lauantai 30. joulukuuta 2017

Runohaasteen (#runo100) koontia

Tänä vuonna kirjabloggaajia on kannustanut runon pariin erityisesti Omppu, joka aloitti loppiaisena blogissaan #runo100-haasteen (linkki koontisivulle). Itsekin uskaltauduin haasteen myötä bloggaamaan runoista entistä enemmän, ja kynnys on madaltunut paljon, vaikka vieläkin se on olemassa  päänsisäisistä blokeista vaatii paljon päästä yli. Se ajatus, että runot vaativat tulkintaa, jonka on oltava tietynlainen ja oikea, istuu ihmeen tiukassa. Mutta yritän päästä siitä eteenpäin. Hölmöintä koko hommassa on, että kirjoitan itsekin runoja ja tiedän, että niiden olemukseen kuuluu monitasoisuus ja useammalla tavalla luettavissa oleminen.

Runovuottani onkin värittänyt paljon oma kirjoittaminen ja sen muuttuminen tavoitteellisemmaksi. Olen osallistunut kolme kertaa poetry slam -kisailuun ja julkaissut esitettyjä runoja myös blogissa. Muitakin runoja olen päästänyt maailmalle, niitä löytyy blogista hieman ironisella tunnisteella "runotaijotain". Sen klikkaaminen on omalla vastuulla, varsinkin ne aikaisemmat sillä postatut tekeleet ovat melko kiusallisia ja harkitsen niiden poistamista... Osaa niistä teksteistä on kehitetty eteenpäin editoimalla ja ne ovat edelleen mukana kokoelmakäsikirjoituksessa, jota olen viime aikoina rakennellut valmiiksi. Viimeksi tänään olen selannut sitä läpi, viilaillut ja miettinyt, että mitähän...

Pääasia haasteessa ovat kuitenkin olleet luetut ja postatut runokokoelmat. Listaan nyt kaikki tänä vuonna haasteen aikana lukemani, ja linkkeinä ovat ne, jotka ovat selvinneet blogiini asti. Kaikista en ole osannut vielä kirjoittaa, mutta voi olla, että niistäkin on bloggauksia tulossa lähiaikoina.

Gunnar Björling: Auringonvihreä
Mikael Brygger: Tuuliatlas
Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän
Tua Forsström: Hevosten parissa vietetyn yön jälkeen
Eeva Kilpi: Animalia
Sirpa Kyyrönen: Ilmajuuret
Maria Matinmikko: Värit
Aura Nurmi: Villieläimiä
Aki Salmela: Hiekkapäiväkirja
Timo Salo: Mutta ennen muuta
Eino Santanen: Yleisö
Saila Susiluoto: Ariadne
Saila Susiluoto: Siivekkäät ja hännäkkäät
Pauli Tapio: Varpuset ja aika
Henriikka Tavi: Esim. Esa
Sirkka Turkka: Mies joka rakasti vaimoaan liikaa

Yhteensä 16 luettua kokoelmaa, niistä 11 blogattua. Näiden lisäksi olen selaillut useita runokokoelmia osittain mm. työhön liittyen, mutta ne eivät ole tulleet luetuiksi kokonaan.

Omppu on julkaisemassa uuden runohaasteen ensi vuodelle, odotan mielenkiinnolla!

2 kommenttia:

  1. Näemmä meillä on useampi samakin kokoelma, mm. Erämaja, Kyyrönen, Santanen, Tavi, Tapio.

    Sirkka Turkkaa pystyn tuskin koskaan tuomaan blogiin. Hän nyt vaan on mulle niin henkilökohtainen, että en ole valmis häntä jakamaan.

    Ilolle taustalla seurailen, miten sun kirjailijahommat etenee ja nostan kyllä lippistä, että uskaltauduit slameihin. Pääsisinpä joskus kuuntelemaan!

    PS. Uusi runohaaste tulee huomenna. Sain vihdoin ratkaistua kuvaongelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainittujen lisäksi vielä Matinmikko on ainakin molemmilla ollut blogissa. :) Jotkin kirjat vaan ovat niin henkilökohtaisia, ettei niistä voi kirjoittaa. Se on meriitti sinänsä.

      Kiva kuulla, että on kannustusta taustalla. :) Se lämmittää ja sitä yritän ajatella vaikeampina hetkinä, kun on epävarma että tuleeko mistään mitään valmista. Poetry slam on seuraavan kerran Tenhossa 9.1. ;)

      Hieno juttu, että uusi haaste on jo valmiina!

      Poista