Rae Armantrout - Kunhan sanon

Rae Armantrout – Kunhan sanon (Poesia 2017). Valikoima runoilijan tuotannosta koko uran ajalta, suomeksi kääntänyt Aki Salmela.

"Lukiessa saamme seurata jonkun toisen ajatuksen virtaa kun se alkaa kulkea jotain kuvitteellista paikkaa kohti. – – Teksti ei kuitenkaan ole virta vaan näyttelijä/malli, joka riisuu koulupukuaan vaatekappale kerrallaan yksin kuvaajan edessä. Hän on kunnon tyttö, joka vain leikkii tuhmaa ja tietää sen koko ajan itsekin. Hän kutsuu meitä jakamaan tätä tietoisuutta. Mutta tämä ei johda meitä mihinkään."

Yhdysvaltalainen runoilija Rae Armantrout on palkittu Pulitzerilla 2010. Hänet tunnetaan erityisesti ns. language-runouden edustajana, vaikka kirjailija itse piti parin vuoden takaisessa HS:n haastattelussa nimitystä typeränä ("Ihan kuin me olisimme ainoita runoilijoita, jotka käyttävät kieltä"). Runoilija Aki Salmela on suomentanut valikoiman runoja Armantroutin koko uran ajalta alkaen 1978 julkaistusta kokoelmasta Extremities. Suomennoksessa runot etenevät kronologisesti kohti uusimpia. Lopussa olevasta luettelosta selviää, että suurin osa runoista on 2000-luvulta, jolloin Armantrout on ollut selvästi aktiivisin. Kirjan alussa oleva Salmelan esipuhe on otsikoitu: "Kunhan sanon eli helppo johdatus vaikeaan runoilijaan". Mainitussa Hesarin jutussakin jotenkin korostettiin runoilijan "vaikeutta". Kirjaa lukiessani en tullut miettineeksi ollenkaan sitä, että Armantroutin tekstit (ja Salmelan suomennokset) olisivat erityisen vaikeita. Päiväkirjamaisia tarinanpätkiä runomuodossa hän ei tosiaan yleisesti ottaen kirjoita, mutta runot ovat täynnä tunteita, ajatuksia joista saa kiinni, samastuttavia lauseita. Olin lukiessani usein hyvin vaikuttunut. Jotain tällaista olin kaipaillutkin viime aikoina luettavakseni: runoja, joiden kanssa saa pohtia kieltä ja samalla tuntea voimakkaasti. Välillä naurahtaakin.

"Muuttuiko palo verde
kokonaan keltaiseksi
ihan yhtäkkiä?

Tämän päivän reunat
ovat niin terävät

että ne voisivat viiltää
kaikkea mikä liikkuu

     *

Niin kuin kadonnut
sana

palaa
kutsumatta."

Language-runoutta koskevissa määritelmissä puhutaan siitä, että koulukunnan edustajat vastustavat poliittisesti kantaaottavaa tai merkitykseen keskittyvää runoutta. Armantroutin runoista pystyy kuitenkin poimimaan myös kannanottoja – eivät ne ole mitenkään puhki selitettyjä, mutta vahvoja näkemyksiä maailmasta tulee esiin muutenkin kuin rivien väleissä. Runojen puhuja tekee itsensä joskus näkyväksi ja personoituu ajoittain suoraan runoilijaan, kun hän puhuu esimerkiksi puolisostaan tai vakavasta sairaudestaan, johon luuli jo kuolevansa. Armantrout kirjoittaa runojaan sekä säkeisiin että proosan muotoon, ja monet säemuotoisista runoista on "palasteltu" lyhyiksi, parin säkeen mittaisiksi pätkiksi, jotka seuraavat toisiaan. Monet runoista jakautuvat myös muutamaan eri osioon, jotka on numeroitu tai erotettu merkillä.

"Julmien
kykykilpailujen leviäminen
jäljittelee palveluteollisuuskapitalismin
näyttämölle
parhaiden sopeutuneiden
valintaa.

     *

Yksi kertoo tarinaa
sairaudestaan
tavalla, jonka on tarkoitus
saada toiset rakastamaan häntä eniten"

Usein runoissa tulee vastaan myös yllätyksiä ja tummanpuhuvaa huumoria. Surrealistiset kuvat ovat välillä Armantroutin unia, välillä hän esipuheen mukaan on kirjoittanut esim. illan tv-ohjelmien outoudesta samaan tapaan. Lukija saa pohtia, mikä on mitäkin. Tämä löytämisen ilo on merkittävä osa runoilijan poetiikkaa – runoja tulee lukeneeksi moneen kertaan, ja niihin palaaminen paljastaa usein jotakin uutta, oivaltavaa.

"Soitan hätänumeroon, mutta yhdistyn meedion kuumalle linjalle. Kaikki palvelunumerot on muutettu. Miksei minulle ole kerrottu? Murtovarkaat virnistelevät kun pyydän meediota 'yhdistämään minut' poliisille."

Runon ystävän kannattaa tarttua Armantroutin teokseen avoimena ja unohtaa kokeellisuudella pelottelu. Kyse ei ole sen ihmeellisemmästä (vaikka tekstin voimassa oma ihmeellisyytensä onkin) kuin runoudelle ominaisesta monitasoisuudesta, tulkinnanvaraisuudesta ja lukijan mielessä määrittyvästä kokemuksesta. Nautin lukiessani paljon näiden runojen kielestä, ja Aki Salmelan suomennos toimii hienosti. Runot ovat vuoroin kauniita, hätkähdyttäviä, kylmääviä, surumielisiä, absurdeja, hauskoja ja uuteen lukukertaan kannustavia. Paljon kokoelman olemuksesta tiivistyy minulle tähän lainaukseen:

"Odottaa sanan tulevan
mieleensä, jännittyneenä
kuin orgasmia.

Pelko ympäröi kieltä."

Tämä on ensimmäinen kokoelma, jonka luin Ompun #runo18-haasteeseen.

Armantroutin HS-haastattelu, Kunhan sanon Poesian sivuilla

Aki Salmela - Hiekkapäiväkirja

Aki Salmela – Hiekkapäiväkirja (Poesia 2017, Poesiavihkot-sarja #9)

"Aaltokuvioiden symmetriat, joita tuuli piirtää autioiden paikkojen hienoon hiekkaan.
                                          x
Hiekkamyrsky, joka on eräs väkivaltaisimmista myrskyn muodoista. Autiomaan henkien raivo, joka kohdistuu kaikkeen."

Aki Salmela on mm. Tanssivalla karhulla palkittu runoilija, joka on julkaissut valtaosan kirjoiksi painetusta tuotannostaan Tammen kustantamana. Hiekkapäiväkirja on kuitenkin ilmestynyt Poesiavihkot-sarjassa, jossa on tarkoitus julkaista kirjaa lyhyempiä kokonaisuuksia kolmesta kuuteen kertaa vuodessa. 23-sivuinen vihkonen aiheenaan hiekka voi kuulostaa monelle ajatuksena siltä, että maksaakohan vaivan perehtyä. Minulle tätä suositeltiin niin painokkaasti, että varasin teoksen kirjastosta itselleni. Ja mitä sain: yhden vaikuttavimmista runokokemuksistani tänä vuonna.

Hiekkapäiväkirja sisältää lyhyitä tekstinpätkiä ja mustavalkovalokuvia. Teemana on todella hiekka, mutta millä tavalla siitä kerrotaankaan. Toinen toistaan seuraavat proosarunon tapaan asetellut tekstit ovat kauniisti kirjoitettuja, selkeää ja helposti ymmärrettävää runoa. Tekstit eivät kuitenkaan ole yksinkertaisia mitenkään huonolla tavalla, vaan niistä on moneksi. Teoksen lukeminen saa aikaan lämpimän, kelluvan olotilan, joka syntyy sen lauseiden, rivien, peräkkäisten sanojen kauneudesta. Harvoin koen samanlaista tunnetta lukemastani. Hiekkapäiväkirjan runouden ei tarvitse tarkoittaa mitään, ja samanaikaisesti se voi tarkoittaa kaikkea. Teos antaa tunteen siitä, että kaikki perustuu faktoihin, jotka ovat maailmassa olemassa yhtä varmasti kuin hiekka. Tekstit upottavat lohdulliseen olotilaan: kaikki on juuri näin, ole vain rauhassa ja lue eteenpäin. Jos etsii rauhoittavaa kirjaa, joka sopii luettavaksi juuri ennen nukkumaanmenoa, tämä olisi erittäin hyvä valinta.

"Kaikki sanani ovat hiekkaa. Kirjaimet ovat hiekanjyviä jotka vasta valmistuva kokonaisuus sitoo yhteen edes jonkinlaisella pysyvyydellä."

Teos on tyylillisesti muotovalio, pysyy asetetuissa raameissa eikä yksikään tekstikatkelmista särähdä, vaikka kaikki kuvatut asiat eivät ole iloisia ja hyviä, mutta kieli suojelee niiltä surullisiltakin. Tekstit koostuvat yksittäisistä faktatiedoista, havainnoista, kertojan ajatuksista, unista, vertauksista. Sen voi kuvitella nimensä mukaisesti juuri päiväkirjana hiekkarannalta ja hiekan olemuksen, merkitysten pohdintana kirjoittamisen lomassa. Mustavalkoiset kuvat rannoista ja eläimistä täydentävät tekstejä kauniisti.

Hiekkapäiväkirja on vaikuttava teos, joka avasi silmäni vihkorunouden mahdollisuuksiin. Jos lyhyet runovihkot voivat muodostaa näin kokonaisvaltaisia teoksia, niitä täytyy lukea jatkossakin. Hienoa, että runous meillä löytää uusia ja luontevia julkaisumuotoja. Poesiavihkoja on ilmestynyt tätä kirjoittaessa jo kymmenen, joten valinnanvaraakin on, mikäli niihin haluaa perehtyä.

Hiekkapäiväkirja Poesian sivuilla