Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pulitzer-palkinto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pulitzer-palkinto. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. kesäkuuta 2018

Andrew Sean Greer - Less (pride-viikon lukuhaaste)

Andrew Sean Greer  Less (Lee Boudreaux Books 2017)

"'You need to get an edge', his old rival Carlos constantly told him in the old days, but Less had not known what it meant. To be mean? No, it meant to be protected, armored against the world, but can one 'get' an edge any more than one can 'get' a sense of humor? Or do you fake it, the way a humorless businessman memorizes jokes and is considered 'a riot', leaving parties before he runs out of material?"
Amerikkalaiskirjailija Andrew Sean Greerin romaani Less sai viimeisimmän Pulitzer-palkinnon ja nousi siten tietoisuuteeni, ja kun huomasin että se kertoo keski-ikäisestä homomiehestä, kirja suorastaan hyppäsi lukulistalleni hyvin korkealle. Lueskelin arvioita, vakuutuin lopullisesti ja tilasin kirjan nettikaupasta, koska kirjastoihin se ei ollut täällä vielä edes ehtinyt, mikä on tyypillinen tarina englanninkielisen maailman hlbtiq-kirjallisuuden kanssa. Sain kirjan pari viikkoa sitten, ja se sopikin loistavasti luettavaksi kirjabloggaajien pride-viikon lukuhaasteeseen, jota luotsaa Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Jännitin etukäteen, olisiko teos minun makuuni liiankin kevyttä luettavaa. Onneksi ei. Se on kyllä vauhdilla kyytiinsä tempaava ja nopealukuinen kertomus, mutta myös monipuolinen; tasoja löytyy, ja teos on äärimmäisen hyvin kirjoitettu. Se on upea. Olen valmis käyttämään harvinaisia ylisanoja, niin paljon romaanin lukemisesta nautin.


Seksuaalivähemmistöistä kertovassa kirjallisuudessa korostuvat usein nuoruus ja itsensä löytämisen vaiheet. Siksi onkin virkistävää, että Greerin romaanin päähenkilö Arthur Less on viittäkymppiä lähestyvä, mutta silti vakiintumaton ja hakee yhä hieman paikkaansa maailmassa. Monesti aihepiirin kirjoissa jää sivuun se, mitä tapahtuu, kun homoseksuaali on pidemmällä aikuiselämässä ja mahdollisesti ollut pitkäänkin parisuhteessa, joka on ehkä sittemmin päättynyt. Arthur Less on tarinan alkaessa sinkkuna, ja hän on oikeastaan elänyt ilman parisuhdetta jo monta vuotta, vaikka hänellä olikin yhdeksän vuoden tapailusuhde (jossa viihdyttiin hyvin paljon sängyssä) arkkivihollisensa Carlosin pojan (joka on tarkalleen ottaen veljenpoika) Freddyn kanssa. Nuoruutensa Less, josta kertoja muuten käyttää kirjassa lähinnä sukunimeä, vietti runoilija Robert Brownburnin kanssa. Less on itsekin kirjailija. Tässä kohtaa moni saattaa huokaista, että taas yksi kirja, jossa kirjailija kirjoittaa kirjailijuudesta, mutta tässä romaanissa teeman käsittely ei tunnu moneen kertaan märehdityltä. Vaikka myös kirjailijaelämän hankaluuksiin pureudutaan, se tehdään hauskasti ja hyvinkin itseironisesti. Oma huumorin tasonsa kirjaa lukiessa tulee nyt siitä, että siinä kerrotaan Pulitzer-palkinnon voittamisesta (palkinnon sai kertomuksessa Lessin entinen puoliso Robert) ja sivutaan sitä, miten tuollaisen palkinnon saaminen kirjailijaan vaikuttaa luoden esim. neromyyttiä. Toivottavasti Greer muistaa kirjoittamansa nyt palkinnonjälkeisessä elämässään! Hän on toki ollut jo ennen Lessin saamaa palkintoa kirjallisesti meritoitunut saaden pienempiä palkintoja. Joka tapauksessa, romaanin alussa Arthur Lessillä ei tunnu menevän hyvin. Hänen entinen rakastajansa Freddy on menossa naimisiin, ja Less saa kutsun häihin, eikä hän koe voivansa mennä. Kotona nyhjääminenkään ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Lisäksi Lessin uusi romaanikäsikirjoitus saa hylkäyksen hänen kustantamostaan. Ratkaisuksi pulmalliseen tilanteeseen Less päättää hyväksyä kaikki postissa saamansa esiintymiskutsut ja työtarjoukset ulkomaille, ja niin hän päätyy lähtemään kuukausien mittaiselle maailmanympärimatkalle kotikaupungistaan San Franciscosta New Yorkiin, Italiaan, Saksaan, Marokkoon, Intiaan, Japaniin... 
"Was this how men felt? Straight men? Alone so often, but if they faltered - if they lost a wedding ring! - then the whole band of brothers would descend to fix the problem? Life was not hard; you shouldered it bravely, knowing all the time that if you sent the signal, help would arrive. How wonderful to be part of such a club. Half a dozen men gathered around, engaged in the task. To save his marriage and his pride. So they did have hearts, after all. They were not cold, cruel dominators; they were not high school bullies to be avoided in the halls."
Teos on kerrottu hyväntuntuisesti etenevällä rytmillä, ja se koostuu luvuista, joissa kuvataan Lessin elämää eri paikoissa hänen matkansa varrella. Greerin tapa kirjoittaa on todella hauska, naurahtelin säännöllisesti pitkin romaania. Huumori ei missään kohtaa mene liian ilkeäksi. Ihailen suunnattomasti, kun joku osaa kirjoittaa näin hauskasti ilman, että se menee yksiulotteiseksi hölmöilyksi. Stereotypioita kyllä käytetään, kuten yllä olevasta sitaatista huomaa, mutta nekään eivät tunnu mauttomilta, kenenkään yläpuolelle ei pyritä nousemaan. Päähenkilön kanssa voi nauraa kaikille hänen sattumuksilleen, joita matkan varrella kertyy  Less on varsinainen antisankari kokiessaan epäonnea monta kertaa, mutta hän on tavattoman sympaattinen ja sydämellinen hahmo. Tämä romaani sopii hyvin myös tarinavetoisille lukijoille. Pitkästä aikaa minäkin innostuin romaanin juonesta, ja odotin suurella kiinnostuksella mitä tapahtuisi seuraavaksi. Ennen loppua tuntui jo etukäteen haikealta, että kirjan maailmasta ja sen päähenkilöstä pitäisi luopua. Sellainen tunnekin on minulla nykyään lukiessa harvinainen. Teoksen kertojaratkaisu on myös jännittävä, sillä kertoja kommentoi hyvin omaäänisesti asioita ja on aivan oma hahmonsa, jonka olemus paljastuu myös lopussa. 
"There was the Long Island architect who slept in flannel pajamas and a cap, as in a silent movie. There was the florist who insisted on sex outdoors, leading to a doctor's visit during which Less had to ask for both an STD test and a remedy for poison oak. There were the nerds who assumed Less followed every news item about the tech industry but who felt no obligation to follow literature."
Vanhenemisen teema on asia, johon liittyen seksuaalivähemmistöön kuuluvankin on tärkeää saada lukea representaatioita. Less käsittelee vanhenemista herkästi ja moniulotteisesti huomauttaen myös, ettei rakkauden etsimisessä ole aikarajaa. Homokulttuuri varsinkin nähdään usein pinnallisena ja nuoruuteen keskittyvänä, ja siksi muunlaiset äänet ovat kirjallisuudessa todella tervetulleita. Romaani pohdiskelee metafiktiivisesti sitä, miten kiinnostavaa luettavaa keski-ikäisen keskiluokkaisen valkoisen homomiehen seikkailut ovat, mutta Less todistaa, että kyllä ne voivat olla, jos ne on kerrottu tarpeeksi hyvin. Ehkei jokaisen kaunokirjallisen teoksen tarvitse politikoida, kunhan muillekin äänille on kirjallisessa maailmassa tilaa? Kirjassa pohditaan myös suurten ikäerojen merkitystä parisuhteissa ja sitä, minkälainen merkitys on vaikkapa nuoruusvuosiensa viettämisellä pitkässä suhteessa tietyn ihmisen kanssa. Kukin kasvaa tavallaan, ja jotkut tuntuvat säilyttävän viattomuutensa pidempään kuin toiset. Elämä voi olla komediaa tai tragediaa  ehkä näille molemmille on varattu tietty aikansa kunkin ihmisen elämässä. Less kokee matkallaan monenlaista, kuten uusia ihmissuhteita ja vaarallisiakin tilanteita. Kauas matkustamallakaan ei pääse kotiasioita täysin pakoon, se käy tragikoomiseen tapaan monesti selväksi!

Ihana kirja. Näin en ole sanonut blogissani ehkä koskaan ennen, mutta Andrew Sean Greerin romaani Less on vilpittömästi sellainen. Se on hauska ja hyvin viisas. Olen iloinen, että teos on nyt hyllyssäni kaikkien merkittyjen sivujensa kera. Kaivan sen joskus vielä uudestaan luettavaksi, se on hyvän mielen kirja ja ehdottomasti myös kirjallisena teoksena niin korkeatasoinen, että sen kokee mieluusti uudestaan. Ehkä otan sen luettavaksi, kun olen itse viisikymppinen, ja katson miten uudella tapaa siihen pystyn silloin samastumaan, koska nyt jo koin vahvoja tuttuuden tunteita monessa asiassa. Viime vuosina on käynyt välillä niin, että Pulitzer-palkittuja teoksiakaan ei ole saatu suomeksi, jos niiden aihe on määritelty marginaaliseksi, mutta vetoan kotimaisiin kustantajiin: tämä on oikeasti todella hyvä ja monenlaisille lukijoille sopiva kirja, käännättäkää tämä, suomalaiset lukijatkin ansaitsevat päästä suurin joukoin tutustumaan Arthur Lessiin! Hänen tarinansa jää sydämeen. 

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Jhumpa Lahiri - Tämä siunattu koti

Jhumpa Lahiri - Tämä siunattu koti (Tammi 2001), alkuteos Interpreter of Maladies (1999). Suomeksi kääntänyt Kersti Juva.

"Mutta sen lisäksi että soin makeisen hänen perheensä vuoksi ja rukoilin sen turvallisuuden puolesta, ei ollut mitään mitä saatoin tehdä. He pelasivat sanapeliä yhdentoista uutisiin saakka ja sitten joskus puolenyön aikaan Pirzada käveli takaisin asuntolaansa. Tästä syystä en koskaan nähnyt hänen lähtevän, mutta joka ilta vajotessani uneen kuulin heidän äänensä, kun he ennakoivat kansakunnan syntyä maailman toisella laidalla."
Jhumpa Lahiri nousi kertaheitolla kirjallisen maailman tähdeksi, kun hänen esikoisteoksensa, novellikokoelma Tämä siunattu koti palkittiin Pulitzerilla vuonna 2000. Tätä merkittävää amerikkalaista kirjallisuuspalkintoa on harvoin jaettu novellikokoelmalle, joten se kiinnitti huomioni. Lahirin teoksia on muutenkin ylistetty lukijoiden joukossa vuolassanaisesti. Alastalo-urakkani päättyessä päätin, että seuraavaksi haluan lukea ulkomaisen naiskirjailijan melko tuoreen lyhytproosateoksen, joten oli täydellinen hetki tutustua Jhumpa Lahiriin.

Lahirin teos kertoo elämästä kulttuurisilla rajoilla, joiden kohdalla tasapainoillaan ja horjahdellaan. Kirjailija itse on maahanmuuttajien lapsi: hänen vanhempansa ovat Yhdysvaltoihin muuttaneita intialaisia. Tästä kulttuurien erosta kertoo myös Tämä siunattu koti. Yhdeksän novellin henkilöt ovat joko Amerikkaan muuttaneita tai siellä jo pitkään eläneitä intialaisia, tai muutamassa tapauksessa Intiassa eläviä. Tarinoiden jännitteet ja konfliktit syntyvät usein kulttuurieroista, vieraassa ympäristössä elämisestä tai pitkistä välimatkoista toiselle puolella maailmaa asuviin läheisiin. Vastakkaisuuksiksi muodostuvat itä ja länsi, perheyhteisöllisyys ja yksilökeskeinen elämäntapa. Kotia pitäisi alkaa rakentaa uuteen ympäristöön, mutta samalla on ikävä sinne, missä on oma lähtöpiste, alkukoti, juuret. Lapsuudesta asti uudessa kotimaassa asuneella ei ole enää edes samaa kirjoittamisen tapaa kuin muilla samaan etniseen ja kulttuuriseen ryhmään kuuluvilla siellä jossain.
"Käsi liikkui outoihin suuntiin, pysähtyi ja kääntyi, ja kynää joutui nostamaan silloin kun vähiten odotti. Hän seurasi kirjan nuolia, veti vasemmalta oikealle viivan josta kirjaimet riippuivat; yksi näytti enemmän numerolta kuin kirjaimelta, toinen kyljellään olevalta kolmiolta. Hän yritti monta kertaa ennen kuin nimen kirjaimet muistuttivat kirjassa olevia esimerkkejä eikä hän senkään jälkeen ollut varma, oliko hän kirjoittanut Mira vai Mara. Hänelle kuviot olivat pelkkiä viivoja, mutta jossakin päin maailmaa ne merkitsivät jotakin, hän oivalsi järkytyksekseen."
Kirjan kieli on soljuvaa ja ilmavaa, suomennoksessa pilkkuja käytetään lauseiden välillä varsin säästeliäästi. Uskon ratkaisun nousevan alkutekstistä saakka, sillä kääntäjänä on kuitenkin alan huippuammattilainen Kersti Juva. Ajoittain ratkaisut tökkivät korrekteja lauserakenteita arvostavan silmään, kunnes tekstin tyylin omaksuu lukijana. Arkielämän käänteitä ja yksityiskohtia kuvataan kauniilla tavoilla: lukija näkee edessään hienoja esineitä, haistaa hyväntuoksuisia ruokia, kokee Kalkutan köyhän väestön säänvaihtelulle alttiit asuintilat.
"Siinä missä Eliot istui sohvalla hän haistoi tädin merkillisen koipallojen ja kuminan sekaisen tuoksun ja näki letitetyt hiukset ja täysin keskelle päätä vedetyn jakauksen joka oli värjätty murskatulla sinooperilla niin että olisi voinut luulla sen punoittavan."
Tarinoissa tavataan monenikäisiä ja hyvin erilaisia henkilöitä vaihtelevissa elämäntilanteissa, joten variaatio pysyy läpi kokoelman kiinnostavana. Kohdataan esimerkiksi vasta toisiinsa tutustuva intialaislähtöinen tuore aviopari Amerikassa, matkaoppaana ja tulkkina työskentelevä intialaismies joka tapaa matkalla olevan amerikkalaisen perheen, kalkuttalainen portaiden lakaisija, alkoholisoituneen yksinhuoltajaäidin lapsi joka on päivät hoidossa erään ulkopuolisuutta kokevan intialaisen professorinrouvan luona. Tarinoissa on traagisuutta, joskus hienovaraista komiikkaa ja välillä näitä molempia samanaikaisesti. Suuret tunteet jäivät kuitenkin ainakin minulta kokematta, eivätkä novellit sisältäneet kovin keikauttavia käänteitä tai suuria yllätyksiä. Viime aikoina olen lukenut hyvin syvälle meneviä ja riipaisevia kirjoja siinä määrin, että tällainen hienovaraisissa tunnerekistereissä eläminen tuntui turhankin tasaiselta. Vaikka kertomuksissa itketään ja koetaan elämän käänteentekeviä hetkiä, niiden tärkeys ja vaikuttavuus ei välittänyt lukijalle asti. Silti Lahirin novellikokoelma on tasapainoinen teos ja miellyttävä lukea. Se tarjosi myös kiinnostavan kurkistuksen amerikanintialaisten maailmaan ja siihen siirtolaisuuden problematiikkaan, jota he omassa kulttuurissaan kokevat.

Ompun novellihaasteeseen tuli tästä 9 novellia lisää, eli luettujen määrä on nyt yhteensä 49.

Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 33: Kirja kertoo Intiasta.