maanantai 29. elokuuta 2016

Pekka Hiltunen – Onni

Pekka Hiltunen  Onni (WSOY 2016)

"Ihmiset päätyy niin usein häpeämään rakkauttaan, halujaan. Se on väärin. Vain me itse ymmärretään täysin omat rakkautemme, niiden logiikka, niiden järjettömyys. Jokaisella kuuluu olla rakkauden tilaa, johon muut eivät saa koskea. Ei edes oma rakastettu."

Pekka Hiltusen tuore romaani Onni osui silmiini syksyn uutuusluetteloista kiinnostavana aikalaisromaanina nykypäivän työelämästä, erityisesti journalistisen työn osalta. Omakin työnkuvani kun on nyt puoliksi toimittajan työtä. Olen kuitenkin tullut alalle epätavallista kautta, olen melko nuori ja teen toimituksellista sisältöä vain verkkoon. Hiltusen romaanin päähenkilön, nelikymppisen toimittajan Oskarin, mielestä olisin todennäköisesti ärsyttävä pyrkyri. Näin olisi siitä huolimatta, että jaan hänen ajatuksensa siitä, millaista journalistisen työn pitäisi olla ja mihin suuntaan sitä ei pitäisi olla viemässä.

Oskari Silta siis rakastaa toimittajan työtään, mutta ei pidä alan muutoksesta, siitä että työstä on tullut viihdyttämistä ja läpeensä kaupallista klikkien kalastelua. Groteskeimmillaan Hiltunen esittää tilanteen hulvattomassa kohtauksessa, jossa ruokabloggaaja Piritta Tulileimu on tullut opastamaan lehden toimituksen väkeä mm. siihen, miten romanikerjäläisiä koskevaan artikkeliin voisi liittää ruokaa, jotta jutun yhteyteen saisi hommattua mainostajaksi ruoka-alan yrityksen. Oskari tilittää tapausta psykologi Emmalle, jonka arvioitavaksi on päätynyt hakiessaan päällikkötason paikkaa. Normaalisti alkanut haastattelu kääntyy päälaelleen, kun Oskari toteaa ettei pysty enää esittämään. Hän ei halua olla osallisena johdattamassa alaa epämieluiseksi kokemaansa suuntaan. Lisäksi Oskaria ahdistaa se, että keski-iästä on varsinkin työelämässä tullut uusi vanhuus. Hän tuntee muuttuvansa nyt jo hyödyttömäksi, vaikka työvuosia olisi vielä yli parikymmentä.

Kirjan toisena merkittävänä kertojaäänenä on Oskarin entinen tyttöystävä Tuulikki. Tämä tutustui Oskariin 90-luvun lopulla ollessaan kotikaupungissaan Rovaniemellä varsinainen homoemo. Tuulikki halusi pelastaa kaikki Suomen homot ja oli aktiivinen toimija paikallisessa Setassa, jonka toimitilana on Luolaksi kutsuttu paikka. Se oli monille satojenkin kilometrien säteellä ainoa paikka, jossa saattoi olla vapaasti sitä mitä on. Homojen oikeudet maassamme eivät olleet tuolloin vielä samalla tolalla kuin nykyään, vaan voimassa oli kehotuskielto, ja parisuhteen virallistamisen mahdollisuus eli vain haaveena. Tuulikki toimi pienen homoyhteisön voimahahmona. Samalla hän oli hyvin rakastunut Oskariin, joka kävi tapaamassa häntä Helsingistä asti ja tuli toimeen myös Tuulikin ystävien kanssa. Tuulikilla oli kuitenkin myös salaisuus  hän harjoitti aseman vessassa "käsityönä" omanlaistaan prostituutiota. Tuulikki kertoo tarinaansa aloittaen nuoruudestaan ja lähestyen pikku hiljaa nykypäivää.

Kolmas kertojahahmo on sitten Roady Runneriksi itseään kutsuva Aapo. Hän on Oskarin entinen koulutoveri, jolla on suuruudenhulluja haaveita tähteydestä muusikkona  Roady muun muassa ilmestyy Oskarin työpaikalle kuvaamaan musiikkivideota.

"Tää hissi on musavideon kuvaamiseen tosi ahdas, mä nään sen heti. Mut viddendo vidut hei, me ollaan täällä! Meillä on heleventteleen tyylikäs kuvauspaikka, ja ilmainen. Me ollaan jo voittajia. Nää kiiltävät seinät on todella jees, takaseinä on lasia lattiasta kattoon, tästä tulee sairaan hienon näköistä. Ridley Scott bite my tight ass, I'm coming after you man."

Onni on erittäin sujuvasti etenevä ja viihdyttävä romaani. Hauskan ja ilmeikkään kerronnan suhteen on käytetty myös tavanomaisesta poikkeavia ratkaisuja. Tuulikin näkökulmasta kerrotut osuudet ovat kauttaaltaan puhekielisiä, mikä tuo sympaattisen hahmon hyvin lähelle lukijaa. Tämä lausuu usein sydämellisiä ja kauniita elämänviisauksiaan, joista yksi on lainattuna tämän postauksen alussa. Oskarin ja Emman dialogiin puolestaan ei ole merkitty lainauksia, eikä puhujaa mainita erikseen juuri koskaan. Jotakuta tämä voi häiritä, itse en tällaisena José Saramago -fanina osannut kiinnittää asiaan huomiota ennen kuin useamman kymmenen sivun jälkeen... Mielenkiintoista on kyllä, miten juuri näiden hahmojen kohdalla on päädytty tällaiseen ratkaisuun. Roadyn osuuksissa kerronta vasta onkin omanlaistaan, villinä poukkoilevaa ajatusten virtaa.

Oskari ja Emma esiintyvät teoksessa jonkinlaisina vastavoimina: Oskari uskoo toimittajan työssä tärkeintä olevan perusteellisuus ja huolellinen faktojen selvittäminen, eikä hän usko media-alan yritysten ymmärtävän tätä. Emma taas palvelee yrityspuolta ja on valitsemassa maan merkittävimpiä johtajia  hän ymmärtää yritysten toiminnan logiikkaa ja on täysin sopeutunut niiden lainalaisuuksien mukaiseksi työnsä myötä. Asetelmasta syntyy napakkaa keskustelua, joka avartaa näkökulmia tilanteeseen ja saa ajattelemaan sitä uusin tavoin. Kirja tekee siis mainosti tehtävänsä siltä osalta.

Kaiken kaikkiaan Onni on terävä aikalaiskuvaus, joka esittää rivien välissä myös tärkeitä näkemyksiä siitä, mihin niin mediassa kuin maailmassakin pitäisi nyt keskittyä. Koko ajan hullummaksi menevien tempausten ja kauheiden tragedioiden sijaan vastauksia kannattaa etsiä siitä, mikä on vielä kaunista ja hyvää. Olo jäi siis lukemisen jälkeen toiveikkaaksi, mikä tässä maailmanajassa on nähtävä hyvin tärkeänä asiana.

2 kommenttia:

  1. Täällä on yksi Pekka Hiltus-fani, jonka lukulistalla Onni ehdottomasti oli. Ihastuin tähän kovasti, monelta kannalta tärkeä ja hieno kirja joka ei pelkää ottaa kantaa. <3

    Mahtavaa Tuomas että olet perustanut blogin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, luin myös sun bloggauksen jo ja huomasin että olit pitänyt kirjasta! :) Tässä on tosiaan monta tärkeää aihetta, joita käsitellään hienosti.

      Kiitos kannustuksesta, idea oli hautunut pitkään ja olen nyt aloitellut tätä tosi innoissani!

      Poista