tiistai 10. lokakuuta 2017

Tenhossa 10.10. esitetty slam-runoni

Taas on yksi runo esittäjineen ollut koeteltavana poetry slamissa, ja kuten ensimmäisellä kerrallakin, postaan esitetyn runon myös tekstinä näkyville. Enemmänkin postaisin, jos olisin päässyt jatkoon! Mutta tällä kertaa toiselle kierrokselle pääseminen ei ollut enää kovin kaukana. Esiintymispaikka, jonka arpaonni heitti heti ekaksi, taisi rankaista jonkin verran, ja lukemisen tahtiakin olisi voinut hidastaa. Jännityksestä en ole oikein päässyt eroon ja se sai aikaan sen, että runon lukemisessa kesti selvästi vähemmän kuin kotona testaillessa (puhelimessani on hulvattomia videoita minusta runoa lukemassa, mutta niitä en näkyville postaa, heh). Kehitystä oli kuitenkin selvästi tapahtunut (esitin tällä kertaa ulkoa), ja marraskuussa on uusi koitos jälleen! Nyt runoa, joka on tällä kertaa tavanomaista suorempaa tekstiä. Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää kaikille!

_______________


Huutoraivoa
poukkoilee kaikuina
huoneen kiinteistä esteistä
pöydän yli ali ympäri
läpikin
Miten puu lakkakerroksen alla
johtaakaan ääniaaltoja
näiden temperamenttien kakofoniaa

Istun paikoillani
Lapsi
Pelon tukahduttama
Eikä suu enää taivu sanomaan
Lopettakaa
Tahdon pois
Eikä se tietenkään onnistu
Olemme sentään ruokapöydässä
Alkaneet juuri syödä
Minun oli nälkä

Ja siksi
et saa minua riitelemään kanssasi
Mieluummin vaikka työnnän
kiukun liekit
suuni perälle
Nielaisen
ja annan polttaa
 


8 kommenttia:

  1. Koskettava tuokiokuva. Harmi etten päässyt kuuntelemaan. Harjoittelua, harjoittelua - kyllä se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riitta! <3 Marraskuussa on taas mahdollisuus päästä katsomaan, tiedottelen somessa ajankohdasta. ;) Siihen saakka harjoitellaan taas.

      Poista
  2. Itkupotkuraivari on performanssina tuttu, mutta vahvoiksi sanoiksi puettuna uutta. Sentään ruokapöydässä - porvariston hillitty charmi?
    Tilanteen tutuksi tuleminen hälventää epävarmuutta, avaa ulostulotien sille, mitä sisimmässäsi kannat. Potentiaalia on, käytä sitä ja haasta itsesi, niin saat tietää mihin asti se kantaa; etkä kadu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pohdituttavasta kommentista! :) Katsotaan, mihin kaikkialle tästä pystyy vielä aukeamaan.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitän kommentista ja kiitoksesta, lämmitti! :)

      Poista