Ennakkokappale kustantajalta
"Kuka on sanonut, että miehen kuuluu ropista muttereita ja harrastaa sotahistoriaa? En minä ainakaan. Ei minua ole koskaan kiinnostanut sellainen miehisyys. Ja täällä minä silti huudan ja heristelen työkaluja, laitan ne todistamaan puolestani, olen kuin juuri niiden menettäminen tekisi eniten kipeää."Ensin panin merkille, miten Selja Ahavan kolmas romaani Ennen kuin mieheni katoaa ilmestyi nopealla aikataululla siihen nähden, että edellisten kirjojen välillä oli viisi vuotta. Finlandia-ehdokkaana ollut ja EU:n kirjallisuuspalkinnnon saanut Taivaalta tippuvat asiat ilmestyi keväällä 2015. Uudesta romaanista luin kustantajan esittelytekstin ja totesin, että jääpä abstraktiksi, mutta kiinnostavaa. En osannut arvata. Kirjabloggaajatapaamisessa muutamaa päivää ennen kuin ennakkokappaleen julkaisu- ja arvostelupäivä koitti, kuulin mistä kirja kertoo. Onneksi en syönyt tai juonut mitään sillä hetkellä, olisin saattanut vetää henkeen. Kirja lojui pöydällä, syynäsin takakannen läpi uudestaan ja totesin: tietysti. Romaaniin tarttuminen sekä kiinnosti että pelotti. Aiheen käsittelyssä voi mennä metsään niin helposti ja lujaa, että pensaikot ja puut vain ryskyvät. Tuli lehtijuttuja HS:n kuukausiliitteessä ja Aamulehdessä. Kyseessä on avainromaani tekijän omasta näkökulmasta, siitä kun hänen puolisonsa, miehensä, ilmoitti että on aina halunnut olla nainen.
Jossakin tähän mennessä ilmestyneistä lehtikritiikeistä (en ole lukenut, koska pyrin yleensä välttämään niitä ennen kuin olen blogannut kirjasta itse) oli sanottu, että puolison näkökulma transsukupuolisuuteen on aivan uusi aihe kirjallisuudessa. Keskustelin aihetta ja siitä kirjoitettua kirjallisuutta tuntevan ystäväni kanssa, ja hän totesi ettei se pidä paikkaansa, koska aiemmin suuri osa aihetta käsitelleistä kirjoista maailmalla oli juuri puolisoiden ja muiden läheisten paljastuskirjoja, ja vasta viime vuosina transihmisten omat äänet ovat alkaneet päästä esille. Ehkä arvostelija puhui kotimaisesta kirjallisuudesta, mutta se olisi siinä mielessä hölmöä, että teemasta on Suomessa julkaistu vasta muutama romaani ylipäätään, juuri minkäänlaista traditiota ei vielä ole. Nyt voi siis lakata puhumasta siitä, että tämä olisi erityisen uniikki näkökulma, koska englanninkieliseen maailmaan katsoessa selviää nopeasti, ettei ole. Tietoa löytyy esim. tästä linkistä.
Alkuasetelmissa ennen kirjaan tarttumista ehtivät korostua ulkokirjalliset seikat varsin vahvasti. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen lukukokemukseni olisi ollut, jos olisin ehtinyt tarttua kirjaan tietäen vain sen, mitä takakansitekstissä lukee, mutta se jää spekulaatioksi. Romaani alkaa Kolumbuksesta, hänen matkastaan kohti maanosaa jonka hän luuli olevan Intia. Kuvaus on kaunista, Ahavan edellisestä romaanista tuttua ja pakottoman tuntuisten hienojen vertausten kirjomaa. Seuraavassa osiossa ollaan aamukahvilla, ja kirjan naiskertoja kuulee miehensä vetävän henkeä ja sanovan: "Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen." Ensireaktio on kehu rohkeudesta, sen jälkeen mieleen jysähtää kysymyksiä: "Mitä hän haluaa?" Teos etenee fragmentin kaltaisina lyhyinä kappaleina ja kohtauksina vuorotellen tarinaa Kolumbuksen matkoista ja kertojan puolison muutoksesta, joka tuntuu sekoittavan koko maailman. Tuntemukset ovat ristiriitaisia: samalla kun kertojan elämä ja menneisyys alkavat muuttua tuntemattomiksi ja epävarmoiksi, hän näkee puolisonsa puhkeavan kukkaan tämän alkaessa elää ilmentäen sukupuolta, jonka kokee itselleen oikeaksi.
Naisen on alettava kirjata menetystään ylös, sillä näyttää selvältä, että miehensä hän menettää, tai ainakin käsitteen miehestä joka hänellä oli. Tässä romaani vertautuu vahvasti Taivaalta tippuviin asioihin, jossa äitinsä onnettomuudessa menettänyt pieni tyttö kokosi äitiä muistoistaan, ettei unohtaisi. Välillä kerronta pysähtyy sivuihin, joihin on siroteltu isoilla kirjaimilla sanoja, asioita ja nimiä, jotka kertoja on menettänyt. Sama tapahtuu myös Kolumbuksen tarinassa, sillä tämän ajatellaan menettäneen nimet, joita antoi paikoille; niitä ei myöhemmin käytetty, koska Kolumbus oli maanosan verran väärässä. Samalla tavoin kertoja kokee olleensa väärässä: hän oli rakastunut mieheen, jota ei oikeasti ollut. Sitä ajatusta hän ei pysty hyväksymään. Siispä puoliso on kirjattava ylös tapoja, ajatuksia ja ruumiinosia myöten. Kertojan on hankala päästää irti kumppaninsa miesruumiillisista ominaisuuksista, ja hän jopa sanoo korjausprosessin läpikäyneelle, siinä vaiheessa jo entiselle puolisolleen: "Sinusta törröttää minun mieheni ruumiin palasia", ja minusta toisen on täysin oikeutettua vastata, ettei tuollaista tarvitse kuunnella. Teoksessa kuvatut reaktiot ovat ymmärrettäviä, mutta melko pahalta ne tuntuvat toista osapuolta ajatellen, kun loppupuolella kuvataan riitoja ja kertojan ajatuksia entiselle puolisolleen tehtävistä leikkausoperaatioista. En yksinkertaisesti nähnyt sen tarpeellisuutta.
Ahavan kirjallisesta ilmaisusta teoksessa kielen ja tyylin osalta en löydä kritisoitavaa, vaan kaunokirjallisena tekstinä teos on nautittavaa luettavaa ja etenee vauhdikkaasti – luin puolet kirjasta yhtenä iltana ja toisen puolikkaan seuraavana. Kiinnostavampi kerrontalinjoista oli nykypäivään ja pariskunnan elämään sijoittuva, ja Kolumbusta kuvaavia osuuksia luki välillä hajamielisemmin päästäkseen taas varsinaiseen tarinaan, vaikka väärässä maanosassa seikkaileva löytöretkeilijä vertautuukin symbolisesti vahvalla tavalla kertojan kokemukseen täydentäen sitä ja välillä sekoittuen siihen.
"– Siellä oli Intia! Minä tuon teille Intian ja minä aion piru vie pysyä hengissä! Minä olen valtameren suuramiraali ja löytämieni maitten varakuningas, Jumala antoi armossaan minulle tiedon lahjan ja varusti minut merenkäynnin taidoilla, tutustutti minut astronomiaan, geometriaan ja aritmetiikkaan ja antoi tämän käteni piirtää kartan, joka asettaa kaupungit, joet, vuoret, saaret ja satamat paikoilleen. Ja paikoillaan ne ovat!"Ajatukseni eivät olleet lukemisen päätyttyä ollenkaan yksiselitteisiä. Lukukokemuksessa ja kuvatuissa asioissa oli paljon häiritsevää, mutta samalla kirja on hienosti kirjoitettu kaunokirjallinen teos, jonka lukeminen eteni sujuvasti ja tapahtumien kulku käänteineen kiinnosti läpi kirjan. Kirjailija kertoi, että hän ei olisi tällaista kirjaa halunnut kirjoittaa, vaan se on lähtenyt asioiden käsittelyn pakosta. Nyt on kotimaisessa kirjallisuudessa tullut tällainenkin ääni esiin, mutta toivoisin seuraavan näkyvästi julkaistavan transsukupuolisuutta käsittelevän teoksen olevan meilläkin lopulta transihmisen omaa ääntä.
Muissa blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Reader, why did I marry him?, Lukuneuvoja, Luettua elämää, Lukupino, Tuijata, Lumiomena, Kulttuuri kukoistaa, Kirjamuistikirja, Kirja vieköön, Hemulin kirjahylly, Helmi Kekkonen, Jorma Melleri
