China Miéville - Toiset

China Miéville – Toiset (Karisto 2011). Alkuteos The City and the City (2009). Suomeksi kääntänyt J. Pekka Mäkelä.

"Olin nähnyt rikon kerran, hyvin pikaisesti. Kuten kaikki. Olin nähnyt sen ottavan tilanteen hallintaansa. Lähes kaikki rikot olivat äkkinäisiä tapauksia. Rikko tulee väliin. En ollut tottunut tällaisiin vetoomuksiin, tällaiseen vanhanaikaiseen luvanhakumenettelyyn. Me kasvamme rikkoon luottaen, kuullen mutta näkemättä, mainitsematta mitään huomaamistamme ulqomalaisista taskuvarkauksista ja pahoinpitelyistä, joita meidän ei pitäisi huomata omalta paikaltamme Bészelissä, koska rikko on paljon pahempi rikos kuin se, mitä Ul Qomassa tapahtuu."

Englantilaiskirjailija China Miévillen romaani Toiset on scifidekkari, genrejen risteytymä, jollaiset ovat minusta aina kiehtovia kokeilevuudessaan. Miéville (jonka nimen kirjoittamisesta vahingossa Melvilleksi Moby Dick -kirjailijan mukaan minulle kettuiltiin Facebook-ryhmässä, kun kerroin ostaneeni tämän kirjan Worldconista) on luonut romaaniin mielikuvituksen lennon kannalta hedelmällisen lähtökohdan, sillä tapahtumat sijoittuvat Bészelin ja Ul Qoman kaksoiskaupunkiin. Kaupungit sijaitsevat tietyllä tapaa lomittain, eli kummankin paikan asukkaat voivat ajoittain nähdä omasta kaupungistaan toisen asukkaita ja rakennuksia, mutta "väärän kaupungin" asiat on jätettävä huomiotta, oltava vain näkemättä. Kaupungista toiseen ei voi loikkia holtittomasti, koska... ei vaan voi. Sitä kutsutaan rikkomiseksi, ja jos sen tekee tarpeeksi pahasti, ensimmäisessä sitaatissa mainittu Rikko saapuu paikalle, eikä tekijälle käy hyvin.

Erikoisessa miljöössä elämä kuitenkin kulkee muutoin varsin tavalliseen tapaan, tapahtuu ryöstöjä ja murhia, jollaista komisario Borlú päätyy tutkimaan. Nuori nainen löytyy tapettuna, ja lopulta paljastuu, että vaikka hänet löydettiin Bészelin puolelta, nainen oli tehnyt opiskelijana tutkimusta Ul Qoman puolella. Hän oli perehtynyt vanhempaan tutkimukseen, jossa väitettiin, että kaksoiskaupunkien välissä sijaitsee salainen alue, Orsinna, jota yleisesti epäillään vain vanhaksi myytiksi. Borlú joutuu matkustamaan toisen kaupungin alueelle, jossa hänen pitää poikkeuksellisesti yrittää olla näkemättä omaa kotikaupunkiaan. Murhan selvittely jatkuu yhteistyössä eri kaupunkien poliisivoimien välillä.

"Käänsin katseeni saman tien pois, hämmentyneenä aivan kuten hänkin, yhtä nopeasti. Kohotin katseeni kiitorataa lähestyvään lentokoneeseen. Kun katsoin hetken päästä taas eteenpäin ja jätin huomaamatta raskain askelin pois kävelevän vanhan naisen, katselin huolellisesti hänen ja hänen vieraan katunsa sijaan läheistä, kotoista ja rapistunutta GunterStrászia."

Toiset on luettavissa allegoriana monin tavoin. On toisen maailmansodan jälkeen jakautunut Berliini ja muut maailman alueet, jotka on jaettu eri valtioiden kesken mielivaltaiselta tuntuvalla tavalla. Säieteoriastakin on kirjan yhteydessä puhuttu, ja siihen perehtyneenä kirjaa olisi varmasti ollut vielä mielenkiintoisempaa lukea. Sekä Bészelissä että Ul Qomassa on omat nationalistinsa, joiden vastavoimana toimivat kaupunkien yhdistymistä ajavat unifikationistit. Kielen osalta suurin kiinnostavuus nousee siitä, miten kaupunkien erottavia tekijöitä, niiden rajalla kulkemista ja toisen kaupungin huomiotta jättämistä kuvataan. Myös J. Pekka Mäkelän suomennos tuntui kielen puolesta toimivalta. Kirjan maailma on melankolinen ja jollakin tapaa välinpitämätön, mikä varmaankin tulee kovaksikeitetyn dekkarin genrestä, johon kirjan on todettu tieteiskirjan lisäksi sujahtavan. Minua tämä tunnelma kuitenkin etäännytti. Teoksen suomennos on pituudeltaan 365-sivuinen, ja ajoittain koin kerronnan osalta puutumista – miljöön erikoislaatuisuuden ja kaupunkien ominaispiirteiden esittelyä ja ehkä tarinan kuljetustakin olisi voinut minusta tiivistää. Myös dialogeissa tuntui ajoittain olevan tyhjäkäyntiä, ytimekkäämminkin olisi monesti voinut sanoa.

China Miévillen Toiset on asetelmaltaan vahvan allegorinen, mietityttävä ja tarinaltaankin hyvin rullaava teos. Oma kokemukseni lukemisen aikana ja sen jälkeen oli, että kirja on hyvä, mutta liekehtimään se ei minua saanut, syistä jotka mainitsin edellä. Koska odotin kirjan saamien monien palkintojen ja kuulemani hehkutuksen perusteella jotakin todella vaikuttavaa, pieneltä pettymykseltä ei voinut välttyä. Mutta toisaalta, kaikkia kirjoja ei voi kokea yhtä loistavina, vaikka kuinka valitsisi lukemansa tarkasti. Jos kirjan asetelma ja tieteiskirjallisuuden sekä dekkarin hybridi lajeina kiinnostavat, suosittelen toki tarttumaan – kirjan maailma on ehdottomasti luotu taitavalla tavalla.

Blogeissa: Kirjavinkit, Kirjamielellä, Kujerruksia, Aamuvirkku yksisarvinen, Oksan hyllyltä

Tämä on ensimmäinen lukemani kirja Sivumennen-podcastin lanseeraamaan Hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa luetaan 12 omaan kirjahyllyyn hankittua, vielä lukematonta kirjaa vuoden aikana.

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Väärän kissan päivä

Pasi Ilmari Jääskeläinen – Väärän kissan päivä (Atena 2017)

"Oletteko pannut merkille, että nykyään Marrasvirralla on naurettavan paljon kissoja? Niihin törmää kaikkialla, vaikka niihin ei kiinnitetäkään huomiota. Meilläkin asuu yksi. En muista, mistä ja milloin se tuli, Miuku, Muru vai Naukuko sen nimi on, mikä lie. Tulee ja menee oman päänsä mukaan. Sellainen yönmusta otus. Osittain valkoinenkin, ehkä jopa enemmän valkoinen kuin musta, kun tarkemmin mietin."

Pasi Ilmari Jääskeläisen soisi olevan tuttu nimi jokaiselle kotimaisen kirjallisuuden harrastajalle genremieltymyksistä riippumatta. Olen aiemmin lukenut Jääskeläiseltä novellikokoelman Taivaalta pudonnut eläintarha ja esikoisromaanin Lumikko ja yhdeksän muuta, joka on mielestäni 2000-luvun parhaita suomalaisia romaaneja. Hänen toinen ja kolmas romaaninsa ovat myös olleet lukulistalla pitkään, mutta eivät olleet pinoon asti ehtineet ennen kuin tuli tieto Jääskeläisen neljännen romaanin ilmestymisestä. Kirja meni varaukseen ja se on viime viikkoina ehtinyt saada jo kehuvia kirjablogiarvioita ja kritiikkejä, joita olen yrittänyt vältellä, sillä halusin astua Väärän kissan päivään ennakko-odotuksitta ja yllättyä kaikista tulossa olevista käänteistä, joita Jääskeläisen mielikuvituksellinen kerronta lukijalle tarjoaa.

Romaanin pääteemana kulkee muisti, jota käsitellään erityisesti päähenkilö Kaarnan äidin sairastaman dementian kautta. Nykypäivän maailman väestön vanhetessa yleistyvä sairaus on toistuvasti puheenaiheena, ja lääketiede selvittää suurin resurssein jatkuvasti syitä, seurauksia ja kehittelee lääkettä. Väärän kissan päivässä spekuloidaan mahdollisuudella, että lääke muistisairauteen löydettäisiin. Tarinan alussa Kaarna kutsutaan kotikaupunkinsa Marrasvirran vuosittaisen syysfestivaalin vietosta äitinsä luo hoivakotiin, sillä äiti on kuolemaisillaan. Kaarna on vuosien varrella vieraantunut Alice-äidistään, joka on työurallaan ollut arvostettu psykologi. Paljon on jäänyt sanomatta ja hämärän peittoon, ja ensin vaikuttaa siltä että tulee jäämäänkin, koska Kaarnan päästessä hoitokodille äidin kerrotaan menehtyneen. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen... Kaarnan festivaalipäivästä tulee monin tavoin odottamaton, ja on luvassa vauhdikkaiden käänteiden sekä maton jalkojen alta vetävien yllätysten sarja. Jääskeläisen kirjansa tapahtumaympäristöksi luoma kuvitteellinen Marrasvirran kaupunki nousee monessa kohtaa mielessäni vertauskuvaksi koko Suomesta ja sen nykyilmapiiristä: kaupungissa järjestetään esimerkiksi vuosittainen natsien ja anarkistien kahakka, jossa pelätään tulevan lopulta kuolonuhreja. Tästä huolimatta visio tulevaisuudesta on lopulta toiveikas, mihin liittyvät vahvasti kirjat, kuinkas muuten! Teoksen tapahtumapaikkoihin kuuluu mm. huikea lastenkirjasto, jonka hyllyille on koottu suunnilleen kaikki kuviteltavissa olevat lastenkirjat.

"Äiti oli selittänyt hymyillen, että kaikki kerrotut tarinat, älyttömimmätkin, olivat jollain tasolla tosia. Ihmisillä nimittäin oli syvällinen tarve puhua totta. Oli hyvin raskasta ja kuluttavaa jättää asioita kertomatta. Tarinoiden kertominen oli viekas tapa saada puhua salaa, turvallisesti ja kenenkään huomaamatta ääneen niistäkin asioista, joiden oli pysyttävä ikuisesti salaisuuksina. Siksi tarinat olivat niin tärkeitä: ilman niitä olisi ollut pakko vaieta siitä, mistä ei voi puhua."

Juonesta ei tee mieli kertoa enempää, jotta potentiaalinen lukija pääsee blogitekstini jälkeenkin kokemaan kaikki käänteet, jotka kirjailijan räiskyvä mielikuvitus on tällä kertaa tuottanut tekstiksi. Jääskeläiselle tunnusomaista on pitää lukija valppaana, ja teoksessa on paljon asioita, joihin on hyvä kiinnittää matkan varrella huomiota. Koska kissat on nostettu teoksen otsikkoonkin, on jo selvää, että kirjan sivuilla toinen toisensa jälkeen vilisevillä mystisillä kissoilla on merkityksensä. Vaikka mukana on jälleen aineksia tieteiskirjallisuudesta ja maagisia ripauksia, Väärän kissan päivä on ensisijaisesti psykologinen jännäri. Keskeisen hahmon ammatin myötä psykologiaa on romaanissa mukana paljon kyökkitasoa enemmän. Jääskeläisen ironinen huumorikin toimii tuttuun tapaan. Romaani etenee tiivistunnelmaisen dekkarin rytmissä, ja kirjailija on tietysti erittäin tietoinen käyttämistään kerronnan keinoista: teksti kommentoi välillä metafiktiivisesti itseään kertoja Kaarnan suulla. Kerronta on mukaansatempaavaa ja pitää kyydissä tiukasti, kieli loistaa kirkkaan värikkäänä. Juonen rakennus ja hämäävinä heiluvien langanpätkien punominen yhteen ovat suorastaan mestarillisesti toteutetut. Kirjan lopusta en sano muuta kuin että se on kylmäävän hyvä.

Pasi Ilmari Jääskeläinen on mielestäni kirjoittanut nyt vähintään yhtä hyvän romaanin kuin hänen useille kielille käännetty esikoisromaaninsa, ja Väärän kissan päivälle soisi myös menestystä kansainvälisesti, koska potentiaalia on. Kirjassa on monia elementtejä, jotka ovat tehneet suomalaisesta kummakirjallisuudesta maailmalla suosittua, vaikka mukana ei ole laskelmoinnin häivääkään, vaan kirjailija pysyy uskollisena tyylilleen ja kertojanäänelleen. Luin tämän kirjan kirjastolainana, mutta sen monikerroksiseen maailmaan olisi kiehtovaa sukeltaa uudestaankin, joten voisin kuvitella hankkivani romaanin vielä kotihyllyyn. Ehkäpä onnistun syksyn messuilla törmäämään kirjailijaankin, joka on jo vuosien takaa Twitter-tuttu ja hänen juttunsa onnistuvat riemastuttamaan säännöllisesti. Heitän lopuksi vielä ilmoille vetoomukseni nimeltämainitsemattomien kotimaisten kirjallisuuspalkintojen raadeille, että nyt olisi kuulkaa jo aika. Tik, tak, kiiruhda!

Muissa blogeissa: Tuijata, Leena Lumi, Kirjavinkit, Kirja vieköön, Mustetta paperilla, Järjellä ja tunteella, Usva, Reader, why did I marry him, Kirsin kirjanurkka, Ja kaikkea muuta

Jussi Katajala - Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita

Jussi Katajala - Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita (Osuuskumma 2017)

"Aluksi kuka tahansa oli voinut halutessaan muuttua nerodialaiseksi, nykyisin halukkaita karsittiin pitkällä vaatimuslistalla. Uudelleensyntyneet nerodialaiset olivat alkaneet muistuttaa jonkinlaista salaseuraa tai kulttia. Ei ihme, että jotkut ihmiset suhtautuivat heihin epäillen. Joona pohti, missä vaiheessa asiat olivat alkaneet mennä väärään suuntaan ja olisiko hän voinut tehdä jotain suunnan muuttamiseksi. Olisiko hänen pitänyt pysyä maapallolla sen sijaan, että lähti avaruuteen?"

Totesin taannoin, että olen lukenut kotimaista nyky-spefiä viimeisen parin vuoden aikana aivan liian vähän. Päätin tehdä korjausliikkeen (varsinkin kun elokuussa on tulossa Helsingissä järjestettävä Worldcon-tapahtumakin) ja halusin nyt erityisesti lukea novelleja, koska alan harrastajat kehuvat toistuvasti sitä, miten kansainvälisestikin tasokkaita tieteisnovelleja meillä kirjoitetaan. Osuuskumman katalogista silmiini osuikin alkuvuodesta Jussi Katajalan novellikokoelma Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita, joka vaikutti sopivan monipuoliselta. Katajala on palkittu myös Atorox-palkinnolla tähän kokoelmaan sisältyvästä novellistaan Mare nostrum. Teoksen esittelyteksti lupaili, että sen kertomuksissa "kuljetaan ajassa, avaruudessa ja vaihtoehtoisissa maailmoissa sekä kohdataan monenlaisia muukalaisia. Kosmiset tarinat tarjoavat laajan kattauksen perinteistä ja modernia science fictionia."

Lukiessa saattoi todeta esittelytekstin osuneen kohdalleen. Teos alkaa neljällä novellilla yläotsikkonaan "Toisenlaisia aikoja", eli lukijalle esitellään vaihtoehtohistorioita. Yhdessä tarinassa sisällissotaa käyvä Suomi on jakautunut aikoinaan eri alueisiin, eikä sopua niiden välillä näytä olevan tiedossa. Eri alueilla puhutaan erilaista kieltäkin, tai oikeastaan murretta, sillä niistä on tullut alueiden virallisia kirjakieliä. Toisessa tarinassa puolestaan Kekkonen pitää Breznevin kanssa saunomiskilpailun, joka vaikuttaa historian kulkuun yllättävästi. Huolella pohditut vaihtoehtohistoriat ovat aina kiehtovia ja saavat miettimään, miten pienestä asiat voisivat periaatteessa lähteä aivan toiseen suuntaan, ja onko jokin ikävältä vaikuttava asiaintila kuitenkin parempi kuin sen vaihtoehto.

Toinen osio on yläotsikoltaan "Terra" ja sen viidessä novellissa ollaan maapallolla. Ihmisille tapahtuu kummallisia ja teknologia on kehittynyt hurjiin suuntiin. Merellä voi päätyä toiseen ulottuvuuteen, joka pysäyttää vanhenemisen, tai älykkäät mustekalat nousevat kapinaan valtamerien saastuttamista vastaan, tai taivaalta putoava meteoriitti saa ihmisen muuttumaan täysin erilaiseksi olioksi. Myös tekoälyn elämän ja kuoleman filosofiaa käydään läpi ajatuksia herättävään tapaan. Nerodialaisiksi kutsuttujen kosmista alkuperää olevien olentojen kohtaama raivokas vastustus on nähtävissä myös allegoriana vieraan pelolle ja muukalaisvihalle.

"Kaupungin ulkopuolella istui muutama liguriini katselemassa kaupunkiin päin. Ne olivat niin suuria, että ne erotti näinkin kaukaa. Yksi niistä puraisi vieressään seisovan puun poikki ja ryhtyi syömään sitä jauhaen hitaasti suurilla leuoillaan. Muut liguriinit tuijottivat kaupungin suuntaan. Inuyamasta tuntui kuin ne olisivat katsoneet suoraan häneen."

Viimeinen osio "Kosmos" sisältää kuusi novellia, jotka tietysti sijoittuvat avaruuteen. Erilliset tarinat muodostavat keskenään myös jatkumoa tapahtuen samassa todellisuudessa ja käsitellen asioita eri toimijoiden näkökulmasta. Nämä novellit todistavat, että avaruusscifi on parhaimmillaan hyvin paljon enemmän kuin monen kuvittelemaa räiskintää, takaa-ajoja avaruusaluksilla, hyytelömäisiä olioita ja teknisten yksityiskohtien luettelua. Katajalan avaruusnovellit kutkuttavat mielikuvituksen vauhtiin ja saavat heittäytymään lennoille läpi erilaisten avaruuksien, tähtijärjestelmästä toiselle. Tuntemattomia uhkia ilmestyy tielle ja sotiakin käydään, jännitys teoksen henkilöiden ja koko lajin selviämisestä pysyy tiiviinä. Novelleissa esitetään pitkälle ajateltuja skenaarioita mm. uuden planeetan maankaltaistamisprosessissa tapahtuvasta pahasta virheestä, avaruuden asukkaille puhkeavista pelottavista sairauksista ja uskomattoman tuhovoimaisista hyökkäyksistä, jotka eivät olekaan välttämättä sitä, miltä näyttävät.

Katajala on kertonut tarinansa täsmällisen konstailemattomalla kielellä, joka tämän tyylilajin novelleihin sopii hyvin. Kertomuksissa ei törmää tyhjäkäyntiin, niissä tapahtuu paljon, mutta liiasta actionista ei iske myöskään hengästys, sillä tapahtumien kyydissä pysyy tukevasti. Suuri osa kokoelman novelleista on ilmestynyt kotimaisissa spekulatiiviseen fiktioon keskittyvissä lehdissä viime vuosina, mutta ne muodostavat myös yhteen koottuina luontevan ja toimivan, lukijan kiinnostusta ylläpitävän kokonaisuuden, joka esittelee tieteisnovellien aihepiirien kirjoa monelta kantilta. Suosittelen kaikille lukijoille, jotka haluavat saada mielikuvituksensa virtaamaan vauhdilla ja kohdata kokonaisia uusia maailmoja.