Anni Saastamoinen - Depressiopäiväkirjat (Mielenterveysviikko)

Anni Saastamoinen – Depressiopäiväkirjat (Kosmos 2017)

"Olin saatanan vihainen, väsynyt, itkuinen ja hukassa. En kyennyt toimimaan, en edes nousemaan sängystä, en kohtaamaan maailmaa. Mies huolestui, ystävät huolestuivat. Alkuun mies auttoi parhaansa mukaan, teki ruokaa, peitteli, puhui mukavia. Mutta masennus on niin tiheä verkko, ettei parisuhde pääse siitä läpi. Edes rakkaus ei auta."

Olen seurannut toimittaja Anni Saastamoista Twitterissä jo pitkään, ja sen kautta kuulin ensimmäisen kerran hänen kirjaprojektistaankin. Masennuksestaan avoimesti myös Twitterissä puhunut Saastamoinen kertoo Depressiopäiväkirjat-esikoisteoksessaan masennuksensa koko tarinan, todennäköisistä taustalla vaikuttaneista tekijöistä hoitoon pääsyyn. Teos on rehellinen, selvästi tekijänsä omalla kielellä kerrottu – kuten kustantajan esittelytekstissä todetaan, kirosanoja ja caps lockia ei säästellä. Masennus on siis näkyvillä juuri niin paskamaisena kuin se kokijalleen on. Kirjassa pääsevät rosoineen, tuskastumisineen ja turhautuneine huudahduksineen esille kaikki ne ajatukset, joita elämän hankaloituminen, tunteiden katoaminen voimattomuuden taakse ja hoitoon pääsemisen pulmalliset vaiheet aiheuttavat. Henkilökohtaisten muistelmien lisäksi teos tarjoaa tietopaketteja (joissa on usein lainattu Suomen Mielenterveysseuraa) mm. siitä, minkä tahojen puoleen kääntyä, jos huomaa itse sairastuneensa masennukseen. Kirjassa Saastamoinen suuntaa avoimen terävää kritiikkiä esim. masentuneisuutta mittaavaan testiin, joiden ympäripyöreät vastausvaihtoehdot voivat tarkoittaa suunnilleen mitä vain.

"11.
-     En ole sen ärtyneempi kuin ennenkään
-     Ärsyynnyn aiempaa herkemmin
-     Tunnen, että olen ärtynyt koko ajan
-     Minua eivät enää liikuta asiat, joista aiemmin raivostuin

– Masentuneena elämäni on kuin verkkouutisen kommenttipalsta: järkyttävää epäkoherenttia aggressiivista paskaa, joten kai sitä seilaa jotenkin näiden kaikkien välillä ja tämänkin vaihtoehdon puntaroiminen lähinnä vituttaa, vaikka samaan aikaan valinta tuntuu kuvottavan merkityksettömältä, kuten oikeastaan kaikki."

Teoksessa on minusta kiinnostavaa myös sen tyylilaji, ja koska minun ei kannata ilman asiantuntijuutta masennuksesta puhua sen enempää, pohdiskelen kirjaa hieman myös genrerajojen näkökulmasta (vaikka en ole kirjallisuustieteilijäkään, kunhan nyt vain kiinnostunut ja kirjallisessa maailmassa kaiken aikaa elävä melkein-amatööri). Kirjastoluokiksi Depressiopäiväkirjoille on näemmä lätkäisty YKL:n mukaisesti 59.563 (Mielenterveys. Tunne-elämän häiriöt) ja 99.1 (Elämäkerrat. Muistelmat). Pikaisen katselmuksen mukaan teos on sijoitettu mielenterveysaiheiseen luokkaan ainakin Turun seudun Vaski-kirjastoissa ja pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa. Se on siis mielletty enemmän tietoa välittäväksi tietokirjaksi kuin elämäkerta-/muistelmateokseksi. Minä luin kirjaa tietotekstin lisäksi vahvasti proosana. Saastamoinen kirjoittaa hyvin (toimittajatausta näkyy) ja hän on luonut tekstiä kuljettamaan vahvan narratiivin. Kieli on värikästä muutenkin kuin edellä mainittujen tehokeinojen myötä, sillä teoksessa käytetään runsaasti kekseliäitä ja eläviä vertauksia, ja miljöön yksityiskohdat piirtyvät tekstistä mieleen selkeästi.

"Ihmisen suolisto kuulemma peittäisi tenniskentän, jos suoliston nypeltäisi auki ja silittelisi kaikki suolenmutkat suoriksi. Tuntuu, että tämä saatanan ahdistus peittäisi ainakin koko eteläisen Suomen, jos kaikki ahdistuksen riekaleiset reunat ja epämääräiset lämpäreet silottelisi suoriksi yhtä huolellisesti kuin ekaluokkalaisen lapsensa koulukirjoja kontaktimuovittava äiti."

Lukiessa pohdin myös keväällä lukemaani Marko Annalan Värityskirjaa, joka oli määritelty alaotsikkoa myöten romaaniksi. Teoksessa tulivat esille Annalan bändit ja niiden levyt oikeine nimineen, ja hänen uraansa seurannut pystyi tunnistamaan joitain haastatteluissa kerrottuja tapahtumiakin. Romaanigenre sai kuitenkin minusta Värityskirjassa perustelunsa erityisesti lapsuusmuistojen kohdalla, sillä ne kerrottiin niin yksityiskohtaisen elävästi, mutta toisaalta kirjan kertoja myönsi, ettei muistanut monia ajanjaksoja lapsuudestaan ja nuoruudestaan kunnolla. Tuntui, että tämän takia kirjassa oli oltava myös keksittyä, siis fiktiota. Saastamoisen kirja puolestaan keskittyy lähivuosiin ja lähes pelkästään hänen aikuisena kokemiinsa asioihin. Lukiessa on vahva tunne siitä, että hän kirjoittaa sen minkä muistaa ja juuri sen. Vaikka teos käyttää kaunokirjallisiakin keinoja, se on syystä tietokirjaluokassa. Muistelmamuoto antaa myös mahdollisuuden käyttää kirjallisia keinoja tietyllä tavoin; jos kirjoitusprosessin alussa olisikin päätetty, että kyseessä on romaani, olisiko teoksen kustannustoimittaja antanut silloin näin vapaat kädet kiroilun ja caps lockin käyttöön? Olisivatko tietoruudut puolustaneet paikkaansa? Hieman yllättäen määrittely tietokirjallisuudeksi voikin antaa teoksen kokoamiseen vapaammat kädet ja monipuolisemman toteutustavan (vaikka kaunokirjallisen proosan kokeellisuus on Suomessakin tällä hetkellä lisääntymään päin, silti on hyvä pohtia, mitä keinoja olisi valmis hyväksymään romaanissa kakistelematta).

Depressiopäiväkirjat on tehokas, rehellinen ja informatiivinen teos masennuksesta. Kirjoitustyyli erottaa teoksen selvästi muista lukemistani masennusmuistelmista, ja se tekee lukemisen myös helpoksi. Teosta lukiessa alkaa tarkkailla myös itseään, pohtia oireitaan joita on mahdollisesti kokenut ja miettiä, onko välillä tuntunut siltä, että jaksaminen on ollut enää vain pienestä kiinni, kun asiat ovat menneet huonosti. Kirja sopii monenlaisille lukijoille, ja suosittelen erityisesti sellaisille ihmisille, joilla on ilman henkilökohtaista kokemusta vahva näkemys siitä, minkälaista masentuneilla ihmisillä on ja miten heidän tulisi olla ja käyttäytyä.

Teos muissa blogeissa: Rakkaudesta kirjoihin, Pieni kirjasto, Mitä luimme kerran, Bibbidi Bobbidi Book, Usva, Kirjat kertovat, Kirjojen keskellä, Kujerruksia

Tämän postauksen myötä osallistun Suketuksen käynnistämään Mielenterveysviikon haaasteeseen (19.–26.11.2017).
Aiemmin bloggaamiani mielenterveysaiheisia tai sitä sivuavia kirjoja ovat:
Marko Annala: Värityskirja
Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan
Riitta Jalonen: Kirkkaus
Katja Kallio: Yön kantaja
Han Kang: Vegetaristi
Anja Kauranen: Syysprinssi
Anni Kytömäki: Kivitasku
Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti
Maaria Oikarinen: Lucian silmät
Annastiina Storm: Me täytytään valosta