lauantai 9. kesäkuuta 2018

Mika Rättö - Se jokin

Mika Rättö  Se jokin : "kuule härkäpapusi rapisevan" (Teos 2018)

"Onnekkaille saari tarjosi hersyvän auringon, epäonnekkaille katkeran kuun, viekkaille tervehdyttävät merituulet, haaveilijoille vain rantaan huuhtoutuneiden kalanraatojen tympeän parfyymin. Mutta muistettakoon, että onni ja sen tuoksu ovat haistajansa nenässä, ja se mikä on toiselle pistävä, on toiselle, no, ainakin jonkinlainen elämys."
Mika Rätön romaani Se jokin : "kuule härkäpapusi rapisevan" hyppäsi esille kevään kustantajakatalogista jo nimellään, ja varsinkin, kun romaania kuvattiin kokeellisen proosan klassikoksi uhmakkaasti jo esittelytekstissä. Muusikkona monista yhtyeistä tunnettu Rättö sai edellisellä teoksellaan Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran palkinnon, tunnustuksen kokeilevasta otteestaan proosan tekoon, ja tämän perusteella saattoi odottaa mielenkiintoista teosta. Seikkailukirjallisuuden perinteistä ammentava juoni on romaanissa törmäytetty kieleen, joka käy todella reippaasti "kierroksilla", ja mukaan on otettu suorasukaista kommentaaria maailman asioista, joten kirjan moraliteetiksi kutsuminenkaan ei ole kaukaa haettua. Asioiden kuvaus rönsyää tavalla, jolle ei alkusivuilla voi olla naurahtelematta. "Mieluummin överit kuin vajarit" on selvästi ollut kirjoittamisessa toteutettu linjaus.

Ja voihan härkäpapu sentään! Hillitön meno alkaa teoksessa heti, kun kuvataan tapahtumapaikkana olevaa saarta, joka on saanut nimekseen Saint Demokratiuzzo ja jonka kerrotaan työntyvän valtamerestä "mahtavana kuin Galeidoksen punagraniittifallos". Pian selviää myös, että saaren maailma on vahvasti jakautunut, ja demokratia on muuttunut jyrääväksi harvainvallaksi. Kaiken lisäksi saarta tuntuu uhkaavan vaara, josta saadaan vähä vähältä enemmän merkkejä. Romaanin henkilögalleria on moninainen ja sen edustajat onkin esitelty lyhyesti heti alkuun  en kyllä lukiessa enää palannut alun luetteloon, vaan seurasin kertomusta sellaisenaan. Seikkailun juoni on kiehtova ja sen mukana kulkeminen kiinnostavaa, mutta toisaalta se vaatii tarkkaavaisuutta, varsinkin loppupuolella. Käänteet ovat paikoin vauhdikkaita ja asioita ei ole selitetty yhtään ylimääräistä. Oma lukemiseni meni välillä tasapainoilemiseksi, keskittyisinkö kielen ja kuvauksen herkullisiin yksityiskohtiin vai seuraisinko vauhdilla etenevää juonta. Väsymykseni joinakin päivinä lukemisen aikana tylsistytti varmasti terää, jota kirjassa olisi saattanut olla vielä enemmän, mikäli olisin jaksanut keskittyä jatkuvasti. Pysyin parhaiten ja valppaimmillani tarinassa mukana alkupuolella ja keskivaiheilla, erityisesti kuvaamataidonopettaja Marja-Liisa Skumban, verkonkutoja Teresa Kutimianin ja nukentekijä Pako De Lucian selvittäessä saaren salaisuuksia.

  "– Niinkö? Enpäs ole moista eläissäni kuullut. Kylpevä maitovalasko te sanoitte, huh huh, aika paksua, mutta rahvas nyt on, mitä rahvas on aina ollut. Keksiihän se peijooni isäntänsä päänmenoksi kaikenlaista pikku jutunjuurta ja huulenherjaa, totisesti, näin se on, ja paheminkin. Kateellisten panettelua ja katurunoutta juoppojen suista, näitä kuulee, ala-arvoista puuta heinää. Hän vilkaisee lasiaan yllättyneenä.  Onko tässä muuten prosentteja? Ohhoh, tosiaan hiukan tykkyä, no, mutta tarkoitin, että menestyksellä on toki hintansa."

Kirjan kielellinen rekisteri on laaja ja kekseliäs. Dialogit ovat hersyviä ja murteiden käyttöä hyödynnetty rohkeasti. Paikkojen, ihmisten ja asioiden kuvailussa villiinnytään pitkiin adjektiivien ryöppyihin, jotka tyylikeinona toimivat  niitä käytetään kautta linjan elementtinä, josta syntyy myös omanlaistaan huumoria. Esimerkki kohtauksesta, jossa Marja-Liisan Skumban johdolla etenevä joukko näkee ammattihieroja ja fysioterapeutti Puppe Plinius Päärssonin: "Korallinvalkea iho pingottui puolialastoman puolijumalan jaloperäisten luiden ympärille kuin vuoripurojen hiomille kiville laskostuva kuunsäde. Pilaristen reisien täyteläisyys uhkui voimaa, rentoina kyljiltä erkanevat käsivarret laskeutuivat kupeille väkevinä, mutta silti aistikkaan hillittyinä, ja olivat kuin luodut kantamaan raskaankin taakan turvallisesti sateensuojaan ja puolustamaan yössä vaanivilta vaaroilta." Sanavaraston runsaus ja pitkiksi vyöryvien virkkeiden nokkeluus toi välillä mieleeni itsensä Volter Kilven! Jos Kilpi olisi nykypäivän maailmassa kirjoittanut kuvitteelliseen todellisuuteen sijoittuvan seikkailuromaanin, se olisi voinut olla tällainen. Rätön kirjoittamat dialogit toki ovat tiiviimpiä ja sen myötä jämäkämpiä iskevyydessään.

Mika Rätön Se jokin -romaani todistaa sen, miten uudenlaiselle tasolle juoneltaan perinteisehkön kertomuksen nostaa kokeileva ote proosassa. Kirjaa seuraa kiinnostuneena ja kielestä, hillittömistä käänteistä ja kuvauksista nautiskellen. Teos on kokonaisuutena onnistunut, vaikuttava saavutus. Kaikissa sen juonikuvioissa en pysynyt täysin mukana, mikä saattoi johtua myös keskittymisen herpaantumisesta lukemisajankohdan olosuhteisiin liittyen, mutta lopussa jäi ennen kaikkea sellainen olo, että on käynyt kiehtovassa ja omalakisessa maailmassa, ja teoksen maailman tarjoamat moraaliset näpäytyksetkin ovat paikallaan.

Kritiikkejä: Satakunnan Kansa, Keskisuomalainen, Helsingin Sanomat

5 kommenttia:

  1. Mulla on tämä teos mennyt täysin ohi ja kuulin siitä nyt ensimmäisen kerran, kun luin sun tekstin. Ja arvaa mitä? Et kyllä ikinä usko, mutta mulle tuli Volter Kilpi jo sun alkupuolen kuvailuista ja sitaateista mieleen, vaikka et ollut häntä edes maininnut ja vaikka en ole lukenut Alastalon salia kuin muutamat kymmenet sivut alusta.

    Tuo kieli vaikuttaa sellaiselta, että kun osuu sopivaan aikaan, paikkaan ja mielentilaan, niin siitä tulee vallan riemukas olo. Jos taas olosuhteet ei ole suotuista voi käydä niin kuin mulle kävi Painovoiman sateenkaareen kanssa - lumous haihtui kesken kirjan ja se jäi kesken. Kuinka tahtoonsa, niin aina nämä kokeelliset teokset ilahduttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiva että huomasit kirjan olemassaolon kuitenkin nyt! Ja hyvä jos kilpimäisyys on noin selkeästi havaittavissa jo sitaateista. :D Mulle tuli niin vahvasti se mieleen, ja kritiikeissä ei juuri ole asiaan tartuttu, jännää.

      Olosuhteista se riippunee paljolti, miten vahvana ja riemukkaasti tämän kirjan kokee. On ehkä enemmän sellainen hyvän fiiliksen kirja, jos nyt näin voi todeta, kullekin toimii miten toimii. :)

      Poista
  2. Kiitos Tuomas! "Kielellinen rekisteri on laaja ja kekseliäs" herätti minussa uinuvan pienen uhkapelurin, ja kun ei tässä nyt vallan upporikkaasta ja rutiköyhästä ole kyse, päätin asettaa panokseni tässä sanaruletissa kohtaan: varaus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sen verran kannattaa pelata, että tätä kokeilee; kirjaa voi lukea eri tavoin, ja siinä on paljon, johon tarttua. Toivottavasti sen meno sinulle toimii! :)

      Poista