sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Sirkka Turkka - Mies joka rakasti vaimoaan liikaa

Sirkka Turkka  Mies joka rakasti vaimoaan liikaa (Tammi 1979)

"– –
Mutta minuun iskee auttamatta dinosauruksen kokoinen
ahdistus, tällä hetkellä
en pysty edes nyppimään kanaa,
en edes kirjoittamaan, saati olemaan kirjoittamatta.
Oudolla tavalla tuska
ottaa kädestä, kumma tunne, kuin
taskut repeilisivät, kuin päätä ruuvattaisiin
hartioista irti.
Sillä tavalla purjehtii vain murhe,
rinnat lainehtien, kapeat huulet tuulta halkoen.
Ja minun pääni palaa. Ei sitä sammuta
toinen tuli, ei sade."
Sirkka Turkka on yksi maamme tunnetuimmista runoilijoista. Vuonna 1973 esikoiskokoelmansa julkaisseen tekijän runoja on käännetty ja palkittu  Turkka on saanut mm. Finlandia-palkinnon silloin, kun sen vielä saattoi saada runoteoskin. Päätin työroolissani valita hänen runokokoelmansa Mies joka rakasti vaimoaan liikaa vuoden 1979 suomalaiseksi kirjaksi (esittelyteksti Kirjasammossa), sillä sen todettiin edustavan Turkan omimman runouden syntymähetkeä, kun hän siirtyi kolmen proosarunoteoksen jälkeen taas säemuotoon. Turkka sai teoksesta valtionpalkinnon, ja kokoelmasta on tehty tutkimustakin. Minulla on nyt lainassa Sirkka Turkan runot vuosilta 19732004 sisältävä kokoomateos, josta olen toistaiseksi lukenut hänen esikoiskokoelmansa, joitakin sen jälkeisiä proosarunoja ja Mies joka rakasti vaimoaan liikaa -kokoelman. Nyt käsittelemäni teos on tasoltaan todella aivan omaa luokkaansa: monimerkityksinen, ajatteluun herättävä ja vaikuttavia kuvia luova.

Postauksen alussa osittain lainattu runo on suosikkini kokoelmasta. Se alkaa hyvin erilaisella tunnelmalla, mutta sitten tulee "mutta", ja loppu tiivistää niin paljon asioita, tunnetta. Teoksessa onkin tyypillistä, että tyylit ja tuntemukset saattavat vaihtua runon keskellä varsin äkkiväärästikin, mikä luo runoihin oman kiehtovuutensa. Myös runojen jakaminen säkeisiin on tehty kiinnostavalla tavalla, rytmi on epätavallinen mutta myötäilee paljon puheen rytmiä, tuumaustaukoja ja hengähdyksiä. Turkan on kerrottu oppineen runojen tekemistä nimenomaan puheen kautta, esittämällä varhaisia runojaan ääneen.
"Tähdet ovat taas kuin itkuinen balladi, ja aina iltaisin
koirat virittävät haljenneita viulujaan.
En anna surun tulla,
en päästä sitä lähelle.
Tuhat metriä lunta sydämen päälle,
Mutisen paljon itsekseni, kadulla
laulan ääneen.
Näen itseni joskus ohimennen, päässä hattu, oikea tuulen
ruoka, ja jokin ajatus kallellaan.
– –"
Turkan runot ovat sellaisia, että vaikka en saa kaikkien ajatuksesta kiinni, ei se haittaa, voin tuolloinkin vain soljua eteenpäin hänen kertomansa virrassa, kuunnella sanoja. Tekijän proosarunotausta näkyy siinä, miten runot muodostavat yhtenäisiä kertomuksia joita pystyy seuraamaan alusta loppuun. Silti nämä eivät ole "prosaistin runoja" siihen tapaan kuin Eeva Kilpi on joskus kuvannut omaa runouttaan, vaan Turkalla kyseessä ovat täysin runoilijan runot. Kuvakielisyydellä on näissä runoissa hyvin suuri osa, ja monien säkeiden kauneus vavahduttaa. Jotkut runoista venyvät pitkiksi, jopa puolentoista sivun mittaisiksi. Lyhimmät taas koostuvat kuudesta-seitsemästä säkeestä, joten myös tiiviimpi muoto on hallussa. Pisimmät runot ovat kokoelmassa usein haastavimpia hahmottaa, ne saattavat vaatia useamman lukukerran. Huomio kiinnittyy tekstissä usein paikkoihin (taidenäyttely, ooppera, Los Angeles, Venäjä) ja intertekstuaalisiin viittauksiin tai tunnettuihin nimiin (Shakespeare, Bach, Marilyn Monroe, van Gogh). Joskus myös vitsaillaan lakonisesti kielellä pelaten, joten pelkässä murheen alhossa kierivistä runoista näissä ei ole kyse.
"Basilisko ja sisilisko kävelevät torilla.
Armahda heitä.
Pyromaanille tulee kerran kuukaudessa Valitut palot.
Puntti tulitikkuja ja tuuli tallistaan.
Kevätjää on mustaa kuin muste, suuressa maljassa ui
haahkanuntuva järvenselkää, Akvila oli
myös Aleksandrian maaherran nimi.
– –
Ihminen palaa sisältä kuin iltataivas,
viilennä, leyhytä heitä,
ojenna ja lepuuta,
he eivät enää erota harakkaa ja haravaa toisistaan.
– –"
Mies joka rakasti vaimoaan liikaa on komea ja vaikuttava runoteos, jonka kielestä voivat nauttia hyvin monenlaiset runon ystävät. Tunteet, miljööt, tilanteet ja tarinat avautuvat useisiin eri suuntiin, ja lukija saa tulkita ja tuntea paljon itse. Uskon, että teos kasvattaa jatkossa edelleen arvoaan suomalaisen modernin runouden klassikkona ja sitä varmasti luetaan vielä pitkään.

Muualla: "Tule minun kanssani satuun, on niin kylmä". Runon puhujan dialogisten ja metalyyristen strategioiden tarkastelua Sirkka Turkan teoksessa Mies joka rakasti vaimoaan liikaa, Arvostelevan kirjaluettelon aikalaisarvio

6 kommenttia:

  1. Tässä kokoelmassa meídän suosikkiruno olisi otaksuttavasti sama. En olekaan lukenut Turkan runoja eli voi mikä runoaukko minussa onkaan, vaikka joka päivä luen runon tai kaksi. Tänään oli Ahmatovaa.

    Tää on upeeta: "Sillä tavalla purjehtii vain murhe,
    rinnat lainehtien, kapeat huulet tuulta halkoen.
    Ja minun pääni palaa. Ei sitä sammuta
    toinen tuli, ei sade."

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on todella upea runo, siitä ei pääse mihinkään. Kuulun niihin, joiden pää palaa usein, eikä sitä todellakaan silloin sammuteta, ei helpolla. Mikä tekstintekijä onkaan kyseessä, kun noin osaa ilmaista sen!

      Mulle käännösrunous on jäänyt toistaiseksi vieraammaksi kuin kotimainen. Tranströmerin kootut hankin kuitenkin taannoin, pitää siihen sukeltaa myös pian. Ja venäläisiin perehtyä, siellä on vielä paljon tutustuttavaa!

      Kiitos, Leena. <3

      Poista
  2. Sirkka Turkka; missä olet ollut?? Ei löytynyt omien runonohyllyjen uumenista ja ilman Tuomasta emme olisi kohdanneet lainkaan. Voihan basilisko & sisilisko!

    Kiitos Tuomas jälleen kerran avaavasta postauksesta ja tautologian uhallakin: varaus tehty! Tuulen ruoka hattu päähän ja kohti koirien haljenneiden viulujen virittelyn tunnelmia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa sitten hyvä, että bloggasin! Mietin, että näitä vanhempien teosten runopostauksia ei varmaan lue juuri kukaan, ja Sirkka Turkankin osalta minusta tuntui, että kaikki muut runoharrastajat hänet jo tunsivat - hyvä siis, että postaus johdatti uuteen löytöön!

      On aina iloinen juttu kuulla, että varaus on tehty blogipostauksen innoittamana. Se on merkittävä kannuste bloggaamiselle! Kiitän kommentista.

      Poista
  3. Kiva, kun esittelit Turkan ja minut toisillemme: juurevaa ja vahvaa, omapoljentoista runosilmukointia, josta parhaat palat olitkin poiminut postaukseesi. Useampi lukukerta oli sisällölle eduksi. Kiintoisa kooste:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa, että Turkka kolahti. :) On tosiaan sellaisia runoja, että hyvä lukea uudelleenkin ja mietiskellä.

      Poista