Olin jo jonkin aikaa kaipaillut luettavaksi kirjaa, joka olisi ääneen naurattavan hauska, mutta myös terävä ja taidokkaasti kirjoitettu. Tässä se nyt tuli. Anu Kaajalta osasin jo odottaa hulvattomasti räiskyvää kerrontaa, jota hän tarjosi esikoisteoksessaan novellikokoelma Muodonmuuttoilmoituksessa (Teos 2015). Kirja riemastutti kekseliäillä tarinoillaan, jotka venyivät absurdeiksi ja olivat tyyliltään moninaisia, hätkähdyttävistä hyväntuulisen hauskoihin. Kaajan toinen teos ja ensimmäinen romaani Leda puolestaan on myytin uudelleentulkintaa ovelasti ulkoistetun kerrontaratkaisun kautta. Rokokoo-tyyli näkyy koristeellisen kansitaiteen lisäksi myös tekstissä.
Leda on oikeastaan kokonaisuudessaan kirjeromaani. Kertoja kirjoittaa kirjeitä ystävälleen ja kuvailee huvittavan hienostelevalla kielellään tapahtumia, jotka ovat heti ensimmäiseltä sivulta lähtien ajoittain makaabereja, kuten vanhan palvelijan kuolema yöastiasta lennelleiden eritteiden keskelle. Pian kertoja kuitenkin päättää aloittaa kuvaelman, oman uudelleentulkintansa Leda-myytistä, jossa Jupiter-jumala (tai kreikkalaisten versiossa Zeus) saapuu joutsenen hahmossa maan päälle ja viettelee nuoren neidon. Kertoja on tyytymätön vanhaan myyttiin, erittelee siinä havaitsemiaan "virheitä" ja siirtää omassa versiossaan myytin kirjan tapahtuma-aikaan.
"Muutoinkin olisi parempi kuvata vieteltävänä nuorta tyttöä, sillä naimisissa ollessaan useimmat naiset menettävät tiettyä viehätysvoimaa ja muuttuvat tavanomaisiksi. Lisäksi kertomuksen teho on suoraan suhteessa tytön viattomuuteen, joten tarkoin varjeltu neidonaarre olisi mielestäni vaadittava, sillä hyvellisyys ja kauneus aatelisneidossa kruunaavat hänet lähes kuningattaren tasolle ilman että varsinaista kruunua edes tarvitaan."Romaani tekee ironisten heittojen täydentämän kerrontansa myötä nokkelaa parodiaa puheesta, jolla sukupuolia ja erilaisia sukupuolisia suhteita usein ahdetaan muotteihin ja painostetaan valtasuhteiden alaisuuteen. Esimerkiksi Ledan rooliin asetetun Adélen haluavat kuvaelman mieshahmot aina hiljentää heti alkuunsa, sillä nuoren neidon olisi sopivinta pysyä kurissa ja nuhteessa. Kertoja esiintyy kuvaelmansa ulkopuolella kirjeissä kovin konservatiivisena ja perinteisenä, mutta hänen kirjoittamiensa henkilöhahmojen välille syntyy seksuaalisesti virittyneitä suhteita ristiin rastiin eri sukupuolten edustajien välille. Uskaltaisinkin sanoa, että kirja on myös varsin vahvasti queer. Seksuaalisuuden ja sukupuolen ilmaisun stereotypioihin puututaan yhtenään.
"Nykyisin kun ruumiimme temppelit on koristettu asianmukaisin ja kauniin vaattein, paljasjaloin tai paljasmuutoin kulkevat vain tietynlaiset naikkoset, tai huonomaineiset typerät palvelustytöt, jotka tömistelevät pitkin käytäviä yhtä karkeaan kuin ohueen kankaaseen kietoutuneena, sanovat: menen kylpemään. Ikään kuin tuollainen väite todistaisi saati oikeuttaisi mitään! Sillä useimmiten kylpyyn meneminen on pelkkää irstautta ja näyttäytymisenhalua!"Vaikka Leda onkin hillittömän hauska, se ei kuitenkaan lopulta pilaile aiheellaan eli "neidonhäpäisyllä", vaan mukaan astuu myös synkempiä sävyjä silloin kun ne ovat paikallaan. Romaanin kerronnan tyyli on alusta loppuun hallittua, ja kuvaelman hahmojen repliikit ovat kertakaikkisen mainioita ja repäiseviä. Jälkimmäinen ei tietenkään ole ihme, sillä Kaaja on myös elokuvakäsikirjoittaja ja hän on taannoin ollut kirjoittamassa mm. kuunnelmaa Ylelle. Hauskuus nousee hienostuneisuuden kaapuun puetun räävittömyyden lisäksi monesti itse tekstistä omaperäisine ilmaisuineen, ja surkuhupaisaksi kasvaa esimerkiksi se, miten kertojan kirjoittamat kirjeet eivät ikinä tunnu saavan vastauksia ja tämä selittää (lähinnä itselleen) kaiken aina parhain päin. Kirja tempaa mukaansa ja sen olisi mieluusti lukenut yhdeltä istumalta, mutta teos ei missään nimessä ole pintapuolista viihdettä, vaan tarjoaa kosolti ajateltavaa ja rikkaasti näkökulmia. Loppuun on vielä kehuttava kansitaidettakin, joka on toteutettu hienosti ja teokselle sopivasti.
Muualla blogeissa: Reader, why did I marry him, Kirja vieköön, Kirjakko ruispellossa, Lumiomena
Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 41: Kirjan kannessa on eläin
Tämä oli mainio rokokoosatiiri ja -hupaelma. Lukiessa unohdin täysin Kaajan olevan käsikirjoittaja, mutta Ledan näin koko ajan parodiana näyttämöllä!
VastaaPoistaJuu, ne repliikit pystyi hyvin kuulemaan mielessään ääneen lausuttuina ja näkemään hahmot toilailemassa! :D Olisi mahtavaa, jos joskus tulisi näyttämöversio.
PoistaLoistava tuo sun queer-havainto. Siinä tulee kiteytetyksi paljon tämän kirjan ominaislaaduista. Ihanan härnäävällä tavalla häiritsevä, jatkuvasti liikkeessä oleva teos, joka pakenee lukijaa ja välillä itseäänkin. Kuten Lumiompun Katja sanoi: Brava!
VastaaPoistaKiitos, Omppu! En muista, koska olisi tullut vastaan kotimainen romaani, josta olisi tullut mieleen käyttää queer-termiä niin vahvasti kuin tästä. Lukijaa tosiaan härnätään, mutta siihen lähtee mukaan mieluusti!
PoistaOlen ehtinyt lukea jo useamman kiinnostavan blogimerkinnän Ledasta ja olin sitä muutenkin odottanut Kaajan esikoiskokoelman perusteella. Leda kuulostaa tosi lupaavalta ja toivon, että ehdin siihen tarttua pian. Mahtavaa, että jotain näin outoa ja villiä (en tiedä ovatko nämä nyt ne parhaat mahdolliset adjektiivit mutta jotain tänne päin...) julkaistaan Suomessa.
VastaaPoistaKyllä, bloggaajat ovat ihan järjestään tykästyneet Ledaan kovasti, kun muiden tekstejä lueskelin. :) Mahtava juttu. Outo ja villi sopivat hyvin kuvaamaan Anu Kaajan tekstejä, on ilmaisultaan hyvin tuoreen tuntuista kotimaisella kirjakentällä.
PoistaHauska ja terävä - kyllä vaan! Nautittavaa luettavaa, joka on yhtä aikaa kepeää ja monitasoisuudessaan painavaa kirjallisuutta. Innostuin tästä.
VastaaPoistaJep, hieno yhdistelmä! Pohdittavaa riittää, ja samalla kirja vie mukanaan. Alkuvuoden virkistävimpiä uutuuksia.
Poista