Raymond Carver - Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

Raymond Carver – Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta (Sammakko 2015), alkuteos What We Talk About When We Talk About Love (1981). Suomeksi kääntänyt Seppo Lahtinen.

"Juominen on hassua. Jos oikein muistan niin olemme tehneet kaikki tärkeimmät päätöksemme kännissä. Jopa se kun päätimme rajoittaa juomistamme, istuimme keittiön pöydän äärellä, tai picnic-pöydän, jolla oli sikspäkki tai viskiä. Kun päätimme muuttaa tänne ja ottaa tämän hotellihomman, valvoimme pari humalaista yötä etuja ja haittoja puntaroiden."

Melkoista. Voisikohan blogipostauksen aloittaa kuin Raymond Carver monet novellinsa? Käyttämällä vain päälauseita? Kai se on mahdollista. Näyttäisi onnistuvan. Päälauseilla on tehokasta aloittaa. Jää jämäkkä mielikuva. Että tässä ei lätistä mitään turhaa. Tosin minä kyllä nyt lätisen. Ei päälauseiden käyttö mikään taikatemppu ole.

Amerikkalainen Raymond Carver (1938–1988) on ylistetty novellisti ja runoilija. Hänellä on ollut suuri vaikutus moniin kirjailijanalkuihin, ja Carverin on kerrottu olleen merkittävä tekijä, kun novelli teki nousua tyylilajina 1980-luvun Yhdysvalloissa. Hänestä puhuttaessa esiin nousee yleensä minimalistinen, suorasanainen tyyli ja "likaisen realismin" käsite. Alkoholiongelmasta pitkään kärsineen Carverin tarinoissa ihmiset kipuilevat monella tavalla, viina maistuu, eikä mitään ylemmän keskiluokkaisia mukavuuksia juuri esiinny. Monet Carverin yksilöistä ovat eri tavoin syrjään jääneitä. Rappion kuvaamisessa hän ei mene kuitenkaan yhtä syvälle kuin Charles Bukowski (katso bloggaus Etelän vetelät -novellikokoelmasta), mutta samantapaista vähäeleistä iskevyyttä heidän teksteissään on. Ei siis ole ihme, että Sammakon kustantaja Seppo Lahtinen on kääntänyt suomeksi molempia. Esikoiskokoelma Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta on Lahtisen ensimmäinen Carver-suomennos – aiemmin Carveria on käännättänyt suomeksi mm. Tammi Keltaisessa kirjastossaan julkaistuihin novellivalikoimiin. Myös runoja tekijältä on suomennettu.

"Olin sängyssä kun kuulin portin äänen. Terästin kuuloani. En kuullut muuta. Mutta portin kuulin. Yritin herättää Cliffin. Hän oli sammunut. Nousin ja menin ikkunan luo. Suuri kuu möllötti kaupunkia ympäröivien vuorten yllä. Valkoinen arpien peittämä kuu. Kuka tahansa ääliö pystyi kuvittelemaan sille naaman."

Päälausenovelleja, siksi näitä voisi myös monin paikoin kutsua. Mikäs siinä, tyyli on niukka mutta toimii, Carverin lauseet ovat täysiä. Eivätkä virkkeet hänelläkään aina ole niin lyhyitä, hieman kärjistin. Kirjan lukeminen on sujuvaa, mutta tiiviissä tyylissä kaikki tuntuu olennaiselta, joten tekstejä makustelee mieluusti hiljalleen. Carverin tyyliin on vaikuttanut paljon hänen legendaarinen kustannustoimittajansa Gordon Lish, joka ei ole kirjallisuuden historian useimpien muiden kustannustoimittajien tavoin pyrkinyt tekemään rooliaan näkymättömäksi, vaan päinvastoin tuonut esille monissa haastatteluissa merkityksensä Carverin editorina. Lishin tyyli Carverin kirjoitusten kanssa oli mm. pyyhkiä pois paljon tekstiä ja kirjoittaa sitä uudelleen. Stephen King on kutsunut tätä työskentelytapaa rankimmin editoitujen kertomusten kohdalla huijaamiseksi, kun Carverin esikoiskokoelman novellien varhaiset versiot tulivat julki. Tietoisuus tästä sai minut näkemään novellit uudella tavalla, rakennustelineet niiden takana, mutta täytyy myöntää, että pirun hyviä novelleja yhteistyön tuloksena syntyi. Suorastaan mallikelpoisia. Itse kuitenkin näkisin novellin mieluusti genrenä laajemmin kuin siten, että pitää karsia niin paljon kuin mahdollista, ei saa olla aikatasoja, paikkojen vaihtelua tai kertoa henkilöiden taustoista ja niin edelleen.

"Se voi kuulostaa teistä hullulta, mutta se on kuitenkin totta. Ihmiset ovat erilaisia, Mel. Kyllähän se mies saattoi joskus seota. Mutta hän rakasti minua. Ehkä omalla tavallaan, mutta rakasti kuitenkin. Rakkautta se oli, Mel. Älä väitä vastaan."

Carverin tarinoista on sanottu, että niitä ei voi luettuaan ikinä unohtaa. Siinä kohtaa puhutaan ehkä hieman ylisanoja, mutta jotkut novelleista jäävät toki hyvin mieleen, minkä voi todeta nyt kun kirjoitan postausta loppuun pari viikkoa lukemisen jälkeen. Nimitarina (johon sisältyy tämän kappaleen yllä oleva lainaus) on tietysti sellainen, ja heti kokoelman alussa oleva "Miksi te ette tanssi?" jää takaraivoon kiertelemään jännitteineen. Myös erittäin pahaenteiset, kuolemasta ja väkivallasta kertovat "Sano naisille että me häivytään" ja "Niin paljon vettä niin lähellä kotia" iskevät itsensä tiukasti kiinni.

Carverin lukeminen tuntuu novellien harrastajalle ja niitä kirjoittavalle yleissivistykseltä, joten nyt on se aukko kohdaltani paikattu. Uskon lukevani hänen muutkin kokoelmansa vielä sopivassa kohtaa, kun tulee halu lukea riisuttua, karua mutta vastaansanomattoman hienosti kirjoitettua novellistiikkaa. Kiinnostaisi kokeilla Carverin lukemista myös suoraan alkukielellä englanniksi, sitä on moni suositellut. On joka tapauksessa hieno suomennosteko, että Sammakko saattoi Carverin klassikoksi nousseen esikoiskokoelman kokonaisuudessaan suomen kielelle.

Tämä kokoelma sisälsi 17 novellia, ja novellihaaste 2:een on nyt luettu yhteensä 61 novellia. Peukutan novellia "Sano naisille että me häivytään", koska siinä pahaenteinen sävy on hyvin ovelasti rakennettu, eikä loppua silti arvaisi tapahtuvaksi.