Ajoittain aivan pimeä romaani. Vikuroiva. Tuo ihmisen psyyken pohjavirtojen sakkaa näkyviin. Siivoustyötä, joka kuitenkin jonkun on tehtävä. Jakob von Guntenia lukemalla ihminen voi lukea myös omaa alttiuttaan kunnollisuuteen, tunnollisuuteen, tottelevaisuuteen ja jopa fasistisiin rakenteisiin suistumiseen. Ainakin jos näitä ajattelee kaltevana pintana – ja ehkä tässä yhteydessä on perusteltua ajatella. Alkuteos on julkaistu 1909, muutamaa vuotta ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Millaisessa ympäristössä ihminen alkaa säikkyä ja tuomita omia ajatuksiaan?
”Joskus se, ettei tarvitse tehdä jotain, tuntuu niin hivelevältä, ettei voi muuta kuin kuitenkin tehdä juuri niin. Tästä syystä rakastan viimeisen päälle pakkoa, eihän sitä olisi mahdollista iloita lainvastaisuuksista. Jos maailmassa ei olisi mitään käskyjä, mitään täytymistä, minä kuolisin, nälkiintyisin, näivettyisin pitkästymisestä. Minuun tepsii vain patistaminen, pakottaminen, määräily. Se on minulle toiveiden täyttymys. Minähän viime kädessä päätän, vain minä. Ensin aina vähän ärsytän ryppyotsaista lakia, ja saatuani sen kiivastumaan ryhdyn lepyttelemään sitä.”
-> Elämänfilosofiaa, joka päähenkilön jonkinasteisen epäluotettavuuden ja ironisuuden keskellä näyttää vilpittömältä tietynlaisessa rosoisuudessaan, ajattelunsa kompleksisuudessa, mustavalkoisten totuuksien hylkäämisessään.
”Kraus parka. Esimerkiksi minua nuo rumentavat näppylät eivät mitenkään estäisi suutelemasta häntä, jos se siitä olisi kiinni.”
-> Luen romaanin joistain kohdista homoseksuaalisia jännitteitä. Mietin, voisiko kohdat ajatella hierarkiseen maailmankuvaan taipuvaisen luonteen pyrkimyksinä tukahduttaa homoseksuaalisuutensa? Minäkertoja myöntää jopa rakastavansa Krausia, mitä se sitten tarkoittaakaan. Toisaalta päähenkilö paheksuu voimakkaasti häntä lähennellyttä Tremalaa: ”Hän on turmeltunut ihminen eikä hän näytä panevan pahakseen häpeällisiä taipumuksiaan.” Tärkeintä on siis, että ”panee pahakseen” ja häpeää, jos on homoseksuaalisia haluja? Tällainen ajatteluhan on konservatiivien parissa yleistä: jos on homoseksuaali, sille ei mitään voi, mutta sitä kuuluu hävetä ja sen kanssa kuuluu kärsiä ja kamppailla, eikä seksuaalisia halujaan pidä toteuttaa. Paitsi jos kukaan ei näe, terveisin monet konservatiivipoliitikot, jotka ovat jääneet housut kintuissa kiinni, ja on epäselvää, luulivatko he olevansa turvassa vai halusivatko he lopulta jäädä kiinni väsyttyään kaksinaismoralistiseen peittelyyn. Kurjaa elämää.
”Kävellessä tuntui kuin olisi käyskennellyt taivaassa, sillä kaikkialla näki sinisen taivaan. Jos jäi paikalleen, saattoi saman tien panna pitkäkseen ja tuijotella uneksivasti yläilmoihin, sillä alla oli ruohikkoa ja sammalikkoa. Ja kuuset, niiden hieno tuoksu sieraimissa.”
-> Walser yltyy päähenkilönsä "päiväkirjaäänellä" paikoin todella eläväiseen luontokuvaukseen.
Jakob von Guntenista voisi tehdä paljon tulkintoja liittyen tottelevaisuuden äärimmäisiin vaikutuksiin ihmisyhteisöjen elämässä, työntekijöiden ja työnantajien suhteisiin, valtiollisiin valvonnan keinoihin ja fasismiin. Mutta en jaksa. En jaksa analysoida ja kontekstoida ja soveltaa kaikkea mahdollista – ehkä sekin olisi tottelevaisuutta jollekin taholle. Luen vaan eteenpäin ja tunnustelen Robert Walserin lauseiden rytmiä ja sähköä, jotka kääntäjä Erkki Vainikkala käännöksessään välittää.
”Kelpaavatko sisäiset saavutukset syötäväksi?”
”Esimerkiksi minulle tähän univormuun pukeutuminen on hyvinkin miellyttävää, koska en ole koskaan oikein tiennyt, mitä laittaa päälleni.”
”Oman kuvitellun käytökseni hirveyden aiheuttama tuska sai minut pomppaamaan ylös sängystä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti