Ennakkokappale kustantajalta
"Kuka on sanonut, että miehen kuuluu ropista muttereita ja harrastaa sotahistoriaa? En minä ainakaan. Ei minua ole koskaan kiinnostanut sellainen miehisyys. Ja täällä minä silti huudan ja heristelen työkaluja, laitan ne todistamaan puolestani, olen kuin juuri niiden menettäminen tekisi eniten kipeää."Ensin panin merkille, miten Selja Ahavan kolmas romaani Ennen kuin mieheni katoaa ilmestyi nopealla aikataululla siihen nähden, että edellisten kirjojen välillä oli viisi vuotta. Finlandia-ehdokkaana ollut ja EU:n kirjallisuuspalkinnnon saanut Taivaalta tippuvat asiat ilmestyi keväällä 2015. Uudesta romaanista luin kustantajan esittelytekstin ja totesin, että jääpä abstraktiksi, mutta kiinnostavaa. En osannut arvata. Kirjabloggaajatapaamisessa muutamaa päivää ennen kuin ennakkokappaleen julkaisu- ja arvostelupäivä koitti, kuulin mistä kirja kertoo. Onneksi en syönyt tai juonut mitään sillä hetkellä, olisin saattanut vetää henkeen. Kirja lojui pöydällä, syynäsin takakannen läpi uudestaan ja totesin: tietysti. Romaaniin tarttuminen sekä kiinnosti että pelotti. Aiheen käsittelyssä voi mennä metsään niin helposti ja lujaa, että pensaikot ja puut vain ryskyvät. Tuli lehtijuttuja HS:n kuukausiliitteessä ja Aamulehdessä. Kyseessä on avainromaani tekijän omasta näkökulmasta, siitä kun hänen puolisonsa, miehensä, ilmoitti että on aina halunnut olla nainen.
Jossakin tähän mennessä ilmestyneistä lehtikritiikeistä (en ole lukenut, koska pyrin yleensä välttämään niitä ennen kuin olen blogannut kirjasta itse) oli sanottu, että puolison näkökulma transsukupuolisuuteen on aivan uusi aihe kirjallisuudessa. Keskustelin aihetta ja siitä kirjoitettua kirjallisuutta tuntevan ystäväni kanssa, ja hän totesi ettei se pidä paikkaansa, koska aiemmin suuri osa aihetta käsitelleistä kirjoista maailmalla oli juuri puolisoiden ja muiden läheisten paljastuskirjoja, ja vasta viime vuosina transihmisten omat äänet ovat alkaneet päästä esille. Ehkä arvostelija puhui kotimaisesta kirjallisuudesta, mutta se olisi siinä mielessä hölmöä, että teemasta on Suomessa julkaistu vasta muutama romaani ylipäätään, juuri minkäänlaista traditiota ei vielä ole. Nyt voi siis lakata puhumasta siitä, että tämä olisi erityisen uniikki näkökulma, koska englanninkieliseen maailmaan katsoessa selviää nopeasti, ettei ole. Tietoa löytyy esim. tästä linkistä.
Alkuasetelmissa ennen kirjaan tarttumista ehtivät korostua ulkokirjalliset seikat varsin vahvasti. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen lukukokemukseni olisi ollut, jos olisin ehtinyt tarttua kirjaan tietäen vain sen, mitä takakansitekstissä lukee, mutta se jää spekulaatioksi. Romaani alkaa Kolumbuksesta, hänen matkastaan kohti maanosaa jonka hän luuli olevan Intia. Kuvaus on kaunista, Ahavan edellisestä romaanista tuttua ja pakottoman tuntuisten hienojen vertausten kirjomaa. Seuraavassa osiossa ollaan aamukahvilla, ja kirjan naiskertoja kuulee miehensä vetävän henkeä ja sanovan: "Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen." Ensireaktio on kehu rohkeudesta, sen jälkeen mieleen jysähtää kysymyksiä: "Mitä hän haluaa?" Teos etenee fragmentin kaltaisina lyhyinä kappaleina ja kohtauksina vuorotellen tarinaa Kolumbuksen matkoista ja kertojan puolison muutoksesta, joka tuntuu sekoittavan koko maailman. Tuntemukset ovat ristiriitaisia: samalla kun kertojan elämä ja menneisyys alkavat muuttua tuntemattomiksi ja epävarmoiksi, hän näkee puolisonsa puhkeavan kukkaan tämän alkaessa elää ilmentäen sukupuolta, jonka kokee itselleen oikeaksi.
Naisen on alettava kirjata menetystään ylös, sillä näyttää selvältä, että miehensä hän menettää, tai ainakin käsitteen miehestä joka hänellä oli. Tässä romaani vertautuu vahvasti Taivaalta tippuviin asioihin, jossa äitinsä onnettomuudessa menettänyt pieni tyttö kokosi äitiä muistoistaan, ettei unohtaisi. Välillä kerronta pysähtyy sivuihin, joihin on siroteltu isoilla kirjaimilla sanoja, asioita ja nimiä, jotka kertoja on menettänyt. Sama tapahtuu myös Kolumbuksen tarinassa, sillä tämän ajatellaan menettäneen nimet, joita antoi paikoille; niitä ei myöhemmin käytetty, koska Kolumbus oli maanosan verran väärässä. Samalla tavoin kertoja kokee olleensa väärässä: hän oli rakastunut mieheen, jota ei oikeasti ollut. Sitä ajatusta hän ei pysty hyväksymään. Siispä puoliso on kirjattava ylös tapoja, ajatuksia ja ruumiinosia myöten. Kertojan on hankala päästää irti kumppaninsa miesruumiillisista ominaisuuksista, ja hän jopa sanoo korjausprosessin läpikäyneelle, siinä vaiheessa jo entiselle puolisolleen: "Sinusta törröttää minun mieheni ruumiin palasia", ja minusta toisen on täysin oikeutettua vastata, ettei tuollaista tarvitse kuunnella. Teoksessa kuvatut reaktiot ovat ymmärrettäviä, mutta melko pahalta ne tuntuvat toista osapuolta ajatellen, kun loppupuolella kuvataan riitoja ja kertojan ajatuksia entiselle puolisolleen tehtävistä leikkausoperaatioista. En yksinkertaisesti nähnyt sen tarpeellisuutta.
Ahavan kirjallisesta ilmaisusta teoksessa kielen ja tyylin osalta en löydä kritisoitavaa, vaan kaunokirjallisena tekstinä teos on nautittavaa luettavaa ja etenee vauhdikkaasti – luin puolet kirjasta yhtenä iltana ja toisen puolikkaan seuraavana. Kiinnostavampi kerrontalinjoista oli nykypäivään ja pariskunnan elämään sijoittuva, ja Kolumbusta kuvaavia osuuksia luki välillä hajamielisemmin päästäkseen taas varsinaiseen tarinaan, vaikka väärässä maanosassa seikkaileva löytöretkeilijä vertautuukin symbolisesti vahvalla tavalla kertojan kokemukseen täydentäen sitä ja välillä sekoittuen siihen.
"– Siellä oli Intia! Minä tuon teille Intian ja minä aion piru vie pysyä hengissä! Minä olen valtameren suuramiraali ja löytämieni maitten varakuningas, Jumala antoi armossaan minulle tiedon lahjan ja varusti minut merenkäynnin taidoilla, tutustutti minut astronomiaan, geometriaan ja aritmetiikkaan ja antoi tämän käteni piirtää kartan, joka asettaa kaupungit, joet, vuoret, saaret ja satamat paikoilleen. Ja paikoillaan ne ovat!"Ajatukseni eivät olleet lukemisen päätyttyä ollenkaan yksiselitteisiä. Lukukokemuksessa ja kuvatuissa asioissa oli paljon häiritsevää, mutta samalla kirja on hienosti kirjoitettu kaunokirjallinen teos, jonka lukeminen eteni sujuvasti ja tapahtumien kulku käänteineen kiinnosti läpi kirjan. Kirjailija kertoi, että hän ei olisi tällaista kirjaa halunnut kirjoittaa, vaan se on lähtenyt asioiden käsittelyn pakosta. Nyt on kotimaisessa kirjallisuudessa tullut tällainenkin ääni esiin, mutta toivoisin seuraavan näkyvästi julkaistavan transsukupuolisuutta käsittelevän teoksen olevan meilläkin lopulta transihmisen omaa ääntä.
Muissa blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Reader, why did I marry him?, Lukuneuvoja, Luettua elämää, Lukupino, Tuijata, Lumiomena, Kulttuuri kukoistaa, Kirjamuistikirja, Kirja vieköön, Hemulin kirjahylly, Helmi Kekkonen, Jorma Melleri
Vahvaa kaunokirjallisuuttahan tämä on kannesta kanteen. Kolumbuksen löytöretki oli hieno rinnakkaistarina.
VastaaPoistaOn kyllä taitavaa kirjailijantyötä. En ihmettele, jos palkintoehdokkuuksiakin tulee.
PoistaNiin kuin toteat niin aihe ei ole uusi ja olen tietoinen jollain tasolla asiaan liittyvistä seikoista ja asia on hyvällä tavalla nostettu mediassa esiin.
VastaaPoistaTätä kirjaa en ole lukenut, mutta ulkopuolisena ihmetyttää Kolumbuksen retkien rinnastaminen aiheeseen.
Alussa myös epäilin Kolumbus-rinnastusta, mutta kun kirjaa luki eteenpäin, yhteys selveni ja se alkoi tuntua järkeenkäyvältä ja symbolisesti toimivalta.
PoistaTämä kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaSukupuoltaan muuttavan, tai siis omaksi kokemaansa sukupuoleen palaavan, läheisten tuntemuksia on käsitelty myös medioissa ja elokuvissa.
Marja-Sisko Aallon puolison kokemus on tuttu juuri lehtiartikkeleista ja elokuvassa olen nähnyt tätä aihetta käsiteltävän viimeksi Tanskalaisessa tytössä.
En ole lukenut tätä Ahavan tuoretta romaania, mutta kuulostaa siltä, että siinä korostetaan ongelmaa eikä päädytä siihen että rakkaus kaiken voittaa. Aiheen ympärillä on myös keskusteltu siitä, miten ihmisen ydin ei muutu miksikään sukupuolen muuttumisen myötä, ikäänkuin olsi kyse suvaitsevaiuudesta ja lähtevä puoliso olisi jotenkin rajoittunut. Kyse ei ole suvaitsevaisuudesta vaan seksuaalisuudesta. Kyllä seksuaalisuus on, useimmiten ainakin, se liima, joka pitää kumppaneita yhdessä, ja jos sillä alueella tapahtuu iso muutos, niin tilanne on uusi ja suhde altis särkymiselle (kaikilla ei vain heteroilla).
Minä tykkään erityisesti lukea omaelämäkerrallisia romaaneja, enkä pidä ainakaan miinuksena sitä, että romaanin kirjoittamiselle on ollut sysäys omassa elämässä. Niin se enemmän tai vähemmän on yleensäkin. Jos pyytää vaikka ryhmää piirtämään kissan, niin itseään kukin siinä aika paljon piirtää. Olen kirjoitellut muistoja oman elämäni varrelta ja uskon, että ainakin puolet on ns paikkansapitämätöntäkin faktojen suhteen, mutta ei tunnelmien.
Omakohtaisuuden julkistaminen on varmaan tarpeen myös myynnin edistämiseksi tämän kirjan yhteydessä.
Seksuaalisuuteen toki liittyy suurimmalla osalla ihmisistä vahvasti juuri sukupuolisuus. Jos halut katoavat, parisuhdekin on pian heikoilla. En eroasiassa paheksunut kertojan ratkaisua, sillä vähemmästäkin erotaan eikä siitä syyllistäminen ketään auta.
PoistaOmaelämäkerrallisissa romaaneissa on kiehtova puolensa ja niistä usein paistaa läpi jotakin aitoa, mitä ei välttämättä täysin fiktiiviseen tarinaan helposti saa puhallettua. Rajoja tulee kuitenkin pohdittua: elämäkerta, autofiktio, avainromaani, totuuden ja fiktion sekoittaminen tietoisesti... Omaelämäkerrallista teosta on kyllä vaikea saada täysin totuudelliseksi, että sen voisi määritellä tietokirjaksi tuosta noin vaan.
Ymmärrän kyllä kustantajan markkinoinnin ratkaisun. Eipä tuollaista tilaisuutta oikein voi nykypäivänä olla käyttämättä, liian hyvä hukattavaksi.
Ai oliko ne niissä otsikkosivuilla luetellut sanat menetettyjä asioita? En tajunnut ollenkaan! Nyt lukemaan uudestaan.
VastaaPoistaMinä pidin tästä kirjasta paljon, myös siitä, ettei kertoja ollut sensuroinut tunteitaan tai kertonut vain korrekteja juttuja. Mutta parasta ei taaskaan ollut se, mitä kerrottiin, vaan se, miten se tehtiin. Kolumbuksen mukaanottaminen oli huikea idea, vaikka myönnän että minullekin kävi samoin kuin kerroit, Kolumbusosat tuli luettua vähän kuin sanomalehtijutut joista vaan tarkistaa ettei niisä ole mitään hälyttävää. Naisen tarina kiinnosti enemmän.
Ah, sinäkin olit blogannut, täytyy tulla katsomaan! Poimin hätäisesti linkityksiin vain Googlen ekalta tulossivulta löydetyt, ennakkokappaleeseen on kyllä tosi moni bloggaaja tarttunut. Mun mielestä ne otsikkosivujen jutut oli samoja asioita kuin mitkä listattiin siinä loppusivuilla. Ne voi ajatella tietty myös asioiksi, jotka piti kirjata ylös ennen kuin katoavat.
PoistaSinänsä kirjaan tuo mielenkiintoista rosoa tuo sensuroimattomuus, mutta jotenkin empatiani pääsi valloilleen siinä kohtaa kun kertojan tylytys oli kovimmillaan, ei voinut mitään. Idea Kolumbuksesta oli kyllä mainio, tykkäsin myös siitä kun se tarina alkoi tunkea kertojan kuvaukseen ja ne sekoittuivat.
Olen ehdottomasti samaa mieltä tuosta postauksesi viimeisestä lauseesta. Transsukupuolisuuden kirjoittaminen tästä näkökulmasta on minusta vähintäänkin arveluttavaa, ja jättää kieltämättä sen entisen miehen, nykyisen naisen äänen varsin vääristyneeksi. Totta kai on ymmärrettävää, ettei suhde voi näin halkaisevan lauseen jälkeen jatkua samanlaisena, ja myös aivan inhimillistä, ettei jatku lainkaan, ei siitä päähenkilöä voi syyttää, mutta tuntuu kummalta miten transseksuaalisuuskin käännetään jälleen kerran heteronormatiivisen, naiseksi syntyneen naisen ongelmaksi, taiteeksi, myyväksi romaaniksi. Vahvuutensa tällä, ehdottomasti, mutta minua kirja enemmän häiritsi kuin ihastutti.
VastaaPoistaJep, ei tästä pystynyt lukukokemuksena täysin nauttimaan kertomataiteellisista ansioista huolimatta, koska asioissa joihin keskityttiin ja näkökulmassa oli sen verran häiritsevää. Omaelämäkerrallisuus edellä menevä markkinointikin häiritsee koko ajan enemmän. Tahtoisin ehdottomasti nähdä transsukupuolisen omaa ääntä kirjallisuudessamme.
Poista