Bohumil Hrabal - Liian meluisa yksinäisyys

Bohumil Hrabal – Liian meluisa yksinäisyys (Kirjava 2008), alkuteos Prílis hlucná samota (1980). Suomeksi kääntänyt Eero Balk.

"Kolmekymmentäviisi vuotta olen paalannut jätepaperia ja kirjoja ja elänyt maassa, joka on osannut viisitoista sukupolvea lukea ja kirjoittaa, olen asunut entisessä kuningaskunnassa, jossa on ollut ja on tapana ja pakkomielteenä kärsivällisesti puristaa päähän ajatuksia ja kuvia, jotka tuottavat käsittämätöntä iloa ja vielä suurempaa murhetta – –"

Miten upea, syvällinen, pieni mutta suuri kirja! Törmäsin tšekkiläiseen Bohumil Hrabaliin (1914–1997) työn parissa etsiessäni viikon käännöskirjavinkkiä, ja heti Hrabalin teosten esittelyitä, arvioita ja tekstinpätkiä nähdessäni tiesin, että tässä olisi ihan minun kirjailijani. Liian meluisa yksinäisyys nousi suomennetuista teoksista kaikkein kiinnostavimman oloiseksi, koska jos joku on pystynyt omaleimaisella tyylillä kirjoittamaan kirjan kirjoista, eihän sitä voisi jättää väliin.  Vieläpä kun kirja sijoittuu Prahaan, joka on kerrassaan upea kaupunki. Vaikka minulla on pöydällä pino kirjastosta varattuja uutuuskirjoja, joiden palautumisajat varausjonoon lähenevät, oli kertakaikkinen pakko käydä hakemassa kirjaston hyllystä vielä tämä kirja ja lukea niin pian kuin mahdollista. Vaarallinen työ tämä tällaisia pakkoajatuksia aiheuttava, kuulkaas. Siksi pystyn samastumaan vahvasti Liian meluisan yksinäisyyden minäkertoja Hantaan (nimessä on myös erinäisiä aksentteja, mutta menköön postauksessa ilman). Hän nimittäin paalaa työkseen jätepaperia ja sensuroituja kirjoja, mutta kokee pakottavaa tarvetta poimia joukosta harvinaisuuksia ja klassikoita, erityisesti filosofien teokset ovat hänen mieleensä.

Hanta on käyttänyt hydraulista jätepaperin puristintaan jo 35 vuotta, kuten hän moneen kertaan toteaa vuodattavassa monologissaan. Samalla Hanta on tullut "sivistetyksi vasten tahtoaan", hän on omaksunut tietoa paalaamistaan kirjoista, kantanut niitä kotiinsa niin paljon, että kirjakasat uhkaavat romahtaa hänen sänkynsä päälle ja murskata hänet yöllä. Työn ohessa on tietysti juotava päivittäin olutta (kovin tšekkiläistä), ja humaltua ei ole tarkoitus, vaan edistää ajattelua! Yhteiskunnan mullistukset tulevat kerronnassa esiin kuin huomaamatta, muun ajatusvirran seassa: mustalaisrakastajar päätyi keskitysleirille, akateemikot työskentelevät viemärinputsaajina... Näiltä sivistyneiltä viemärinputsaajilta Hanta kuulee myös Prahan alla kloaakeissa tapahtuvista rottasodista, joiden ihmeellisyyttä hän toistelee kirjassa usein, siitä tulee teokselle suorastaan motiivi. Niin sanotusti ylhäisen ja alhaisen sekoittuminen (esim. alla viemärit eritteineen ja päällä kulttuurihistoria ja sivistyneisyys) tekee romaanista varsin postmodernin.

"– – mutta suurimman vaikutuksen minuun teki akateeminen raportti siitä, miten mustarotat ja isorotat kävivät keskenään yhtä totaalista sotaa kuin ihmiset, ja että yksi sota oli jo päättynyt mustarottien täydelliseen voittoon, mutta nyt ne olivat jakaantuneet kahtia, kahdeksi rottaklaaniksi, kahdeksi järjestäytyneeksi rottayhteisöksi, ja juuri nyt Prahan alla raivosi kaikissa viemäreissä, kaikissa kloaakeissa taistelu elämästä ja kuolemasta, suuri rottien sota siitä, kuka voittaa ja kenellä on oikeus kaikkiin jätteisiin ja ulosteisiin, jotka virtaavat keskusviemäreitä pitkin Podbabaan – –"

Kertojan kohtaloksi koituu teknologinen ja työvoimapoliittinen kehitys, jonka jyräämäksi Hanta hydraulisine puristimineen on jäämässä. Perustetaan uusi laitos, jossa kirjat revitään kansistaan ja ne kulkevat hihnaa pitkin suureen kattilaan, ja työntekijöinä ovat nuoret ihmiset, jotka juovat suoraan pullosta maitoa ja omenalimonadia, mikä järkyttää Hantaa erityisen paljon.

Hrabalin kielen tunnusmerkkinä on, kuten lainauksista voi päätellä, hyvin pitkien virkkeiden käyttäminen ja puheenomaisuus. Ne yhdistyvät todella viehättävällä, soljuvalla tavalla, ja myös kääntäjää on kiittäminen Hrabalin kirjoitustyylin siirtämisestä kauniiksi suomen kieleksi. Kyseessä on ehdottoman hieno kirjailijalöytö, jonka muut suomennetut teokset on ehdottomasti luettava. Hrabalin kerrotaan omaksuneen omaperäisen kerrontatyylinsä sedältään, jonka värikästä tarinointia kuunteli lapsena. Hänestä tuli kotimaansa suosituimpia kirjailijoita, jonka tuotanto joutui monesti myös sensuurin kouriin. Liian meluisa yksinäisyys perustuu hänen omiin työkokemuksiinsa jätepaperin käsittelylaitoksella, jossa hän teki paaleista samankaltaisia taideteoksia kuin Hanta, mutta toisin kuin romaanihenkilönsä, Hrabal oli sivistänyt itseään ihan vapaaehtoisesti yliopisto-opinnoilla. Kulttuuria, sivistystä ja kirjallisuuden taidetta hienosti käsittelevä pieni romaani on kohottava lukukokemus, kaikesta huolimatta lopulta hyvän mielen kirja. Siihen tekee todella mieli palata myöhemmin, joten kirja pitää etsiä jostain omaankin hyllyyn.

Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 4: "Kirja lisää hyvinvointiasi", koska sen se on tällä viikolla tehnyt

Tämä on luettu useissa kirjablogeissa vuosien varrella, googlaamalla teos ja tekijä löytyvät nuo tekstit.