Harry Salmenniemi - Uraanilamppu ja muita novelleja

Harry Salmenniemi - Uraanilamppu ja muita novelleja (Siltala 2017)


Viime vuonna suomalaiset runoilijoina tunnetut tekijät kirjoittivat hienoja romaaneja, joiden proosailmaisuun oli tuorein tavoin yhdistetty runoista tuttuja keinoja ja kieltä. Tämän vuoden alkuun puolestaan saatiin novellimuotoinen proosadebyytti Harry Salmenniemeltä, jolta on aiemmin julkaistu kokeelliseksi määriteltyä runoutta. Salmenniemen novellikokoelma on mieltä virkistävin, genreään uudistavin ja samalla lukuelämyksellisin lyhytproosateos, jonka olen aikoihin lukenut.

Teos on saanut otsikokseen Uraanilamppu ja muita novelleja, kokoelman avaavan novellin mukaan. Juhani Ahon Siihen aikaan kun isä lampun osti  -novelliin pohjautuva kertomus vie sähkölampun hankkimisen vielä askelta pidemmälle: nyt perheen katosta loistaa uraanilla toimiva lamppu. Novelli pohjaa esikuvaansa muistikuvieni mukaan aika paljonkin, mutta kaikki on jotenkin astetta absurdimpaa ja överimpää: lampun hankkineen isän lapsia mm. haukutaan "ydinsotaorvoiksi" naapurin lasten taholta. Samanlaisia onnistuneita mukailuja teoksessa on enemmänkin: seuraava novelli Krematorio pohjautuu Sulo M. Hytösen itselleni ennestään tuntemattomaan novelliin Uni. Vaikuttavasti Krematorio toimii ilman kontekstiaankin, sen tunnelma on häiritsevä ja pahaenteinen. Loppukohtaus tuo mieleen viime aikoina puheenaiheena olleen Orwellin 1984:n lopun tuskastuttavan katharsiksen.

"Minua painoi tunne, joka yhä useammin herätti minut yöllä: Näin paljon ovat toiset saaneet aikaiseksi, ja minä, missä olen minä ollut kun en ole päässyt osalliseksi tähänkään työhön. Olen maleksinut ulkomailla, opiskellut ja luullut luovani kontakteja, mutta ne kontaktit eivät ole nyt minkään arvoisia, eikä maisterin papereilla tee enää mitään. Nuoruuteni on valunut hukkaan, ja samaan aikaan muut ovat rakentaneet linnoituksia ja perustaneet puolueita."

Kokoelman alku on jo vakuuttava, mutta meno paranee entisestään: teoksessa on sen tason tekstejä, että niihin vertautuvat varmasti koko loppuvuoden kaikki uudet proosatekstit jotka saan eteeni, ja ne asettavat näille muille riman, jonka yli päästäkseen vaaditaan jo todella mestarillista osaamista. Kirjan kolmas novelli on nimeltään Kertomus. Se kuvaa lyhyesti sanottuna kirjallisuutta, kirjoittamista ja tekstin suhdetta lukijaan. Kaikki tämä kerrotaan proosarunomaiseen tapaan, joka muistuttaa Kertomuksen lukijaa siitä, miten novellin ja määritelmistä vapaammankin lyhytproosan oikeastaan voi nähdä enemmän jatkumona pitkälle runolle kuin jonkinlaisena typistettynä, riisuttuna romaanina. Keskustelin aiheesta pari viikkoa sitten erään sekä runoa että proosaa kirjoittaneen kirjailijan kanssa, ja hän mainitsi keskustelun lomassa juuri Salmenniemen uuden teoksen. Tämä on tosiaan juuri sellaista mielen sisäisiä ovia tutkimattomiin kolkkiin avaavaa kirjallisuutta, mitä olen kaivannut oman lyhytproosakirjoittamiseni tueksi, joten kokoelma ei olisi voinut päätyä luettavakseni parempaan aikaan.

"Kertoja on terve ja hyvinvoiva, mutta hänen perheensä voi huonosti, hän on ajanut läheisensä itsemurhan partaalle. Sanat irtoavat maailmasta, lakkaavat tarkoittamasta muuta kuin etäisyyttä puheen ja maailman välillä. Nainen pyörähtää paikallaan, hänen hameensa nousee, kertoja samastuu vuoroin naiseen, vuoroin hameeseen. Lukijan on maltettava seurata hatarintakin vihjettä, lyhyintäkin punaista lankaa, hänen on jaksettava enemmän kuin hän jaksaa."

Tämän jälkeen seuraa kurinalaisuudessaan ehdottoman urheilijan näkökulmasta kerrottu Tunnet itsesi kuninkaaksi,  sitten täydellisesti nimensä mukainen Fantastinen salaatti ja sitä seuraavana on puolestaan hankalasti summattavissa oleva mutta hieno Kaksi ihmistä kaupungissa, joka alkaa huikeasti: "Puiston yllä latvat näyttävät epätodennäköisemmiltä kuin ennen." Novelli loppuu kiehtovasti käsialalla kirjoitettuun osuuteen. Tätä seuraa novelli, joka menee ehdottomasti niiden muistiin syvälle painautuvien, korkeaa rimaa muille asettavien tekstien joukkoon. Kukaan ei ymmärrä minun tuskaani on metatasolla liikkuva kertomus novellikokoelman (jonka niminovelliksi päätetään valita Uraanilamppu) työstämisestä palaverissa kustannustoimittajan kanssa. Tulkitsen kirjailijan kokeman tuskan ironiseksi ja kuvauksen parodiaksi ehkä toiveikkuuttani, vaikka suuri osa kerrotusta osuu varsin vahvasti siihen, mitä olen kuullut todellisesta kirjan työstämisestä kustantajan kanssa. Novellin päähenkilöllä ei myöskään henkisellä tasolla vaikuta menevän kovin hyvin, siksi toivon ettei tämä ole täyttä autofiktiota. Joka tapauksessa teksti on hykerryttävän hieno ja kerronta riemastuttavaa.

"Päättelen Kareksen hymystä, ettei hän vihaa minua. Vaikka hänen kannattaisi leikata sormeni irti, jotta en saisi kirjoitettua mitään, hän ei tee sitä. Kares pitää tuotantoani arvokkaana, vaikka kirjani myyvät huonosti. Hän uskoo kirjallisuuteen ja on siksi motivoitunut tekemään töitä myös pienlevikkisten kirjojen parissa."

Tirskuttuani jo edellisessä novellissa ns. leikkauspöydälle jääneiden novellien aiheita lueteltaessa, seuraavan parissa tyrskähtelin kippurassa sohvalla, kun luin tätä illalla ja yritin olla herättämättä viereisessä huoneessa nukkuvaa. Novellin nimi on Miksi koskit penikseeni, ja en edes yritä kertoa siitä enempää, koska se ei vaan toimisi. Kokoelman loppupuolellakin vahvat tekstit jatkuvat, ja saadaan lukea mm. syrjästäkatsojan rooliin jääneestä ohjaajasta, piilodepression ilmenemisestä, erikoisesta ja massiivisesta kompleksista kuvien kera, toiminnasta joka on lyhykäisyydessään heräämisen jälkeinen hetki kuvattuna yksityiskohtaisen runollisesti, sekä kokoelman päättävä pitempi novelli, lapsen ja aikuisen todellisuuksia ja niiden eroja näyttävä Maailma ja maailmat. Novellien hahmot ovat toinen toisensa jälkeen syrjään jääneitä, asioita sivusta katsovia ja synkkämielisiä mieshenkilöitä. Silti ahdistuksesta ja synkkyydestä ei pääse tulemaan ns. ähkyä.

Uraanilamppu ja muita novelleja on mitä onnistunein proosadebyytti: se on uskalias ja tyylilajiaan ravisteleva, kokeellinen, mutta ei sisällä yhtään ylimääräistä konstailua ja kiemurtelua. Jos Aura Nurmen Villieläimiä oli viime aikojen runouutuuksista se, joka sai minut hetkeksi tolaltani vaikuttavuudellaan, Salmenniemen novellikokoelma tekee saman nyt proosan puolella.

Ompun novellihaasteeseen 13 novellia lisää, yhteismäärä on nyt 74.

Muissa blogeissa: Omppu, riitta k

Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja, koska useampi novelli on inspiroitunut muiden kirjallisista teoksista.