Viisihenkisen ryhmän kirjoittama Hoivamanifesti tuntuu pätevältä yleisesitykseltä aiheestaan. Samalla se on monissa kohdin hyvin abstrakti, ja kaipaisin lisätietoa aiemmin käytetyistä keinoista, joita tekstissä mainitaan ohimennen. Toki kyseessä on manifesti, joka on tarkoituksella kirjoitettu lyhyeen muotoon – pidemmät keinojen esittelyt olisivat tehneet siitä laajan tietokirjan. Muodossa on voimansa; tiedonjanoiselle siinä on myös heikkoutensa.
Alun perin vuonna 2020 julkaistun teoksen paksuna punaisena lankana kulkee visio siitä, että hoivan ei pitäisi olla voittoa tavoittelevaa, joten kasvuun perustuvista kaupallisista hoivapalveluista pitäisi luopua ja siirtää ne julkisen hallinnon alueelle. Useamman kerran käytetään myös munisipalismi-käsitettä. Kyseessä on liike, joka korostaa suoraa demokratiaa, ekologisuutta ja yhteistämistä yksityistämisen sijaan.
Teos näyttää myös jatkumon, miten suhtautuminen hoivaan on rakentunut: ”– – hoivaa on historiallisesti väheksytty siksi, että se on yhdistetty ’feminiiniseen’ ja huolenpitoon, joka on nähty naisten työnä ja joka on sidoksissa kodin piiriin ja naisten keskeiseen asemaan lisääntymisessä. Käsitys perheestä ja kodista pikemminkin lisääntymisen ja reproduktion kuin tuotannon alueena on tehnyt entistäkin helpommaksi hoivatyön rutiininomaisen riiston markkinataloudessa – –.”
Diagnoosiksi moniin maailmaa vaivaaviin kriiseihin ja vaikkapa populistioikeiston nousuun muodostuu laaja-alainen hoivan puute ihmisten elämässä. Tärkeää on myös, että aiheeseen liittyvistä tunteista puhutaan: ”Hoivan haasteet, ja erityisesti ahdistus koskien sitä, onko hoiva ollut hyvää tai edes riittävää, puhumattakaan hoivan väheksynnästä, voivat helposti synnyttää mielipahaa tai aggressiota hoivasuhteisiin, jopa niihin, jotka usein mytologisoidaan esikuvallisiksi.” Ratkaisuna hoivan vaikeuksien lieventämiseksi on tarjota ja taata ”välttämättömät sosiaaliset rakenteet, jotka mahdollistavat toisista huolehtimisen sekä lähellä että kaukana.” Resurssien turvaamisesta olisi tarkoitus lähteä pyörimään positiivinen kehä: ”– – kuka tahansa, myös hauraat ja erityisen avun tarpeessa olevat ihmiset, pystyvät kehittämään ja ylläpitämään kykyjä, jotka tukevat autonomian kokemuksia ja auttavat vähentämään avuttomuuden ja passiivisuuden ongelmia.” Tässä kohtaa näkyy myös vammaisaktivismin ajattelu.
Queer-ihmiset ovat pakon sanelemanakin joutuneet etsimään yhteisöllisen hoivan muotoja, jolloin on syntynyt mm. valitun perheen käsite ja paljon suoran toiminnan aktivismia. ”Mikään ei kuvaa paremmin uusliberalismin ja heteropatriarkaalisen sukulaisuuden epäonnistumista hoivan resurssien takaamisessa kuin 1980- ja 90-lukujen AIDS-kriisi – –.” Transihmisten nettiyhteisöt elintärkeinä tuen ja tiedon jakamisen paikkoina mainitaan myös.
“Valikoimattomasta hoivasta” puhuessaan manifesti ottaa esiin keskustelun homomiesten seksitavoista. Aids-kriisin alkuaikoina homoja syytettiin – myös yhteisön sisältä – holtittomasta ja liian aktiivisesta seksielämästä vaihtuvien kumppaneiden kanssa; vasta-argumenttina aktivisti Douglas Crimp toi esseessään esille, että juuri homomiehet ovat kehittäneet ”kokeellisia seksitapoja”. Tällaisena käsite jää epämääräiseksi, ja kirjan kaunistelu naurattaa. Kyse on siis siitä, että seksiä voi harrastaa muillakin tavoin kuin suojaamattomana anaaliyhdyntänä tai suuseksinä, joissa tapahtuu limakalvokontaktia. Ennen toimivien hiv-lääkitysten tuloa olisi siis ollut syytä huomioida, että ilman horoilua ei tule toimivia kokeiluja. Luovuus on seksissäkin monella tasolla kannattavaa. Käsipeli kunniaan. (Nyt tämä alkaa karata omaksi manifestikseen, palataanpa…)
Ilahduttavaa, että myös kirjastot ovat Hoivamanifestissa läsnä. ”Lähikirjastot ovat vahvimpia esimerkkejä epäkaupallisista paikallisista tiloista ja resurssien jakamisesta.” Ja olennaisinta on, että toiminnan resurssit ovat esillä: ”Kirjastot voivat olla 2000-luvun kokeellisia yhteisötiloja, jotka voivat tarjota kekseliästä tekemistä ja resursseja paikallisyhteisöille. Mutta niitä varten tarvitaan palkattua henkilöstöä ja oikeita kirjoja. Tarvitaan sekä yhteisöllisiä tiloja että jaettuja resursseja.” Leikkaukset kirjastoista ovat leikkauksia niiden toiminnan ja palvelujen konkreettisista mahdollisuuksista. Manifesti ehdottaa myös kirjastojen kehittymistä kohti tavaralainaamoja: kaikkien ei ole tarvetta ostaa omaa porakonetta pari kertaa vuodessa käytettäväksi. Tätähän on Suomessa jonkin verran jo kirjastoissa kokeiltu.
Hoivamanifesti tarjoaa hyvän yleiskatsauksen hoivan mahdollisuuksiin ja hahmottelee utopian näkymiä pohjaten vahvasti taustakirjallisuuteen. Teos esittää painokkaan näkemyksen yksityistetyn ja julkisen rooleista hoivan tarjoajina. Lisälukeminen aiheesta tuntuu olevan selvästi tarpeen, koska konkretian ja yksityiskohtien kaipuu iski monessa kohtaa. Mitä luimme kerran -blogin Laura kirjoittaa tarkkanäköisesti: ”[Hoivamanifesti] hahmottelee ideaa, jonka varaan parempaa, hoivaan ja keskinäistä riippuvaisuutta arvostavaa yhteiskuntaa voisi rakentaa, mutta itse rakenteiden luomisessa sekä niihin liittyvissä asennemaailmoissa sekä niiden välttämättömissä muutoksissa se jättää vielä lukijansa varsin yksin.”
Ajattelen, että myös psykofyysisestä puhuminen ihmiskokemusta kuvattaessa on olennaista hoivan kannalta. Ruumiita ja niiden olemassaoloa ja tekoja kontrolloidaan maailmassa monin tavoin, eikä se ole irrallaan henkisestä, siitä mitkä ovat kontrollin psyykkiset vaikutukset. Sorretut voivat huonosti, on mielenterveyden häiriöitä, häikäilemätöntä yksilön edun ajamista ja väkivaltaa. Psyykkinen virtaa ruumiilliseen ja takaisin. Alistavan ja nujertamaan pyrkivän kontrollin seuraukset purkautuvat jossain lopulta ulos.
Millainen on hoivaava purkaus?
”Siinä missä kulutushyödykkeet virtaavat suhteellisen pidäkkeettä, perinteisiä rajoja on vahvistettu pitämään ’ei-toivotut’ ihmiset ulkopuolella.”
”Ajatellaan esimerkiksi lastenhoitajaa, joka tekee mitä tahansa mitä lapset haluavat, koska tahtoo parantaa arvosteluitaan care.com-sivustolla; yksityisvastaanotolla työskentelevää lääkäriä, joka pyrkii hoitamaan mahdollisimman monta potilasta lisätäkseen päivittäistä tulostaan; tai yliopistonlehtoria, joka antaa opiskelijoille liioitellun hyviä arvosanoja saadakseen itse parempia arviointeja ja edetäkseen urallaan. Vain haastamalla, vastustamalla ja hankkiutumalla eroon markkinoiden mittaustavasta ja yhtiöiden vallasta voivat hoivan arvot kukoistaa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti