torstai 4. tammikuuta 2018

Juha Hurme - Niemi

Juha Hurme  Niemi (Teos 2017)

"Kantasuomea puhuvien ihmisten kivikautisten esivanhempien kota-asumukset oli pystytetty siten, että suuaukko osoitti etelään. Asemointi antoi kieleemme ilmansuuntien nimet etelä (edessä) ja pohjoinen (pohja). Lännestä tuotiin Niemelle pronssikaudella myös täällä aivan uudenlainen väkivaltatyökalu, miekka, jolla ei ole koskaan ollut mitään muuta käyttöarvoa kuin ihmisten vahingoittaminen ja pröystäily. Kaikki sotaan liittyvä terminologia 'jousta' ja 'nuolta' lukuun ottamatta on kielessämme germaanista lainaa, paitsi itse käsite 'sota', joka on uralilaisen kantakielen ikivanha, merkityksensä säilyttänyt termi."
Luin jostakin Finlandia-palkinnonsaajien julkistusten jälkeen kommentin, tyyliin "on se melkoinen tuo Juha Hurme, kun voitti kaunokirjallisuuden Finlandian tietokirjalla", ja kirjan luettuani voin yhtyä tähän (sävyltään ihailevaan) toteamukseen. Eli kyllä, tämä kirjabloggaus Hurmeen Niemi-teoksesta sisältää paljon kirjallisuuden lajien köydenvetoa. Jos sellainen kyllästyttää, kannattaa kääntyä 180 astetta tässä nyt. Minulla on kirjastonhoitajuudesta kumpuava tarve luokitteluun (ja kuulun vieläpä kaunokirjallisuuden asiasanastosta vastaavaan työryhmään), joten en vain pysty kuittaamaan näitä pohdintoja sivulauseessa, vaan tämä vaatii ammatillisestikin syvempää pohdiskelua! Genrerajojen sekoittuessa olen se "old man yells at cloud"-henkinen keuhkoaja niin pitkään kuin tarve vaatii! Mutta palataan asiaan, kirjallisuuteen. Tarinallinen tietokirjallisuus kasvattaa suosiotaan nykyisin, ja kaunokirjallisia keinoja käyttäviä tietokirjoja ilmestyy paljon. Välillä rajat ovat hyvinkin hämäriä, jos mietitään Helen Macdonaldin H niin kuin haukkaa tai Bea Uusman Naparetkeä. Kotimaisista tietokirjailijoista esimerkiksi Teemu Keskisarja on tunnettu siitä, että tekijän oma ääni ja tyyli näkyvät kirjoissa vahvasti. Suomen alueen historiaa maailmankaikkeuden alkulähteiltä vuoteen 1809 kertovassa Niemessä kuuluu vahvasti Juha Hurmeen luoma kirjallinen ääni. Se on kieltämättä ääni, jota perinteisessä tietokirjassa ei välttämättä hyväksyttäisi. Otetaan vaikka katkelma.
"Magnus lähti atakkiin 1348, mutta tyhmät venäläiset eivät arvostaneet Jeesuksen ja Birgitan sotasuunnitelmaa, vaan liiskasivat ruotsalaisjoukot. Myös musta surma pilasi hyvän sodan, kun se iski molempiin osapuoliin. Magnuksen ja Birgitan välit menivät poikki; Birgitan mielestä Magnus ei ollut osannut noudattaa ohjeita, ja kuninkaan mielestä Birgitan ohjeet olivat perseestä."
Niemessä Hurme kertoo toistuvasti naurua lukijassa herättävään tyyliinsä mielipiteitä, ottaa kantaa ja kiroaakin. Aivan näin elävää kielenkäyttöä ei todennäköisesti sulatettaisi, jos hän olisikin kustantajan tietokirjallisuusosaston toimittamana kirjoittanut kirjan "Suomen historia alkuräjähdyksestä Ruotsin vallan päättymiseen". Eli tätä vasten voisin hyväksyä kaunokirjallisen genren tälle teokselle. Vastaavanlaista pohdintaa ei tarvinnut käydä Hurmeen edellisen teoksen Nyljetyt ajatukset kanssa, sillä siinä Aimon ja Köpin soutumatka Suomen länsirannikkoa pitkin toimi kehyskertomuksena esseemäisille kulttuuripohdinnoille, ja sen hyväksyn romaaniksi helposti. Hurme kertoi haastattelussa loppukesästä, että hän yritti tuoda vastaavan kehyskertomuksen Niemeenkin, mutta se ei vain lähtenyt, joten kirja syntyi ilman sitä. Kertojana on Hurme itse, vai onko? Yhtä hyvin teksti voi olla syntynyt jonkinlaisen Hurmeen muodostaman ulkoisen kertojaäänen kautta. Ja toisaalta, jos tätä kehitetään eteenpäin, eikö kaikki kirjallisen tekstin tuottaminen vaadi jonkinlaisen kertojaäänen valitsemisen, eikä tuo ääni ole "todellinen" siinä mielessä, että en puhuisi tätäkään asiaa samaan tapaan ystävilleni, jos juttelisimme Hurmeen kirjasta kasvotusten, vaan tämän tekstin äänenä on kirjabloggaaja-Tuomas. Mutkikasta.
"Asialla oli toinenkin, mukavampi puoli. Luterilaisuus siirsi musiikin oleellisesti lähemmäs seurakuntaa, joka oli saanut katolisessa kirkossa vain kuunnella latinankielistä laulelua. Nyt immeiset pääsivät tai joutuivat itse laulamaan omalla, ymmärrettävällä kielellään. Yleisön ja esittäjien raja haihtui; seurakuntalaisista itsestään tuli musiikin esittäjiä. Se oli kamalaa mutta omaa."
Tieteen termipankista löytyvässä määritelmässä todetaan romaanin olevan "laaja fiktiivinen proosakertomus". Hurmeen teksti muodostaa laajan kertomuksen, joka on ehdottomasti proosaa, mutta fiktiivisyys mietityttää. Samalla sivulla olevassa selitteessä siteerataan venäläistä Mihail Bahtinia, merkittävää romaaniteoreetikkoa, jonka mukaan romaani on ainoa muotoutumisvaiheessa oleva ja toistaiseksi vielä epävalmis genre. Voiko siis romaanin määritelmä nykyisin nielaista tutkittuun tietoon perustuvan teoksen, jonka kieli ylittää tietokirjalle sopivat rajat? Yhtenäisen kertomuksenhan Niemi muodostaa, mikä on jo enemmän kuin monesta (post)modernista romaaniksi luokitellusta teoksesta voi sanoa. Voi ajatella, että tämän kirjan kohdehenkilönä on itsessään Niemi, joka kehittyy omalla tavallaan ollen kiinteä osa muuta maailmaa, vaikka sijainniltaan sopivasti reunassa ja hieman eristyneenäkin, joten vaikutteet virtaavat sinne usein hitaammin kuin muualle. Silti lähes kaikki Niemellä on rakentunut vuorovaikutuksessa eri suunnissa olevien naapureiden kanssa ollen lainattua ja mukailtua heiltä. Miksi ei sama meno jatkuisi edelleenkin, ja myös tulevaisuudessa.

Myönnän, että lukemistani Hurmeen teoksista pidin Niemeä enemmän Nyljetyistä ajatuksista, jonka hankin pian kirjastolainan lukemisen jälkeen omaan hyllyyni tutkittavaksi, hakuteokseksi ja ihan vain uudelleen lukemisen nautinnoksi. Niemi on erittäin sivistynyt, oivalluksia tarjoava ja monissa kohdin viihdyttäväkin teos (en ikinä väheksy sitä, että kirja tarjoaa hilpeää naurua), ja kirjan luettuaan sisäistää sen, miten vahvasti olemme osa maailmaa, joka virtaa meissä moniaalta kurottavina puroina silloinkin kun kuvittelemme olevamme huomattavan yksilöllisiä. Ylpeitä ja iloisia tästä Niemestä saamme silti olla, ja erityisesti kalevalaiseen runomittaan kannattaa suhtautua suurella lämmöllä!

Muita kirjabloggauksia, kritiikkejä ja kaikenlaisia juttuja kirjasta löytää googlaamalla varmasti suunnilleen Agricolan epäjumalaluettelon verran, joten tällä kertaa en linkittele.

2 kommenttia:

  1. Olen paljon samaa mieltä kanssasi Niemestä. Minullekin Nyljetyt ajatukset oli selkeämpi, olemukseltaan vaatimattomampi tähän räyhähenkiseen Niemeen verrattuna, niin sivistävä kuin sekin on. Sitä puheenomaista revittelyä on jotenkin vaikea nieleskellä tämän teoksen mukana, se on kuin joku reikä sukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä lähdin lukemaan tätä romaanina, niin Hurmeen kaunokirjalliset keinot ja voimakas ääni eivät sinänsä häirinneet, mutta aloin miettiä, että miten tämä ei olisi perusolemukseltaan kuitenkin tietokirja... Parnasson arviossa sanottiin, että kirja olisi tyylilajiltaan pikemminkin kronikka.

      Poista