maanantai 31. heinäkuuta 2017

Hermann Hesse - Lasihelmipeli (klassikkohaaste)

Hermann Hesse - Lasihelmipeli (Kirjayhtymä 1972), alkuteos Das Glasperlenspiel (1943). Suomeksi kääntänyt Kai Kaila, runot Elvi Sinervo.

"Knecht kertoi monien vuosien kuluttua eräälle oppilaalleen, että astuessaan ulos talosta hän havaitsi kaupungin ja maailman muuttuneen ja joutuneen lumouksen valtaan paljon enemmän kuin jos se olisi koristautunut lipuilla ja seppeleillä, nauhoilla ja ilotulituksella. Hän oli saanut kutsumuksen, kokenut elämyksen, jota lienee lupa nimittää sakramentiksi: hänelle oli tullut näkyväksi ja kutsuvasti avautunut ihanteiden maailma, jonka hänen nuori mielensä oli siihen asti tuntenut vain kuulopuheista ja hehkuvista unelmista."
Saksalaisen Hermann Hessen (1877-1962) romaani Lasihelmipeli oli ehtinyt kasvaa mielessäni jo myyttisiin mittoihin: Nobel-palkitun tekijänsä pääteos, suurimpien 1900-luvun romaanien listoilla usein mainittu, kuvaustekstinsä mukaan "ajan monumentti" ja teos, jossa tekijä pyrkii "yleismaailmalliseen, lännen ja idän viisauden yhdistävään humanismiin". Ensimmäisen kerran kirja tuli minua vastaan oikeastaan populaarikulttuurissa, sillä Eleanoora Rosenholm -yhtyeen mainiossa Ambulanssikuskitar-kappaleessa lauletaan biisin nimihenkilön sanoin työpäivän päätteeksi: "Tänään luen jonkun kivan kirjan, ajattelin. / Tänään luen Hermann Hessen Lasihelmipelin." Kirjaa lukiessani totesin sanoituksessa olleen rutkasti ironiaa, mikäli lyyrikko on kirjan itse lukenut, nimittäin 540-sivuista opusta ei noin vain lukaista illalla työpäivän jälkeen. Minulla siihen meni noin viikko. Kirja on ensimmäinen lukemani teos Hermann Hessen tuotannosta.

Siinä missä pari päivää sitten postaamani Lähellä villiä sydäntä on naisruumiillisen proosan klassikko, Lasihelmipeli edustaa lähinnä miehistä ajattelua. Tämä yleistys on todella karkea, mutta kirjat perätysten lukeneena koin hypänneeni hyvin erilaiseen maailmaan siirtyessäni toisesta toiseen. Hessen romaanissa keskeiset henkilöt ovat miehiä, jotka käsittelevät omassa suljetussa ympäristössään tieteellisiä kysymyksiä ja vastapainoksi harjoittavat mietiskelyä. Lasihelmipelissä nimenomaan ajattelu ja sen taito ovat erittäin keskeisiä. Näitä lukemiani kahta erilaista klassikkoa puolestaan yhdistää se, että ne tapahtuvat vahvasti sisäisissä maailmoissa. Ympäristön kuvailu ei ole kummassakaan aikaan sidottua, vaan teoksissa kuvaillaan lähinnä luonnon elementtejä. Lasihelmipelin pääasiallinen tapahtumaympäristö Kastalia on "maailmasta" erottautunut yhteisö ja sillä on omat lakinsa ja norminsa, joihin osalliseksi pääsevä vihkiytyy jo hyvin nuoresta pitäen.

Romaani on ulkonaisesti olevinaan päähenkilönsä Josef Knechtin eli "ludi magister Josephus III:n" hieman kömpelösti koottu elämäkerta, jonka perässä ovat lopuksi vielä tämän jälkeenjääneet tekstit sisältäen runoja ja kolme opiskelun yhteydessä kirjoitettua kuvitteellista elämäntarinaa. Kirjan johdanto-osuutena toimii johdatus lasihelmipelin historian pääpiirteisiin. Lasihelmipeli on romaanissa siis estetiikkaan pohjautuva peli, jossa on tarkoitus käydä eri tieteenlajien välistä vuoropuhelua, esimerkiksi yhdistää matemaattisia lakeja musiikin maailmaan ja tavoitella vertauskuvallisesti täydellisyyttä, "ylevää alkemiaa", ja samalla pelissä on henkinen puoli, jossa pyritään lähestymään sisäisesti yhtenäistä henkeä, jumaluutta. Vaikka kirjassa kuvataan lasihelmipelin olemusta kymmeniä sivuja, tämän konkreettisemmalle tasolle pelitapahtumien kulusta ei päästä. Keskiössä on Josef Knechtin elämäntarina tavallisesta koululaisesta valiokoulun oppilaaksi ja sitä kautta myöhemmin pääsy veljeskuntaan ja unelmoituun lasihelmipelimestarin virkaan. Knecht kokee lapsena suuren "heräämisen" musiikin parissa vanhan musiikkimestarin soittaessa fuugaa, minkä jälkeen hänet hyväksytään valiokouluun. Lasihelmipeli on kertojan mukaan syntynyt aikanaan kauhistellun ja paheksutun "sarjalukemistojen aikakauden" jälkeen vastavoimaksi, joka sai ihmiset takaisin henkisen kehittymisen pariin. Johdannon kuvauksen perusteella sarjalukemistolla tarkoitetaan jonkinlaisia juoruja ja mm. sanaristikoita (!) sisältäviä aikakauslehtiä. Huvittaa ajatellakin, mitä vuonna 1962 kuollut Hesse olisi kirjoittanut, jos olisi elänyt Big Brotherin ja Temptation Islandin kaltaisten tosi tv -ohjelmien aikakaudella...
"Lisäksi näyttää sarjalukemiston käsitteeseen kuuluneet eräitä pelejä, joihin lukijoita kannustettiin ja joilla aktivoitiin heidän kokoon haalimiaan ylenmääräisiä hajatietoja, kuten käy ilmi pitkästä selostuksesta, jonka Ziegenhalss on laatinut aiheesta 'ristisana-arvoitukset'. Tuhannet ihmiset, joista useimmat tekivät raskasta työtä ja viettivät rasittavaa elämää, istuivat tuolloin vapaahetkinään kumartuneina ruudukkojen puoleen, joita he tiettyjen sääntöjen mukaan täyttivät kirjaimilla."
Yksi romaanin johtavista teemoista on ero ajattelunsa pitkälle kehittäneen ja tieteeseen tarkasti syventyneen intellektuellin Kastalian ja sen ulkopuolisen, pelkästään "maailmaksi" kutsutun elämänpiirin välillä. Kastalialaiset elävät siveyslupauksen alla, eivät osallistu politiikkaan eivätkä pidä esimerkiksi historiaa oikeana tieteenä. Josef Knechtiä kuitenkin kiinnostaa alusta lähtien jollakin tasolla myös ulkona tapahtuva maailma, ja Knecht joutuu puolustamaan elinpiiriään Kastaliaa sitä vastaan, kun maineikkaan sukunsa ansiosta Kastaliaan oppilaaksi päässeen Plinio Designorin väitteet ulkomaailman paremmuudesta ja Kastalian sulkeutuneesta sisäänpäinkääntyneisyydestä tarvitsevat vastaväittelijän. Myöhemmin Knecht kokee toisenlaisen ajatusmaailman vaikutuksen, kun hänet lähetetään pariksi vuodeksi luostariin. Lopulta Knecht on lasihelmipelimestari, ludi magister, mutta silti hän ei pääse eroon maailmasta, jossa ihmiset elävät erilaisten sääntöjen mukaan, menevät naimisin, perustavat perheitä, osallistuvat yhteiskunnan toimintaan sen kaikilla osa-alueilla. En olisi ehkä tullut näin moniulotteisesti kiinnittäneeksi huomiota ns. maailmallisen ja sulkeutuneen tiedekeskeisen väliseen rajankäyntiin ja tasapainotteluun kirjassa, ellen olisi käynyt viime viikolla isäni luona, jolloin hän huomasi, että olin lukemassa Hesseä. Hän oli itse lukenut 70-luvulla nuorena Arosuden, Siddharthan ja Lasihelmipelin, ja isäni mukaan samaa rajankäyntiä eri maailmankatsomusten välillä käydään myös Arosudessa ja Siddharthassa, mutta Lasihelmipeliä hän piti Hessen parhaana. Paljon kirjan sisällöstä koen tiivistyvän hienoon lauseeseen: "Heräämisten sarja oli samalla joukko toisiaan seuraavia eroja."

Teoksen kerronnan seuraaminen vaatii keskittymistä, kun ajattelu ja pitkälle pohditut näkemykset korostuvat. Jouduin palaamaan takaisin useita kertoja, koska olin huomannut mieleni harhailleen, enkä pysynyt tekstissä kuvattujen mietteiden perässä tarpeeksi. Kirjan kieli on suoraa mutta silti hyvin kaunokirjallista. Rönsyjä ei kielellisesti ole, vaan lauseet ovat kirkkauteen pyrkiviä ajatusketjuja, jotka muodostavat usein pitkiä mutta erittäin sujuvia virkkeitä johdattaessaan lukijaa oivallusten äärelle. Hessen voi selkeästi huomata olevan laajasti eri aikojen ja kulttuurien viisautta tunteva näkijä. Joskus hän minusta sortui pitemmissä pohdinnoissaan jaaritteluun, mutta se ei kirjassa ollut merkittävä ongelma.
"Varustautumisesta tulee kenties kuitenkin pian jälleen tärkein rahoituskohde, kenraalit koroavat parlamentissa johtoasemaan, ja jos kansa joutuu valitsemaan joko Kastalian uhraamisen tai sodan ja tuhoutumisen vaaran, tiedämme kumpaa se äänestää. Silloin pääsee myös heti valtaan sodan ideologia, joka ennen kaikkea kietoo pauloihinsa nuorison, iskusanojen hallitsema maailmankatsomus, jonka mukaan oppineilla ja tieteillä, latinalla ja matematiikalla, sivistyksellä ja hengen kehittämisellä on elinoikeus vain sikäli kuin niitä voidaan käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin."
Lasihelmipeli on vaativa, mieltä kiihdyttävä ja pääsyn oivallusten äärelle tarjoava lukukokemus. Ajattomuudessaan ja eri ajattelumallien yhdistelyssään se on selkeästi klassikon aseman ansainnut. Kielellistä uudistamista ja kokeilua se ei juuri tarjoa, ja runollisuuttakin on lähinnä loppupäässä esitellyissä Knechtin runoissa, mutta kerronnan selkeys ja tarkkuus ovat tasoa, jota Nobel-kirjailijalta voi edellyttääkin. Jos haluaa päästä pohtimaan syvällisesti musiikkia, estetiikkaa, tieteellistä maailmankuvaa ja idän viisautta läntisessä kontekstissa, kannattaa tätä peliä ehdottomasti kokeilla. Kirjoitusajankohta, eli 1930-luku ja toinen maailmansota, näkyy romaanin pohdintojen taustalla, ja erilaisten maailmankatsomusten törmäyksiin suhtautumisessa kirja tarjoaa välineitä monien kohtien tuntuessa ajankohtaisilta juuri nykypäivän maailmassa.

18 kommenttia:

  1. Hienoa, että luit tämän. Tämä on lukulistallani, mutta en ole löytänyt suomeksi uutta kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin itselleni divarista ihan hyväkuntoisen kappaleen, painettu vuonna -88, sivut vähän kellastuneet ja haisi melko vahvasti antikvariaatille, mutta muuten oli kunnossa. Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Kiinnostava klassikkovalinta. En ole Hesseä vielä lukenut, ja luulen että kerään vielä muutaman vuoden elämänkokemusta ennen kun uskaltaudun kokeilemaan. :) Juttusi tarjosi hienon ikkunan tähän klassikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirja vaatii toki suht paljon ajattelua, mutta monesta sen langasta saa kyllä kiinni nuorempikin lukija. :)

      Poista
  3. Hessen tuotanto on minulle vielä salaperäinen arvoitus, mutta hienoa että luit tämän kirjan Klassikkohaasteeseen. Komppaan sinua, naisten ja miesten kirjamaailmat ovat erilaisia. Ja huomaan sen jo siinä, että en voisi lukea mieheni sotakirjoja ja niiden kuvauksia, enkä usko, että mieheni lukisi niitä kirjoja mitä minä luen. Ajomatkoilla kuuntelemme äänikirjoja ja ne valikoituvat yhteisten mieltymysten mukaan kompromisseja tehden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mietin tuossa lähinnä noiden kahden kohdalla miten toinen oli vahvasti naisnäkökulmasta, toinen miesnäkökulmasta. Itse luen kumpaakin, enkä kyllä lue sotakirjoja. :D Lispector-arviossani juurikin puhuin siitä, miten paljon mua kiehtoo naiskirjoitukseksi sanotut teokset ja niiden tyyli. Mut toisaalta en ole ns. tyypillisin mies. Kiitos kommentista! :)

      Poista
  4. Olen ammoin Hessejä lukenut - vaan en tätä. Klassikkohaasteen hieno puoli on juuri tämä, verestää muistoja ja vinkata vanhasta kirjallisuudesta. Hienoa, että isänmöit tätä viidettä kierrosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Hyvä, kun palautui mieleen tämä kirjailija. Arosusi varmaan pitäisi ainakin vielä lukea, Narkissos ja Kultasuukin kiinnostaisi.

      Poista
  5. Hesse on mielessäni kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, että en taida uskaltaa hänen tuotantoonsa tarttua ainakaan vielä. Ehkä joskus into syttyy, mutta sitä odotellessa on kiva lukea muiden kokemuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mullekin oli ylistetty kirjailijaa ja kirjaa paljon etukäteen. Ei nyt omaan suosikkien top 5:een nouse, ei ehkä 10:eenkään, mutta antoisa kokemus silti. Kiitän kommentista!

      Poista
  6. Huh! Kuulostaa kunnon klassikoita. Hessen Arosusi on jäänyt joskus parikymppisenä kesken, mutta ehkä alan olla nyt tarpeeksi kypsä sille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä oikein klassikkojärkäle taas. :D Mä olen Arosudestakin kuullut hyvää, mutta tästä vielä enemmän, niin otin nyt sitten luettavaksi. Onneksi kirjoja voi aina kokeilla uudelleen eri elämänvaiheissa. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  7. Hurjan mielenkiintoinen kirjoitus, joka sai minut harkitsemaan tämän kirja lukemista. Hesse on nimenä varsin tuttu ja minulla on yksi hänen kirjansakin (Narkissos ja kultasuu), jota en tosin ole lukenut. Ostin sen joskus, mutta ei kiinnostus nähtävästi koskaan riittänyt sitä lukemaan (eikä se oikein innosta vieläkään, vaikka jossain hurmiossa minun on täynyt olla, kun sen joskus sata vuotta sitten ostin). Oikeastaan tämä Lasihelmipeli kiinnostelee enemmän, mutta sen lukeminen vaatinee sopivan ajankohdan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kiva kuulla että tämä sai herätettyä mielenkiinnon! Suosittelen kyllä hetkeä, jolloin kirjaan ehtii paneutumaan ja sitä pohdiskelemaan. Mulla sattui pitkiä bussimatkoja nyt lukemisajalle, siinä tämä toimi just hyvin. Narkissos ja kultasuu kiinnostaisi teeman puolesta myös lukea.

      Poista
    2. Elegia! Luin 21 vuotiaana lasihelmipelin ja myös samaan hengenvetoon Martin Heidegger filosofiaa ja tottakai Arosusi. Herrmann hesse veti pisimmän korren. Mutta siltikin Heidegger ja ( oranssiin pukeutunut munkki, nuorimies, tietysti vielä luin myös hänen antamaa shiva oli Intian kirjassa muka mielenkiintoista. Noh hehheh löysin itseni lopulta ( Luin korkeajännitys viihdettä tietysti kans) mentaali parantolasta lopulta... ethän sentään tee tätä virhettä ja lue näitten lisäksi vielä päällysviitta Gogol ja, rikos ja rangaistus päähenkilö aikoo Jo koputtaa ovelle silloin. Ei todellakaan saa lukea klassikkoja liikaa putkeen! Taukoa aina täytyy olla välissä!...( Lukeminen on maistunut puulta jo kaaaauan...)

      Poista
    3. Olen jo 57 vuotias ( heipparallaa vaan ELEGIA!) en ole enää heilahtanut moniin kymmeniin vuosiin edes UUTISISTAKAAN...( aika hyvin oppinut uhhh..)

      Poista
  8. Minä olen varsinainen Hesse-fani. Olen lukenut lähes kaiken häneltä suomennetun. Luin hyvin nuorena Arosuden, Siddhartan ja Demianin. Kun Lasihelmipelin käännös lopulta ilmestyi suomeksi, ahmin sen heti. Ja mikä pettymys se olikaan edellisten kirjojen jälkeen. Saattaa olla, että olin tälle liian nuori ja minun kannattaisi yrittää uudelleen. Suosittelen kuitenkin, että lue noita muitakin. Pidän myös romaanista Narkissos ja Kultasuu, josta olet kiinnostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen varmasti vielä jonkun Hessen - joskus. Syksyn tullen lukulista täyttyy uutuuksilla ja kirjastosta on taas lainassa pino kiinnostavia vanhempia odottamassa, mutta ehkä ensi vuonna lomalukemisena. :) Mielenkiintoista kuulla kokemuksesi Hessestä, eilen kirjabloggaajatapaamisessa pohdiskelimme, kolahtaakohan Lasihelmipeli parhaiten nuoriin miehiin, kun moni kirjaa fanittava ollut sellaisia lukiessaan.

      Poista