Tämän lukeminen oli hauskempaa ja vähemmän synkkää kuin muiden viime aikoina lukemieni kirjojen, mutta ei varsinaisesti ”kevyttä”. Nelinkontin saa ajattelemaan lukiessa monenlaista, ja romaanin juonelliset ratkaisut ovat oivaltavia. Langat solmiutuvat kohti loppua, jonka teos jättää häkeltyneeseen tilaan kuten vaikuttavan tanssiesityksen katsojan. Muutoskin lukijassa tapahtuu: alkaa nähdä työn ja ”muun ajan” suhteen elämässään tarkemmin. Varsin perinteinen romaanin pohjavirta siis – huomasin ajattelevani pitkästä aikaa jopa Hermann Hessen Lasihelmipeliä. Moniväriset langat soljuvat Julyn kirjailijankäsissä luontevasti: ruumiin hallitsemattomuus, pidäkkeiden irtoaminen, mikä on ”myöhäistä” ja mikä ei, traumatakaumat.
Juonitiivistelmä: Noin 45-vuotias nainen (vaimo ja äiti) keskustelee puolisonsa kanssa siitä, kykenisikö hän ajamaan Yhdysvaltojen läpi. Hän päättää haluavansa olla ”ajaja” eikä ”pysäköijä” ja lähtee matkaan. Alle puolen tunnin matkan päässä kotoa nainen pysäköi, alkaa sisustaa isolla rahalla motellihuonetta, iskee silmänsä nuorempaan duunarimieheen kun tämä nostaa paitaansa kävelyretkellä, ja alkaa omalaatuinen suhde. Kun nainen palaa parin viikon päästä kotiin, ei mikään tietenkään ole ennallaan. Hän saa gynekologikäynnillä kuulla, että meneillään ovat todennäköisesti esivaihdevuodet, mikä ei ole huojentava selitys vaan saa kierrokset kovenemaan entisestään, on ehdittävä seikkailla villisti ennen estrogeeniromahdusta – ja näiden käänteiden jälkeen mikään ei ainakaan ole ennallaan.
Viehätyin kirjan maailmasta ja kertojanäänestä niin, ettei yli 400 sivun mittakaan tuntunut liialliselta toisin kuin yleensä.
“En ollut kuollut, mutta olin liiaksi pelkkää sielua. Olin painottanut musiikkia ja runoutta liikaa, ja niiden elähdyttämä henkeni oli ruvennut pitämään itseään kokonaisena ihmisenä.”
“Eikö juuri siinä piillyt ihmisten suuri toivo ja typeryys? Että meihin kaikkiin oli niin helppo vaikuttaa? Emme olleet heikkoja emmekä heiveröisiä, vaan itse asiassa yhteydessä toisiimme juuriston kautta niin kuin puut – otimme kaiken henkilökohtaisesti, koska se oli henkilökohtaista.”
“Olin ottanut yhteyttä pelon vallassa, ja hän oli kuuliaisesti pelotellut minua.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti