Han Kang – Älä jätä hyvästejä

Han Kang: Älä jätä hyvästejä (Gummerus 2024, suom. Taru Salminen) 

Tämäkin Han Kangin romaani sukeltaa pimeään, kätkettyihin tunneleihin, jotka paljastavat väkivallan historian. Toisin ajattelevien vainolla on ollut Korean historiassa armottomat seuraukset. Älä jätä hyvästejä on kuitenkin siinä erilainen kuin Ihmisen teot (jota en halua koskaan enää lukea uudelleen) että se sisältää paljon ystävyyttä, ylisukupolvisten kipujen ymmärtämisen hetkiä ja kaunista kielenkäyttöä. Jos Ihmisen teot oli kirjailijallekin masennukseen vajoaminen, tämä romaani on pyrkimistä sieltä ulos. Toivo on pieni liekki, mutta liekki kuitenkin. 

Suuressa osassa kirjaa ja sen kuvakieltä on lumi. Lumi ilmassa kieppumassa alas pilvestä; lumi vainajien kasvoilla heidän jäätyään ulos makaamaan. Rinnastus jää mieleen vahvana. Romaanin unenomainen tunnelma, jossa elämän ja kuoleman raja hälvenee, tuntuu myös erityiseltä. Taiteen tekeminen ja aineistojen tinkimätön tutkiminen punoutuvat kerrontaan avoimesti ja näyttävät erilaisia tapoja muistaa ja kertoa. 

Suomennos on tehty suoraan koreasta ja vaikuttaa ansiokkaalta. Yhden oikoluvun olisin vielä käännökselle tehnyt, mutta kyseessä on tätä julkaisua laajempi ongelma. 

”Tuska eristää minut niin kuin aina. Jään vangiksi kiduttaviin hetkiin, joita minulle ei aiheuta kukaan muu kuin oma kehoni – –” 

”Jouduin oudon kiihkon valtaan ja levitin hyppysellisen lunta kämmenelleni. Se oli kevyttä kuin linnun höyhenet. Samalla, kun kämmeneni turposi vaaleanpunaiseksi, lämpöni imenyt lumi muuttui maailman ohuimmaksi jääksi.”

Muualla blogeissa: Kirjaluotsi, Mitä luimme kerran, Reader, why did I marry him

Han Kang - Ihmisen teot

Han Kang – Ihmisen teot (Gummerus 2018), alkuteos Sonyŏn i onda (2014). Suomeksi englanninnoksesta kääntänyt Sari Karhulahti.

"Sinä iltapäivänä monta käytävässä makaavaa vainajaa tunnistettiin peräjälkeen ja puettiin sitten yhtä aikaa ruumisvaatteisiin. Kansallislaulu kajahti ilmoille kuin kaanon, sen säkeistöt limittyivät säestyksenään taukoamaton itku, ja pidätit henkeä kuunnellessasi äänien hienoisia riitasointuja. Kuin saattaisit ymmärtää niiden avulla vihdoinkin, mikä Etelä-Korean valtio oikeastaan on."

Karmea on ihminen tekoineen tässä kirjassa. Eteläkorealainen Han Kang, vaikuttavan ja upean Vegetaristin tekijä, ei todellakaan päästä helpolla kuvatessaan kotimaansa synkkää lähihistoriaa. Han kirjoittaa Ihmisen teot -romaanissaan Gwangjun kansannoususta, jonka ohimennen mainitsemalla hän pääsi jo Vegetaristin (joka ilmestyi alkukielellä 2007) myötä maassaan päättäjien mustalle listalle. Tässä teoksessa hän iskee kirjoittajan kätensä veriseen maahan ja polttamalla tuhottujen ruumiiden hautapaikoille, ja hän kaivaa läpi kaiken, mitä siellä vuonna 1980 tapahtui. Mihin se vaikutti, mitä vangitut ja kidutetut saivat kestää jälkikäteen.

"Olisipa näkösi niin huono, että kaikki olisi läheltäkin katsottuna pelkkää armeliaan epäselvää sumeutta. Joudut kuitenkin kohtaamaan nyt jotakin, missä ei ole mitään epäselvää. Et salli itsellesi sitä helpotusta, että pitäisit silmäsi kiinni siirtäessäsi liinaa. Puristat huulet tiukasti yhteen, puret hammasta ja ajattelet: Olisin juossut pakoon."

Katso ihmisen tekoja. Ja minä katsoin, se teki pahaa. Episodi toisensa jälkeen Han kuvaa, miten kansannousun väkivaltainen tukahduttaminen meni kaikin inhimillisin mittarein liian pitkälle. Ystäväänsä etsivä nuori poika ja sen jälkeen ystävä itse, sieluna jo tapahtumia sivusta seuraava, ja myöhemmin kuulustelijansa seitsemän kertaa lyömä kustannustoimittaja sekä kokemiaan kidutuksia muisteleva ja nykyisin puolielämää elävä nainen, ja sitten vielä alussa seuratun Dong-hon äiti. Lopuksi itse kirjailija vuonna 2013. Kaikkea tätä lukiessa ei voi kuin miettiä, mikä joukkopsykoosi sai menemään niin pitkälle. Mieli eksyy Suomeen vuonna 1918, jota tänä vuonna paljon muistellaan. Tammikuussa tutkin työssäni, minkälaista kaunokirjallisuutta Suomen sisällissodasta on kirjoitettu. Muistelin taas omien sukulaisten tunnettuja vaiheita siellä. Miten pienestä kaikki on kiinni. Ihmisen teoissa henkiinjäänyt miettii, miksi jäi henkiin. Sitä on turha miettiä, mutta saman kokeneelle juuri sen miettiminen saattaa tuntua pakottavalta.

"Yhdeltä iltapäivällä kansallislaulun soidessa kaiuttimista hallintorakennuksen edessä sotilaat avasivat tulen. Olin seissyt väkijoukon keskellä, mutta kun luodit alkoivat lentää, käännyin ja pakenin. Minua elähdyttänyt suurenmoinen tunne katosi ja minut hetkeksi sisäänsä sulkenut valtava sydän hajosi kappaleiksi, jotka levisivät ympäriinsä kuin roskat."

Kirjan kieli on intensiivistä, rytmi vahva ja vertaukset sopivan yllätyksellisiä. Heti tämän vuoden alussa englanninkielisessä maailmassa keskusteltiin taas Deborah Smithin Han Kang -käännöksistä, ja tällä kertaa asia ei jotenkin voinut olla häiritsemättä minua lukiessani. Sari Karhulahden käännökset Vegetaristista ja Ihmisen teoista on tehty juuri Deborah Smithin englanninnoksista, ja vaikka suomennokset vaikuttavat erinomaisilta, kahden "käännöskierroksen" vaikutuksia tuli tätä kirjaa lukiessa pohdittua. Pari kertaa dialogissa oli selittelevyyttä, jota ei odottaisi Hanin kaltaiselta kirjailijalta ja luovan kirjoittamisen opettajalta (toki tällaisille lipsahduksille hyvin harva ammattilainenkaan tulee immuuniksi, mutta silloin uskoisi kustannustoimittajan puuttuvan asiaan). Näistä ajatuksistani huolimatta kieli ja kerronta ovat pääosin erittäin tyylikästä ja täsmällistä luettavaa. Eivät kuvatut tunteet ja kokemukset tulisi näin ahdistavina iholle, jos haparointia olisi usein.

Han Kangin toinen suomennos Ihmisen teot on armoton kirja. Romaanina se on tiivis ja taidolla koottu. Kirjan kansien mustuus tekee sisällölle oikeutta, koska mustaa Hanin tekstikin on. Helpolla ei pääse, ja "miksi"-kysymykset pulppuavat pintaan karmeuksien noustessa silmien eteen juuri sellaisina kuin ovat. Kirjailija on kokenut varmasti voimakkaana tarpeen nostaa peite myös pahimmin murjottujen ruumiiden päältä, mutta lukijalle ratkaisu on rankka. Takakannessa puhutaan "ihmeellisestä toiveikkuudesta", mutta sitä minä en kirjasta löytänyt, en vaikka miten sitä mietin, kyse lienee pelkästä mainoslauseesta. Pian lähden lukemaan muita blogeja, ehkä siellä toivo on löydetty jostakin. Minun mieleni pinnalle jäi päällimmäiseksi pahuus.

Muissa blogeissa: Oksan hyllyltä, Tuijata, Kirjojen kauneudesta, Kirjaluotsi, Mustetta paperilla, Mitä luimme kerran, Kosminen K, Kirjasähkökäyrä, Lukuisa, Reader, why did I marry him, Kirjamies, Kirjareppu

Han Kang - Vegetaristi

Han Kang – Vegetaristi (Gummerus 2017), alkuteos Ch'aesikchu¡uija (2007). Suomeksi englannin kielestä kääntänyt Sari Karhulahti.
Arvostelukappale kustantajalta

"Minulle ei ollut tullut mieleenkään, että yhteiselämämme saattaisi muuttua kerrassaan hirveällä tavalla, ennen kuin koitti se viime helmikuun päivä, jona näin vaimoni seisovan yöpaitasillaan keittiössä aamunkoitteessa."

Odotukseni Han Kangin romaania kohtaan olivat niin suuret, että oli ihme etten tärvellyt lukukokemustani ihan vain megalomanialla kirjan oletettua loistavuutta kohtaan. Jotenkin sain itseni hillittyä ja onnistuin lähtemään nollapisteestä, kun viimein sain kirjan käsiini ja olin valmis aloittamaan. Jo Vegetaristin ensimmäinen virke tiivistää kirjan maailman vastaansanomattomasti: Ennen kuin vaimoni ryhtyi vegetaristiksi, pidin häntä kaikin puolin aivan tavallisena.

Yeong-hye on todella vaikuttanut läheistensä silmissä aivan tavalliselta eteläkorealaiselta nuorelta naiselta, joka elää avioliitossa miehensä kanssa ja vierailee aika ajoin sukulaistensa luona. Kirjan ensimmäistä osuutta kertoo minäkertojana hänen miehensä, jonka tyrmistys kuvataan voimakkaana, kun vaimo yhtenä aamuna käyttäytyy oudosti ja on tyhjentänyt jääkaapin kaikesta lihasta, jonka aikoo heittää pois. Yeong-hye ilmoittaa ryhtyvänsä vegaaniksi, hän ei aio syödä edes munia tai maitotuotteita. Välillä kerronta katkeaa välähdyksiin naisen painajaisista, joissa on verta enemmän kuin monissa kauhuelokuvissa. Dialogit pariskunnan välillä aiheuttavat väristyksiä, ne kertovat jostakin kummasta ja vääristyneestä.

"Oikeastaan..."
"Mitä?"
"...kaikki johtuu hajusta."
"Mistä hajusta?"
"Lihan hajusta. Sinä haiset lihalta."
Väite oli naurettavuuden huippu.
"Etkö nähnyt, että kävin äsken suihkussa? Mistä se haju muka tulee? Mistä"
"Sieltä mistä sinun hikesikin", vaimoni vastasi aivan vakavissaan.

Pöyhkeästi käyttäytyvä mies ei ole todellakaan mikään miellyttävä kertojahahmo, ja aivan äärimmäisyyksiin hänen käyttäytymisensä menee, kun Yeong-hye on jatkuvasti haluton seksuaaliseen kanssakäymiseen. Miehen vimma ryöstäytyy eräänä hieman humalaisena iltana käsistä, ja vaimo tulee käytännössä miehensä raiskaamaksi. Kauheudet eivät kuitenkaan lopu siihen, vaan mies ja Yeong-hye lähtevät perhepäivällisille Yeong-hyen sisaren ja tämän miehen luo, ja aviomiehen tarkoitus on saada sukulaiset patistamaan riutunut, uneton vaimonsa takaisin lihansyöjäksi. Tilanne eskaloituu, Yeong-hyen isä lyö tytärtään ja tunkee väkisin tämän suuhun lihanpalan. Yeong-hye päästää eläimellisen huudon, tarttuu pöydällä olevaan veitseen ja viiltää itseään ranteeseen niin, että veri ryöppyää sisaren asunnon lattialle. Hänet kiidätetään sairaalaan ja hän selviää. Tilanteen kärjistyminen ei kuitenkaan auta Yeong-hyetä, ja kohta hänet löydetään karanneena sairaalan pihasta alasti, paistattelemassa auringon valossa. Reissu mielisairaalaan on edessä.

Seuraavassa osiossa seurataan Yeong-hyen sisaren In-hyen aviomiestä. In-hye mainitsee ohimennen sisarensa mongoliläiskän, jollainen häviää tavallisesti ensimmäisinä ikävuosina, mutta Yeong-hyellä se on säilynyt aikuisenakin. Mies joutuu erikoisen seksuaalisen pakkomielteen vangiksi, hän kuvittelee ihoa jonka pintaan on maalattu kukkia, eikä pääse ajatuksistaan eroon ennen kuin toteuttaa visioimansa asetelman. Mies on videotaiteilija ja päättää haluavansa kuvata vaimonsa sisaren kukkien peittoon maalattuna yhdynnässä jonkun miehen kanssa. Vaivihkaa hän saa suostuteltua yksiöön sairaalasta muuttaneen, aviomiehensä jättämäksi tulleen Yeong-hyen mallikseen.

"Häneen hyökyi yhtäkkiä täsmälleen samanlaista katkeruutta kuin kerran kauan sitten, kun hän oli katsellut japanilaisen taiteilijan Yayoi Kusaman videoteosta. Se oli ollut täynnä riettaita seksikohtauksia, joissa oli esiintynyt kymmenkunta vartalomaalausten peittämää miestä ja naista. – – Hänen oma halunsa ei tietenkään ollut yhtään sen laimeampaa kuin Kusaman kuvaama, mutta hän ei vain halunnut ilmaista sitä samalla tavalla. Ei lähimainkaan."

Kolmas osio kertoo In-hyen kuvaamana sitä, miten kaikki on hänen sisarensa elämässä mennyt, miten tämä on joutunut uudelleen mielisairaalaan ja päätynyt yhä huonompaan kuntoon. Yeong-hye ihailee puita, on karannut metsään, ja seuraavaksi hän on alkanut kuvitella käsistään voivan kasvaa juuria, jotka kiinnittävät hänet maahan puun tavoin. Hän kuvittelee muuttuvansa eläimestä kasviksi, jolloin hänen olisi lopetettava syöminen kokonaan ja elettävä jatkossa auringonvalolla ja vedellä. Sisaren kertoma paljastaa, miten perheen isä on ollut väkivaltainen erityisesti Yeong-hyetä kohtaan koko heidän lapsuutensa ajan. In-hye oppi selviytymään pärjäämällä, tuli mitä tuli.

"Hän ei voinut antaa anteeksi Yeong-hyelle sitä, että Yeong-hye oli ylittänyt yksinään rajan, jonka tuolle puolen hän ei ikinä kykenisi menemään, eikä sitä, että Yeong-hye oli viitannut niin tavattoman vastuuttomasti kintaalla sovinnaisuussäännöille, mutta jättänyt hänet niiden vangiksi."

Omaa tulkintaani, suosittelen hyppäämään tämän kappaleen yli, jos et ole vielä lukenut teosta mutta aiot lukea ja haluat kokea omia oivalluksia sen äärellä: Teos on kuvausta ruumiillisesti läpi elämänsä kaltoinkohdellusta naisesta, joka sulkee kipunsa sisäänsä ja lopulta romahtaa alitajunnastaan alkaen. Ensin tulevat unet, jotka johtavat ruokavalion muutoksen kautta ruumilliseen rappeutumiseen. Yeong-hye tahtoo jättää tuskallisen ruumiillisen maailman taakseen, tulla konkreettisesti kasviksi. Tämän muutoksen vaihetta kuvaa myös toisen osion lopun kohta, jossa hänen seksuaalisen himonsa sytyttävät iholle piirretyt kukat – Yeong-hye kokee jo silloin halua sulautua yhdeksi kukkien, kasvien kanssa. Lopulta mielensä murruttua tarpeeksi hän kuvittelee olevansa yhteyttävä kasvi, jolloin on pakko lopettaa ihmisten ravinnon syöminen ja taistella siihen pakottamista vastaan, sillä on vastoin hänen minäkuvaansa syödä kuin eläin. Yeong-hye kokee raiskauksia niin miehensä tekemänä hänet yhdyntään pakottamalla kuin patriarkka-isänsä väkisin, tottelemattomuudesta raivostuneena, hänelle syöttämän lihapalan muodossa. Lopuksi samaan syyllistyy vielä mielisairaalan henkilökunta väkipakolla laitetun nenä-mahaletkun välityksellä. Välissä oudon taideprosessin osana Yeong-hye tulee sisarensa miehen hyväksikäyttämäksi tämän omaan seksuaaliseen pakkomielteeseen. Yeong-hyen ruumis ei ole missään vaiheessa oikeasti hänen, vaan muut pyrkivät ottamaan määräysvallan sitä kohtaan jatkuvasti. Romaani ottaa kantaa sekä naisen oikeuteen päättää omasta ruumistaan että kulttuuriin, joka erityisesti kirjailijan kotimaassa vallitsee vahvana: häpeä ja kuuliaisuus jyräävät naisen mahdollisuudet taistella pahoinpitelijöitään ja hyväksikäyttäjiään vastaan. Naisruumiillisuus ilmenee lähinnä muiden katseen kautta, mutta toisaalta myös symbolisesti, esim. tekstissä usein niin painajaisissa kuin konkreettisestikin virtaavassa kastelevassa veressä, jonka voi ajatella vertautuvan kuukautisiin. Vastapainoksi kirjassa esitetään kuvitelmia, joissa naisen alapäästä syöksyy kasvimaailmasta peräisin olevaa lehtivihreän väristä nestettä tai kukkia. Tässä riittää vielä analysoitavaa tutkijoille!


Vegetaristi on raivokas, vimmainen, ravisuttava, häiriintyneen seksuaalinen romaani. Se on kirjoitettu selkeällä mutta omalaatuisella kielellä ja usein värisyttävän hienosti. Kirja saa lukijansa tunteiden vuoristorataan, ihmetyksestä raivoon, turhautumisesta suruun. Kiehtova kumman elementti tuo mieleen japanilaisia elokuvia erityisesti kauhugenren puolelta, ja sanoisinkin kirjan toimivan mainiosti varsinkin maagisen realismin ystäville ja monille spekulatiivisen fiktion faneillekin. Ainoa häiritsevä asia oli oikeastaan tieto siitä, että kirja on käännetty englanninkielisestä versiosta, jonka tasokkuudesta koreankieliseen alkuteokseen nähden ei ole ollut ainakaan Man Booker -raadissa arviointikykyä. Käännös englannista suomeen vaikuttaisi kuitenkin pääasiassa onnistuneen hyvin. Suuret odotukset Vegetaristia kohtaan joka tapauksessa täyttyivät, ja kirja on alkuvuoden käännöstapaus.

Muissa blogeissa: Katja, Elina, Omppu (joka luki englanninkielisen version), Kirjaluotsi, Laura (myös engl. kielisen lukenut), Katri, Petter (engl. kielinen luettu), Elegia (myös engl. kielinen)

Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 16: Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja