sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Susinukke Kosola - Varisto

Susinukke Kosola  Varisto : tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana (Omakustanne 2018)

"Piripuukotus, vankilarakkauskirjeet, humalainen Ukkometso-karaokesuoritus lähipubissa, anonymous, muovisten anonymous-maskien sarjatuotanto Kiinan liukuhihnalla / Maskuliinisuuttaan tulista ruokaa näyttävästi konsumoiden korostavat jäbylit / Puhelinmyyjä, joka saa potkut soitettuaan sedälleen Syyriaan firman puhelimesta / Ja unohdettu chili pornokaupan myyjän yöpöydällä,
puhkitanssitut jalat / Kello neljän kotiintulemiset / käsikynkässä"
Identiteettejä, kulutusta, identiteettien muotoutuminen kulutuksen kautta. Susinukke Kosolan Varisto-kokoelman varsinainen tekstisisältö on saanut vähemmän julkista huomiota kuin teoksen toteutustapa: käsin kirjoitettu, itse tuotettu kirja, jota ei voi ostaa, vaan sen saa omakseen tunnustuksella. Tekijä päätti lähettää 1500 painetusta kirjasta 200 kuitenkin kirjastoihin ym. julkisiin laitoksiin, ja tällainen pääkaupunkiseudun kirjastojen kokoelmiin päätynyt kirja saapui varauksena myös minulle. Ohitin siis kirjalle määritellyn hankintakaistan, enkä päätynyt pohtimaan omaa suhdettani kirjaan sen kautta, että sen olisi saanut tunnustamalla jotakin. Minun oli alun perin tarkoitus kyllä hankkia tästä oma kappale siten, mutta en saanut aikaiseksi, tavallinen tarina, ja oli kätevämpi väylä hankkia tämä kirjastovarauksena, kuten valtaosa lukemastani kirjallisuudesta. Tämän myötä siirryn suoraan käsittelemään tekstiä, mitä se sanoo. Runoteoksen sisältöä on omalla tavallaan kommentoinut esim. Tanssiva karhu -palkinnon raati nostamalla Variston tämän vuoden ehdokkaiden joukkoon, mikä taisi olla ensimmäinen kerta, kun omakustanne sai vastaavan kunnian. Koska kirja on kirjoitettu käsin, pääasiassa suuraakkosilla, siitä ottamieni lainausten typografia tässä blogitekstissä esim. isojen alkukirjaimien suhteen on omaa "käsialaani". Ei siis ihan tavanomaista tule tällaisen teoksen bloggaamisestakaan, varsinkaan kun ei halua päästää omista käytännöistään irti, heh.

  "Haluaa meininkiä
mutta saa nahkaruoskan, seksikeinun
epäviriilin one-night-standin ja yt-neuvottelut
   Haluaa ystäviä
mutta saa "Miten saan ystäviä, menestystä,
vaikutusvaltaa"-kirjan kollegaltaan
   Haluaa levätä
mutta saa lomamatkan, jolla jaksaa
säästää seuraavaan"

Varisto pyörittelee suunnilleen kaikkia mahdollisia identiteettejä, joita nykymaailmassa voisi itselleen määritellä, ja osoittaa samalla, miten monet niistä rakentuvat kulutustottumusten kautta. Ihmiset käyttävät erilaisia brändejä oman identiteettinsä luomiseen, monet brändäävät itsensäkin. Vaatimuksessa todellisesta, uniikista ja pantavasta kaikuvat ne narratiivit, jotka nykypäivän menestyviin ihmisiin liitetään, vaikka sitä ei usein suoraan sanotakaan. Kun eritellään tarkasti se, mille ulkoisille merkeille identiteetti rakentuu, monet niistä alkavat näyttää naurettavilta  oikeastaan kaikki voidaan saada näyttämään siltä. Vaikka kyse olisi jonkinlaisesta "vastakulttuurista", tahallisesta ulkopuolelle jättäytymisestä, siihenkin voi liittyä poseeraamista, jotakin huvittavaa. Samalla kaikki velloo, mikään ei voi ikinä pysähtyä, asiat jatkuvat loputtomina, vaikka kuinka raivoaisi, kirjoittaisi suuremmalla, suttuisemmin, punaista tekstiä käyttäen, tuskaisena. Tämän keskellä ihminen ahdistuu, ehkä taantuukin: Yhteisönsä moraalin sisäistänyt fetisisti imee nukkuvan kumppaninsa varvasta yrittäessään hahmottaa puutteensa ääriviivat. Onko meistä kaikista tullut öisiä varpaanimijöitä moraalikäsitysten paineessa, alituisessa puutteessa, kun jotakin hahmotonta aina puuttuu?

Välillä lukiessa alkoi mietityttää, mitä tällaista identiteettitoiminnaa käsittelevän kirjallisen teoksen julkaiseminen oikeastaan sanoo? Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, että se on julkaistu tarkoituksella omakustanteena, instituutioiden ulkopuolelta, vaikka tekijän edellinen teos julkaistiin kustantamon kautta ja hänellä on nimeä kirjallisuusalalla  melko eri lähtökohta omakustanteen julkaisemiselle kuin esikoisteostaan julkaisevalla, joka on ehkäpä saanut liudan hylsyjä kustantamoilta. Mitä yritän sanoa, on siis pohdinta siitä, minkälaista identiteettiä Varisto itsessään edustaa, sillä siihen teoksena liittyy jo monenlaisia piirteitä, jotka ovat melko uniikkeja tällä alalla; se on ilmiönä herättänyt huomiota, jotakin aika rajoja rikkovaa ja cooliakin tällä alalla, jolla taiteellisia arvoja koetetaan vaalia, mutta silti bisnes sanelee lopulta esimerkiksi sen, millaisia kirjoja voidaan kustantaa. Pääseekö Varisto täysin irti systeemeistä? Ainakin se on napattu maan tunnetuimman runopalkinnon ehdokkaisiin, sitä on tietääkseni pitänyt lahjoittaa Kansalliskirjastolle kuten muitakin painotuotteita, media käsittelee sitä runokirjaksi jopa poikkeuksellisen laajasti kirjallisena tapauksena. Onko sekin lopulta sisäistänyt ympäröivän yhteisönsä moraalin ja imee nyt nukkuvan kumppaninsa varvasta? Vai imeekö yhteisö sen varvasta? Ei sillä taida olla väliä. En paheksu, kuten en fetisistiäkään. Kirja on joka tapauksessa paikkansa runoudessamme oikeuttanut, jos nyt kukaan voi määritellä sitäkään, mikä kirja oikeuttaa olemassaolonsa ja mikä ei.

Kosola kirjoittaa sanataiteellisesti uudistavaa runoa tavalla, joka on myös varsin uniikki. Kun luin hänen netistä nykyisin löytyvän esikoisteoksensa lähes kokonaan, pikaselauksella (olin työssäni viime kesänä kokoamassa rakkausrunolistaa ja luin, että teos sisältäisi rakkausrunoja, mutta päätin varmistaa asian, ja niitä löytyi vasta loppupuolelta), kiinnitin huomiota monipuolisen, tieteellisestäkin tekstistä lainaavan sanaston ja runokielen yhdistämiseen. Lisäksi hän käyttää nykyistä nuorten aikuisten puhekieltä kirjallisessa muodossa ehkä rohkeammin kuin kukaan tällä hetkellä, ja sanastossa näkyy erityisesti nettimaailman kieli: Ja siinä kuuluvat ornamenttina kaikki / tindermätsit ja kännyköiden salakuuntelemat / salaisuudet pilvessä / vitsejä pilvi-sanan monimerkityksellisyyksistä / ja leipäseksi. Kosola on esittänyt tekstejään paljon livenä, minkä voi nähdä jo niiden rytmisestä tehokkuudesta. Teos on hyvin runsas myös typografisilta keinoiltaan, kuten Kosolan, oikealta nimeltään Daniil Kozlov, perustaman Kolera-kustantamon teoksilta oppi sen toimiessa odottamaan. Varisto ei kuitenkaan ole ilmestynyt Koleran teoksena, ja kustantamon toiminta julistettiin taannoin loppuneeksi. Saa nähdä, palaako Kozlov seuraavalla omalla teoksellaan Sammakon runoilijaksi, se lienee todennäköisin vaihtoehto.

Varisto on teemoiltaan yhtenäinen, aineksiltaan runsas ja vahvalla tyylitajulla toteutettu teos. Sen valikoimaan kuuluvat typografisilla rönsyillä korostetut purkaukset, joiden välissä teksti etenee tykittävällä rytmillä; mikään ei voi ikinä pysähtyä. Teos herättää paljon ajatuksia, sen yllättäviä kuvia haluaa jäädä laajentamaan mielessään. Se ei tarjoa vastauksia, kuten kaunokirjallisen teoksen ei pidäkään. On lohdullista, että identiteettien ryöpyttämisen jälkeen kirja rauhoittuu kaunokirjoituksella kirjoitetuiksi, rakkautta pohtiviksi runoiksi, joiden joukossa on myös tunnustuksilta maistuvia tekstejä  tässä kohtaa kirjansa tunnustuksen kautta hankkineet voivat peilata oman tunnustuksensa suhdetta teokseen. Lopetus on lukijalle lempeä. Vaikka Variston irrottaisi sen julkaisutavasta ja keskittyisi pelkästään tekstisisältöön, voi todeta sen olevan vaikuttava ja omintakeinen teos, joka on ansainnut varsin suureksi (varsinkin runokirjan mittapuulla) kasvavan lukijamääränsä.

Muualla blogeissa: Tuijata, Kirja vieköön, Kirjat kertovat, Reader, why did I marry him, Mitä luimme kerran, Luonnostelua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti