Saila Susiluoto - Ariadne

Saila Susiluoto – Ariadne (Otava 2015)

"Kaupunki on labyrintti jossa eksyn taas
kun tuuli vierittää kukkia huoneeseen, lilanvärisiä kotiloita
niiden vana johtaa kadulle, sen
sokkelo on suonia, pamppailevaa sydäntä, pettäviä portaita
merensylkeä joka tulvii aallonmurtajilta ja kivisiltä laitureilta
köynnöksiä ohuiden katujen uumilla.
– –"

Saila Susiluoto on palkittu ja ansioitunut kotimainen runoilija, jonka tuotanto oli kuitenkin jäänyt minulle vieraaksi ennen, kun nappasin Ariadne-runokokoelman mukaan kirjastosta taannoisessa "nyt on pakko lainata paljon runoja"-vimmassani. Uusi kotimainen runous kiinnostaa kovasti, ja Saila Susiluoto on kunnostautunut erityisesti taiteidenvälisen vuoropuhelun tuomisessa runouden kentälle: Ariadnen maailmaan liittyy myös vuorovaikutteinen, iPadille tehty runosovellus Antikythera. Perehdyin tällä kertaa vain paperiseen versioon, sillä kirjamuotoinen runous on itselleni edelleen sydäntä lähinnä.

Ariadne jakautuu osioihin "Saari", "Matka", "Saari" ja "Aurinko". Kokoelman nimi viittaa kreikkalaisen mytologian hahmoon, Kreetan prinsessaan ja Minotaurus-hirviön sisarpuoleen, joka rakastui hirviötä surmaamaan tulleeseen Theseukseen auttaen tämän ulos labyrintista. Theseus lunasti lupauksensa mennä Ariadnen kanssa naimisiin, mutta tuli katumapäälle ja dumppasi naisen saarelle, jonne tämä jäi harhailemaan (myytistä tosin on positiivisempikin versio).

Myös Susiluodon Ariadnessa toistuvat saari ja sitä vasten pärskyvät meren aallot, labyrintti ja sen sisässä harhailu. Kirjan kannessa esiintyy säe "labyrintin joka polun aloittaa peili, siksi eksyt", ja säe toistuu useamman kerran myös teoksen sivuilla toimien jonkinlaisena motiivina. Pari kertaa tekstimuotoisen runon tilalla on kirjassa piirretty labyrintti. Rakkaudesta ja ihmisyydestä kertovat kauniit runot yhdistyvät usein myös myyttiseen ainekseen luoden vahvoja kuvia.

"Avata jokainen häpeän solmu
rakastetun katseen alla
ei siitä kerää tule vaan rispaantuneita langanpätkiä
ajattelin valoa, ääntä kun repii laastarin
vaahtoa joka rantaan ajautuu
kaikkea sitä minkä olen jättänyt ja mikä on jättänyt minut"

Kokoelmaa lukiessa huomaa pian, että olennaista ei ole yrittää ymmärtää ja tulkita vimmatusti, vaan nauttia hienosta kielestä, sanavalintojen ja -yhdistelmien kauneudesta. Sellaiseen kieleen uppoutumiseen ja siinä itsessään elämiseen tämä runoteos sopii erittäin hyvin. Säkeet heittävät lukijan usein ajatuksesta toiseen silloin, kun on saamassa jostakin kiinni. Ehkä se on juuri kokoelman eksyttävä labyrintti, karkaava langanpää tai hämäävä peili labyrintin polun alussa? Ajoittain ilmaisut tiivistävät ajatuksia myös aforistiseen tyyliin, kuten "Mutta nälkä tekee julmaksi, ei luonto". Kokoelma on monipuolinen, tekijän kokemus ja taito näkyvät asioiden yhdistelyssä, rakentelussa ja muodossa. Susiluoto on käyttänyt Kiiltomadossa ilmestyneen kritiikin mukaan aiemmissa runokokoelmissaan proosallisempaa otetta, joten pitää joskus perehtyä niihinkin.

Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 35: Kirjan nimessä on erisnimi