Jussi Katajala - Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita

Jussi Katajala - Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita (Osuuskumma 2017)

"Aluksi kuka tahansa oli voinut halutessaan muuttua nerodialaiseksi, nykyisin halukkaita karsittiin pitkällä vaatimuslistalla. Uudelleensyntyneet nerodialaiset olivat alkaneet muistuttaa jonkinlaista salaseuraa tai kulttia. Ei ihme, että jotkut ihmiset suhtautuivat heihin epäillen. Joona pohti, missä vaiheessa asiat olivat alkaneet mennä väärään suuntaan ja olisiko hän voinut tehdä jotain suunnan muuttamiseksi. Olisiko hänen pitänyt pysyä maapallolla sen sijaan, että lähti avaruuteen?"

Totesin taannoin, että olen lukenut kotimaista nyky-spefiä viimeisen parin vuoden aikana aivan liian vähän. Päätin tehdä korjausliikkeen (varsinkin kun elokuussa on tulossa Helsingissä järjestettävä Worldcon-tapahtumakin) ja halusin nyt erityisesti lukea novelleja, koska alan harrastajat kehuvat toistuvasti sitä, miten kansainvälisestikin tasokkaita tieteisnovelleja meillä kirjoitetaan. Osuuskumman katalogista silmiini osuikin alkuvuodesta Jussi Katajalan novellikokoelma Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita, joka vaikutti sopivan monipuoliselta. Katajala on palkittu myös Atorox-palkinnolla tähän kokoelmaan sisältyvästä novellistaan Mare nostrum. Teoksen esittelyteksti lupaili, että sen kertomuksissa "kuljetaan ajassa, avaruudessa ja vaihtoehtoisissa maailmoissa sekä kohdataan monenlaisia muukalaisia. Kosmiset tarinat tarjoavat laajan kattauksen perinteistä ja modernia science fictionia."

Lukiessa saattoi todeta esittelytekstin osuneen kohdalleen. Teos alkaa neljällä novellilla yläotsikkonaan "Toisenlaisia aikoja", eli lukijalle esitellään vaihtoehtohistorioita. Yhdessä tarinassa sisällissotaa käyvä Suomi on jakautunut aikoinaan eri alueisiin, eikä sopua niiden välillä näytä olevan tiedossa. Eri alueilla puhutaan erilaista kieltäkin, tai oikeastaan murretta, sillä niistä on tullut alueiden virallisia kirjakieliä. Toisessa tarinassa puolestaan Kekkonen pitää Breznevin kanssa saunomiskilpailun, joka vaikuttaa historian kulkuun yllättävästi. Huolella pohditut vaihtoehtohistoriat ovat aina kiehtovia ja saavat miettimään, miten pienestä asiat voisivat periaatteessa lähteä aivan toiseen suuntaan, ja onko jokin ikävältä vaikuttava asiaintila kuitenkin parempi kuin sen vaihtoehto.

Toinen osio on yläotsikoltaan "Terra" ja sen viidessä novellissa ollaan maapallolla. Ihmisille tapahtuu kummallisia ja teknologia on kehittynyt hurjiin suuntiin. Merellä voi päätyä toiseen ulottuvuuteen, joka pysäyttää vanhenemisen, tai älykkäät mustekalat nousevat kapinaan valtamerien saastuttamista vastaan, tai taivaalta putoava meteoriitti saa ihmisen muuttumaan täysin erilaiseksi olioksi. Myös tekoälyn elämän ja kuoleman filosofiaa käydään läpi ajatuksia herättävään tapaan. Nerodialaisiksi kutsuttujen kosmista alkuperää olevien olentojen kohtaama raivokas vastustus on nähtävissä myös allegoriana vieraan pelolle ja muukalaisvihalle.

"Kaupungin ulkopuolella istui muutama liguriini katselemassa kaupunkiin päin. Ne olivat niin suuria, että ne erotti näinkin kaukaa. Yksi niistä puraisi vieressään seisovan puun poikki ja ryhtyi syömään sitä jauhaen hitaasti suurilla leuoillaan. Muut liguriinit tuijottivat kaupungin suuntaan. Inuyamasta tuntui kuin ne olisivat katsoneet suoraan häneen."

Viimeinen osio "Kosmos" sisältää kuusi novellia, jotka tietysti sijoittuvat avaruuteen. Erilliset tarinat muodostavat keskenään myös jatkumoa tapahtuen samassa todellisuudessa ja käsitellen asioita eri toimijoiden näkökulmasta. Nämä novellit todistavat, että avaruusscifi on parhaimmillaan hyvin paljon enemmän kuin monen kuvittelemaa räiskintää, takaa-ajoja avaruusaluksilla, hyytelömäisiä olioita ja teknisten yksityiskohtien luettelua. Katajalan avaruusnovellit kutkuttavat mielikuvituksen vauhtiin ja saavat heittäytymään lennoille läpi erilaisten avaruuksien, tähtijärjestelmästä toiselle. Tuntemattomia uhkia ilmestyy tielle ja sotiakin käydään, jännitys teoksen henkilöiden ja koko lajin selviämisestä pysyy tiiviinä. Novelleissa esitetään pitkälle ajateltuja skenaarioita mm. uuden planeetan maankaltaistamisprosessissa tapahtuvasta pahasta virheestä, avaruuden asukkaille puhkeavista pelottavista sairauksista ja uskomattoman tuhovoimaisista hyökkäyksistä, jotka eivät olekaan välttämättä sitä, miltä näyttävät.

Katajala on kertonut tarinansa täsmällisen konstailemattomalla kielellä, joka tämän tyylilajin novelleihin sopii hyvin. Kertomuksissa ei törmää tyhjäkäyntiin, niissä tapahtuu paljon, mutta liiasta actionista ei iske myöskään hengästys, sillä tapahtumien kyydissä pysyy tukevasti. Suuri osa kokoelman novelleista on ilmestynyt kotimaisissa spekulatiiviseen fiktioon keskittyvissä lehdissä viime vuosina, mutta ne muodostavat myös yhteen koottuina luontevan ja toimivan, lukijan kiinnostusta ylläpitävän kokonaisuuden, joka esittelee tieteisnovellien aihepiirien kirjoa monelta kantilta. Suosittelen kaikille lukijoille, jotka haluavat saada mielikuvituksensa virtaamaan vauhdilla ja kohdata kokonaisia uusia maailmoja.

Tuomo Jäntti - Verso

Tuomo Jäntti – Verso (Gummerus 2017)
Arvostelukappale kustantajalta

"Sitä ei ehkä ollut edes tarvetta parantaa, ei vaikka se kulutti ihmisen loppuun, vei tämän pois, teki tästä jotain muuta – jotain ehkä jonkun mielestä parempaa – mutta oli miten oli, jotain lopullista verso kuitenkin tarkoitti. Elämän päättymistä sellaisena kuin ihminen olisi sitä halunnut elää, eikä verso ihmiseltä kysynyt."

Tuomo Jäntin toista romaania Versoa mainostettiin ennakkoon kingimäisenä jännitysromaanina, jonka vertailukohdiksi nostettiin myös Saramagon Kertomus sokeudesta ja Camus'n Rutto. Kuten juttujani pidempään seuranneet tietävät, Kertomus sokeudesta on suurimpia suosikkikirjojani ja myös Rutto odottaa kotihyllyssä jo lukemistaan. Kingimäisyys viittasi kuitenkin myös siihen, että romaanissa on mukana kauhukirjallisuuden elementtiä, ja jo kirjan johtoidea vie vahvasti spekulatiivisen fiktion puolelle. Ihmiset alkavat teoksessa kasvaa ruohoa, heinää, kukkia ja juuria.

Verson tapahtumat sijoittuvat johonkin vaihtoehtoiseen todellisuuteen, ehkä parin sukupolven päähän tulevaisuuteen tai kokonaan omanlaiseensa maailmaan. Väestö on keskittynyt muutamiin suuriin kaupunkeihin ja vihreä luonto kadonnut ihmisten elinympäristöstä – kaikkialla on vain kuivaa aavikkoa. Eripuraan joutuneet hallitus ja armeija pyrkivät omine keinoineen vastustamaan outoa, pelottavaa vihollista, Gowiwaa. Tämä saattaa muuttaa kokonaisia kaupunkeja hetkessä elottomiksi erämaiksi tuhoten koko väestön. Se, mistä Gowiwa alun alkaen on peräisin ja mikä se olemukseltaan ylipäätään on, jää arvoitukselliseksi. Yhtäkkiä tulee myös verso, joka asettuu ihmisiin, saa heidät muuttumaan kasvimaailmaan kuuluviksi olennoiksi, jotka menettävät lopuksi kaikki ihmispiirteensä. Näin kirja vertautuu myös juuri ennen tätä lukemaani Han Kangin Vegetaristiin, mutta Versossa muutos on päänsisäisen sijaan konkreettinen. Ihmisistä tulee oikeasti kasveja, jotka kuoltuaan leviävät ympäriinsä siemeninä ja itiöinä.

"Hänen ruumiinsa oli kaatunut heidän kotitalonsa pihalle, ja siitä kohonneet ruohot ja koukeroiset varvut olivat kaikki olleet liian sairaita elääkseen. Ne eivät olleet jaksaneet, mutta kaikki siemenkodat hänen niskassaan olivat auki, hänen selästään vielä viimeisenä päivänä esiin puhjenneet suipot valkolakkiset sienet olivat avanneet helttansa ja levittäneet elämänsä maisemaan joka vihasi elämää."

Outoa tautia tutkimaan on perustettu oma yhtiönsä, hallituksen kanssa läheisissä tekemisissä ollut epäilyttävä Kolkamo, johon matkustaa ministerin käskystä entinen toimittaja, nykyinen ministeriön työntekijä Alis Ismantik. Vaikeita asioita menneisyydessään kokenut Alis tutkii johtohahmojensa hylkäämän Kolkamon toimitusjohtajan tietokoneelta vanhoja viestejä ja pyrkii selvittämään, mitä laitokselle ja sen asukkaille on tapahtunut. Gowiwa kuitenkin lähestyy, samoin armeija, jossa toimii Alisin etäiseksi muuttunut isä Thomas. Asioiden selvittämisestä tulee kilpajuoksua ajan kanssa.

Romaanilla on monia kertojahahmoja, jotka kuvaavat episodeissaan tarinaa näkökulmistaan, ja aikatasoissa hypitään edestakaisin. Kaikki tämä tekee kerronnasta hieman hektistä ja haastavaa seurattavaa. Jos kirjaa lukee mahdollisimman pitkään yhdeltä istumalta, mukana kyllä pysyy. Romaani on mukaansatempaava, joten sitä päätyi usein lukemaan pitkiä pätkiä kerrallaan. Jäntin kieli on vahvaa ja epätyypillistä tällaiselle lähellä kauhugenreä olevalle jännitysromaanille, sillä se kuvailee monia, usein synkkiä ja ikäviäkin, yksityiskohtia hyvin kauniisti. Henkilökuvauksessa pyritään pääsemään ihmisten kipupisteisiin paljastamalla heidän taustojaan, motiivejaan ja tuntemuksiaan, mutta lopulta hahmot eivät tule kovin läheisiksi, niitä on muutama liikaa. Myös kerronta kärsii ajoittain tukkoisuudesta, sillä samalla sivulla voidaan rönsyillä tapahtumasta, teemasta ja henkilöstä toiseen niin kiivaasti, että hengästyttää. Fiilis voi toki johtua siitä, etten ole lukenut aikoihin kovin action-pitoisia trillereitä – sellaisten ystävään tämä voi kolahtaa paljon enemmänkin. Pienistä häiritsevistä tekijöistä huolimatta kirjaa luki pääosin mielellään. Jäntin romaanissa on vahvaa sanomaa, ja se nostaa esiin kiinnostavia asioita luontosuhteesta, ihmisen toiminnasta ja tuntemattoman pelosta.

Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 6: Kirjassa on monta kertojaa