Kirjoituskurssin ensimmäisen päivän tuntemuksia

Terveisiä Casablancasta! Eilen yläilmoissa matkalla välilaskupaikkana toimineelle Pariisin lentokentälle mieli pursusi ajatuksia, sillä edellisenä päivänä oli ollut luovan kirjoittamisen mestarikurssin eka lähipäivä.

Perusteellisen palautteen vastaanottaminen oli kuin herättämään pyrkivä raju ravistus olkapäistä, nostaminen pieneksi hetkeksi ilmaan ja pudottaminen lujaa tömähtäen maanpintaan niin, että jalkapohjiin sattui ja selkänikamat puristuivat toisiaan vasten. Eli ei se helppoa ollut taaskaan, eikä se taida olla ikinä, vaikka kuinka kokenut olisi. Kustannustoimittaja-tutorimme oli tehnyt käsikirjoitusten kanssa paneutunutta työtä, ja hänen palautteenantonsa oli ammattitaitoisen varmaa, siitä täydet pisteet. Oli ilo seurata ammattilaisen työtä, ja kuuntelin kiinnostuneena myös muiden pienryhmäläisten saamia palautteita. Sain itse paljon hyviä, konkreettisia kehitysehdotuksia, ja kaikki saivat myös yksityiskohtaiset korjaus- ja parannusehdotukset teksteihinsä merkittyinä. Kustannustoimittajan kanssa työskentely oli yksi eniten odottamiani asioita kurssilla, ja se oli jo ensimmäisessä tapaamisessa antoisaa. Meitä on siis ryhmässä neljä, ja kaikkien tekstit ovat keskenään varsin erilaisia. Luin ennen ensimmäistä tapaamista muiden ryhmäläisten tekstit, ja hyviä ne olivat kaikki omalla tavallaan, sellaisia joista hiomalla ja kehittelemällä saa täysin julkaisukelpoista kirjallisuutta. On varmasti kiinnostavaa nähdä heidän kehitystään kurssin aikana, ja mukavaa tietysti tutustua toisiin kirjoittajiin, jotka eivät vielä ole julkaisseet kirjoja.

Toki tapaaminen johti myös valtaisaan kriisiin oman kirjoittamiseni kanssa, ja olin loppupäivän aivan tolaltani. Näin on toki käynyt aiemminkin, kun olen saanut uutta, laajamittaista ja rehellisen kaunistelematonta palautetta. Vaikka päivän alussa jälleen korostettiin annettavan palautteen koskevan tekstiä, eikä sitä pidä ottaa henkilökohtaisesti, ja vaikka järjellä tiedän, että niin asia juuri on, silti siitä pääsi pikkuinen osa pujahtamaan syvemmälle. Vaikka kuinka yritin ajatella, ettei sen pidä antaa mennä. En sitten tiedä, olenko palautteen vastaanottajana hieman liian keskenkasvuinen edelleen. Mutta ajattelen myös, että ihminen kirjoittaa itsestään käsin kuitenkin aina jollain tasolla. Joskus tekstissä olevien seikkojen ja varsinkin sen sisältämän ajattelun saama kritiikki johtaa omaan pohdintaan siitä, miten kehittyneeseen ajatteluun ylipäätään pystyn ja olen kykenevä. Se on todella herkkä alue, ja sen suhteen on niin vereslihalla, että näitä osa-alueita koskeva kriittisempi palaute on kuin suolan ripottelua siihen päälle.

Jo seuraavan päivän aamuna, istuessani univajeisena lentokoneessa, aloin kuitenkin pursuta ideaa. Sain ajatuksia suurista rakenteellisista muutoksista useamman tekstin osalta ja kirjoitin jo pätkiä, jotka virtasivat aivan uudenlaista kieltä, sellaista lyyrisempää ilmaisua, jota kohtaan olin pyrkinyt jo pitkään. Nyt se alkaa ehkä oikeasti viimein vuotaa minusta. Olin parhaimmillani aivan liekeissä, kun kirjoitin niitä ideoita ylös, tämän blogitekstin ohella. Puolentoista viikon täysi irtiotto arjesta ja kotiympäristöstä hyvin erilaisen kulttuurin keskelle tekee varmasti tässä kohtaa erittäin hyvää. Merkitsi paljon, kun eilen aamulla sain tuon fiiliksen, että ehkä minä pystyn tähän.