Kun novellikokoelma kirjoituskurssille lähti

Kuten minua esimerkiksi Twitterissä seuraavat jo tietänevät, pääsin luovan kirjoittamisen mestarikurssille työstämään kirjoittamaani novellikokoelmaa! Kurssilla työskennellään yhdessä kustannustoimittajien, kirjailijatutoreiden ja muiden kirjoittajien kanssa, ja odotan sitä todella innolla. Mestarikurssia kestää tämän vuoden marraskuuhun asti, ja sen päätteeksi käsikirjoitus on mitä toivottavimmin valmis siihen, että joku sen uskaltaisi kustantaakin. Uteliaille tiedoksi, että kurssia järjestää Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen kannatusyhdistys. Lähden siis jälleen hakemaan oppia Turusta, vaikka muutinkin sieltä vuodenvaihteessa pääkaupunkiseudulle! Mielelläni matkustelen kaupunkiin muutenkin, joten eipä tuo elämääni hankaloita, varsinkin kun ns. lähiopetuspäiviä on tiedossa vain viisi.

Kurssi tarkoittaa suurta panostusta käsikirjoituksen työstämiseen, joten se vie vapaa-aikaani melkoisia määriä reilun puolen vuoden ajan. Tällöin todennäköisesti myös kirjojen lukemisen ja sen myötä kirjabloggaamisen määrä valitettavasti vähenee. Koko ajan aion tietysti myös lukea niin paljon kuin on käytössä olevan ajan puitteissa mahdollista, koska en pysty olemaan ilman, ja oma kirjoittamiseni tuntuu vaativan muidenkin luomassa tekstuaalisessa maailmassa säännöllisesti elämistä. En myöskään vaikuttaisi olevan niitä kirjoittajia, jotka alkavat kopioida toisten kirjallista tyyliä lukemistaan teoksista omiin teksteihini, ja yksi esilukijoistani on todennut, että minulla on jo nyt jonkinlainen oma ääni kirjoittamisessani. Todennäköisesti blogi täydentyy kirjabloggausten vähentyessä kurssin aikana tapahtuvasta omien tekstien kanssa painiskelusta, eli blogi alkaa toteuttaa enemmän alkuperäistä ajatustani kirjoitusblogista kirjojen arvioinnin ohella.

Juuri äsken sain välitettyä viimeisimmän version novellikokoelman käsikirjoituksesta kurssille, sillä siitä oli mahdollista lähettää kurssille hakemiseen käytetyn lisäksi vielä uusi versio ennen kuin tekstit lähetetään kurssin pienryhmiä vetäville kustannustoimittajille. Tein novellikokoelmalle pikaeditoinnin, jonka myötä yksi novelli kuitenkin koki varsin suurtakin kielellistä viilausta. Se on elänyt tähän mennessä ensin kirjakielisestä puhekieliseksi, ja nyt viimeiseksi vielä hieman enemmän kirjakielen suuntaan, sellaiseksi luontevasti luettavaksi mutta jossakin määrin puhekieliseksi versioksi. Muutenkin huvittaa tuo editointien määrä, minkä kokoelma on kokenut kahden vuoden takaisesta alkuperäisestä versiosta. Mitenköhän monta editointi/uudelleenkirjoitusta se lopulta on käynyt läpi ennen julkaisua, veikkaan reilusti toistakymmentä... Hion lauseita perfektionistisesti, ja sitten joku esilukijani osoittaa jonkin kohdan tai asian, joka ei kerta kaikkiaan toimi, ja räjäytän paljon tekstiä uuteen uskoon, ja kohta taas viilaillaan. On varmaan hauskaa joskus tulevaisuudessa vilkaista niitä ihan ensimmäisiä versioita novelleista, jos vaan mitenkään kehtaan siltä poskia polttavalta punalta...