalle?
että ne laulavat niin kauniisti
että on kuin kosmos lepäisi siivillä?"
Neljäs osio on lyhyt ja siinä on lähinnä sonetteja. Ne jäivät minulle hieman muiden osioiden runoja etäisemmiksi, eivätkä oikein herättäneet sanottavaa. Ymmärtääkseni sonetit ovat olleet haastavimmat myös kääntää. Muoto on minulle vielä varsin vieras, joten ehkä pitäisi viimein aloittaa se perusteellisempi Shakespeareen perehtyminen, jos aukenisi siten paremmin.
Auringonvihreän suomennos sisältää myös Björlingin merkitystä runoilijana avaavat esipuheet sekä suomentajien jälkisanat, jotka ovat myös kiinnostavaa luettavaa. Itse päätin katsoa ne vasta itse runokokoelman lukemisen jälkeen, jotta heittäytyisin runojen pariin mahdollisimman paljon oman tulkinnan kautta. Teos on monipuolinen, eri tyylilajeja ja kirjoittamisen tapoja käyttävä, ajatuksia yhdistelevä ja synnyttävä, filosofinen ja värikäs. Björling tuo esille kuvastoa, joka saa voimassaan välillä pakahtumaan. Kaikkea en väitäkään ymmärtäneeni, en läheskään, mutta varsinkaan tämäntyylisessä runoudessa se ei ole tärkein asia. Ehkä jotain avautuu seuraavalla lukemiskerralla. Teos on helppo ottaa jatkossakin luettavaksi, sillä se on avoimesti saatavilla verkon kautta. Suomennoksen tekeminen ja julkaisu ovat todellinen kulttuuriteko suomalaiselle kirjallisuudelle, sillä kokoelma on kaikessa vapaudessaan, kokeilevuudessaan ja filosofisessa avartavuudessaan selkeästi osa kotimaisen runouden kaanonia.
Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 1: Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti