maanantai 15. toukokuuta 2017

Proosakirjoittamiseni kompastuskivet

Olen törmännyt novellikokoelman työstämisessä asioihin, jotka tuntuvat minulle kirjoittajana erityisen vaikeilta, vaikka ne varmasti ovat tekstin sujuvan luettavuuden kannalta välttämättömilä. Kuin joutuisi juomaan inhottavan makuista lääkettä säännöllisesti pysyäkseen terveenä. Ongelmat kohdistuvat erityisesti kahteen osa-alueeseen.

Dialogi

Tämä taitaa ahdistaa suurta osaa kaunokirjallisen tekstin kirjoittajista. Kun sain kerran hyvin, noh, kriittistä palautetta dialogistani, halusin tietysti kehittyä siinä, ja tein muutamia minulle ehdotettuja harjoituksia, joiden tuloksena seuraavaan versioon dialogi parani jo paljon. Kirjoituskurssin ekalla tapaamisella asiasta ei ainakaan erikseen mainittu, mutta en ole vielä käynyt läpi kaikkia yksityiskohtaisia korjaus- ja muutosehdotuksia, jotka ryhmämme kustannustoimittaja kässäriini teki. Kovin ikävältä tuntuu silti rikkoa se kauniisti etenevä proosakappale jollain hölinällä. Siitä huolimatta, että olen nauttinut valtavasti monista dialogivetoisista romaaneista, kuten Marja-Liisan Vartion upea Hänen olivat linnut tai Vladimir Sorokinin hillitön Jono, joka on pelkkää dialogia. Olen saavuttanut kohtuullisia tuloksia upottamalla dialogia muun kerronnan joukkoon ilman erityistä merkitsemistä, ja voi olla että tämä on se tie, jota pyrin hyödyntämään jatkossa.

Erisnimet

Vihaan keksiä nimiä kertomusteni henkilöille tai sijoittaa ne johonkin tiettyyn, olemassa olevaan paikkaan. En liioittele tunneilmaisuani tässä kohtaa yhtään. Tästä on tietysti tullut palautetta, kun novellikokoelmani henkilöt ovat kulkeneet pitkälti nimettä, kuvattuna pelkillä persoonapronomineilla, mikä tuo kerrontaan helposti häiritsevää tautologiaa ja aiheuttaa suoranaisia kielivirheitä, jos ei ole todella tarkkana. Tässä kohtaa se juotavaksi tarkoitettu tervehdyttävä lääke aiheuttaa minussa suorastaan oksennusrefleksin enkä meinaa saada sitä millään alas. Tiedän, että jos ja kun olen tässä vaiheessa jo Vakava Julkaisemiseen Tähtäävä Kirjoittaja (VJTK), minun pitää alkaa tehdä käsikirjoituksestani lukijoille sopiva kirja. Sellainen, että sitä haluaa joku lukea muustakin syystä kuin velvollisuudesta tai uteliaisuudesta minun päänsisäistä maailmaani kohtaan. VJTK:na minun pitää siis kyetä luovuttamaan tekstini hallintaa jo ainakin osittain potentiaalisille lukijoille ja poistaa esteitä ymmärtämisen tieltä, varsinkin kun ne omituisuudet ovat vielä noinkin kömpelöitä. Ensin syytin nimien keksimisen haluttomuudestani yksinkertaisesti laiskuuttani, mutta nyt työstämässäni novellissa olen keksinyt hahmolle nimen, se on korvaani kauniilta kuulostava ja kaunokirjallisesti sointuva, mutta silti minua ärsyttää se henkilöhahmon jalustalle nostaminen, jonka erisnimen antaminen tuntuu tuovan. Taidan olla sisimmässäni enemmän lyyrikko kuin prosaisti, mikä olisi yllättävä muttei mahdoton havainto. Tai sitten en vain pidä henkilöhahmojen rakentamista niin olennaisena kuin tilanteiden, tunnelmien ja tunteiden esittämistä tai kerronnallisten kokeilujen tekoa. Välillä olen tehnyt samanlaisia ratkaisuja kuin mm. José Saramago romaaneissaan Kertomus sokeudesta ja Kertomus näkevistä, eli keksinyt hahmoille nimityksiä kuten Saramagon mustalappuinen vanha mies tai lääkärin vaimo. Ei sekään silti jokaisessa kertomuksessa toimi.

Joka tapauksessa tänään jatkan kirjoittamista. Palaan siis nyrpistelemään keskelle lauseita tunkeutuneille, väkivaltaisen suurille kirjaimille.

10 kommenttia:

  1. "tehdä käsikirjoituksesta lukijoille sopiva kirja" - tarkoitatko, että sulla on mielessä joku tietty kohderyhmä, jolle kirjoitat vai miten miellät lukijat tai paremminkin, että miten tiedät, mitä lukijat haluavat lukea? Ihan nyt vaan kiinnostuksesta kysyn, kun itse en osaa oikein tuolta kantilta ajatella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo liittyy mm. siihen, että mulla on ollut useampi esilukija ja arvioija, jotka ovat kommentoineet tiettyjen asioiden toimimattomuutta. Siinä vaiheessa voi jo yleistää, että jotkut ratkaisut ovat yleisesti vastaanottajille hankalalukuisia, vaikka itse olisi halunnut pitää niistä kiinni. Toisaalta mulla on kyllä ollut takaraivossa, että tää ei ehkä pelitä, enkä itekään varmaan tykkäis lukijana. Toinen on se, että tämän kyseisen kokoelman kirjoittaminen on alkanut eräänlaisena terapiakirjoittamisena, jota olen pikku hiljaa muuttanut siihen suuntaan, että olen näyttänyt sitä ulkopuolisille ja ollut valmis palautteelle, enkä siis ole kirjoittanut enää vaan itselleni. Se muuttaa tekstin luonnetta väistämättä (ja kustannustoimittajien inhokkijuttuja ovat kuulemma nykyisin terapiakirjoittamisen kautta syntyneet tuotokset, joita lähetellään sellaisinaan valtavat määrät).

      Poista
  2. Ahaa, sulla on tuon tyyppiset lähtökohdat. Mahdollinen toimimattomuus on tietysti asia sinänsä, mutta ei henkilökohtaisuus välttämättä ollenkaan tee tekstistä huonoa. Kuten Anais Nin on sanonut: se mikä on kaikkein henkilökohtaisinta, on myös kaikkein yleisintä (tai jotain siihen suuntaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla palais siltoja jos kirjoittaisin sellaisenaan auki kaiken, miten olen asioita kokenut, naamioimatta. Siihen en sentään ole henkisesti valmis. Mutta hän on kyllä tuossa asiassa myös oikeassa.

      Poista
  3. Hyvin pohdiskelet ja analysoit oireita, johon troppia on tarjottu nautittavaksi, eikä se näytä olevan valmiiksi irvistettyä...
    Vaikka kirjat toki ovat tarkoitetut luettaviksi,tunnistat myös selkeästi oman tapasi ja halusi tuottaa tekstiä. Se on vahvuus, sillä me lukijat aistimme kyllä feikkiyden, mutta aitoudesta annamme paljon anteeksi. Inspiraatiota ja nokannyrpistelyjä sekä selektiivisiä sinunkauppoja isojen kirjainten kera:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aito pyrin tietysti olemaan joka tapauksessa, sen toki tunnistaa jos yrittää väkinäisesti. Kiitos kommentista. :)

      Poista
  4. Minä juuri hiljattain pohdiskelin tuota nimettömyyttä kun olin lukenut pari espanjalaisen Perez-Reverten kirjaa. Jossain sivulauseessa hän mainitsee henkilöidensä nimet, mutta sitten käyttää koko ajan nimityksiä 'taistelumaalari' ja 'salonkitanssija'. Itse koin että tämä etäännyttää lukijaa hahmoista, varsinkin kun espanjaksi nuo nimitykset ovat monisanaisia - el pintor de batallas vs el bailarin mundano.
    Ei tullut mieleen että ehkä tälläkin kirjailijalla oli samantapaisia mietteitä kuin sinulla! Kyllä sä ratkaisun löydät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että on ajatellut samaa. :D Kotimaisessa kirjallisuudessa mm. Sinikka Vuolan Replika on ollut vastaavanlainen tuossa nimettömyydessä, eli hahmoilla erilaisia nimityksiä.

      Poista
  5. Oi että, nimet! Ne on niin tärkeitä, mutta kieron käänteisesti niin, että parhaat nimet vaikuttaa ihan sattumanomaisilta. Ota allakka ja ala arpomaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeitä joo, mutta hankalia, ja kamalaa valita sellainen mitä ite jaksais katella, miettiä mahdollisia symbolisia merkityksiä niiden takana. Kaveri jo linkkasi Wikipedian nimipäiväluetteloita. :D

      Poista