keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Tuomo Jäntti - Verso

Tuomo Jäntti – Verso (Gummerus 2017)
Arvostelukappale kustantajalta

"Sitä ei ehkä ollut edes tarvetta parantaa, ei vaikka se kulutti ihmisen loppuun, vei tämän pois, teki tästä jotain muuta – jotain ehkä jonkun mielestä parempaa – mutta oli miten oli, jotain lopullista verso kuitenkin tarkoitti. Elämän päättymistä sellaisena kuin ihminen olisi sitä halunnut elää, eikä verso ihmiseltä kysynyt."
Tuomo Jäntin toista romaania Versoa mainostettiin ennakkoon kingimäisenä jännitysromaanina, jonka vertailukohdiksi nostettiin myös Saramagon Kertomus sokeudesta ja Camus'n Rutto. Kuten juttujani pidempään seuranneet tietävät, Kertomus sokeudesta on suurimpia suosikkikirjojani ja myös Rutto odottaa kotihyllyssä jo lukemistaan. Kingimäisyys viittasi kuitenkin myös siihen, että romaanissa on mukana kauhukirjallisuuden elementtiä, ja jo kirjan johtoidea vie vahvasti spekulatiivisen fiktion puolelle. Ihmiset alkavat teoksessa kasvaa ruohoa, heinää, kukkia ja juuria.

Verson tapahtumat sijoittuvat johonkin vaihtoehtoiseen todellisuuteen, ehkä parin sukupolven päähän tulevaisuuteen tai kokonaan omanlaiseensa maailmaan. Väestö on keskittynyt muutamiin suuriin kaupunkeihin ja vihreä luonto kadonnut ihmisten elinympäristöstä – kaikkialla on vain kuivaa aavikkoa. Eripuraan joutuneet hallitus ja armeija pyrkivät omine keinoineen vastustamaan outoa, pelottavaa vihollista, Gowiwaa. Tämä saattaa muuttaa kokonaisia kaupunkeja hetkessä elottomiksi erämaiksi tuhoten koko väestön. Se, mistä Gowiwa alun alkaen on peräisin ja mikä se olemukseltaan ylipäätään on, jää arvoitukselliseksi. Yhtäkkiä tulee myös verso, joka asettuu ihmisiin, saa heidät muuttumaan kasvimaailmaan kuuluviksi olennoiksi, jotka menettävät lopuksi kaikki ihmispiirteensä. Näin kirja vertautuu myös juuri ennen tätä lukemaani Han Kangin Vegetaristiin, mutta Versossa muutos on päänsisäisen sijaan konkreettinen. Ihmisistä tulee oikeasti kasveja, jotka kuoltuaan leviävät ympäriinsä siemeninä ja itiöinä.
"Hänen ruumiinsa oli kaatunut heidän kotitalonsa pihalle, ja siitä kohonneet ruohot ja koukeroiset varvut olivat kaikki olleet liian sairaita elääkseen. Ne eivät olleet jaksaneet, mutta kaikki siemenkodat hänen niskassaan olivat auki, hänen selästään vielä viimeisenä päivänä esiin puhjenneet suipot valkolakkiset sienet olivat avanneet helttansa ja levittäneet elämänsä maisemaan joka vihasi elämää."
Outoa tautia tutkimaan on perustettu oma yhtiönsä, hallituksen kanssa läheisissä tekemisissä ollut epäilyttävä Kolkamo, johon matkustaa ministerin käskystä entinen toimittaja, nykyinen ministeriön työntekijä Alis Ismantik. Vaikeita asioita menneisyydessään kokenut Alis tutkii johtohahmojensa hylkäämän Kolkamon toimitusjohtajan tietokoneelta vanhoja viestejä ja pyrkii selvittämään, mitä laitokselle ja sen asukkaille on tapahtunut. Gowiwa kuitenkin lähestyy, samoin armeija, jossa toimii Alisin etäiseksi muuttunut isä Thomas. Asioiden selvittämisestä tulee kilpajuoksua ajan kanssa.

Romaanilla on monia kertojahahmoja, jotka kuvaavat episodeissaan tarinaa näkökulmistaan, ja aikatasoissa hypitään edestakaisin. Kaikki tämä tekee kerronnasta hieman hektistä ja haastavaa seurattavaa. Jos kirjaa lukee mahdollisimman pitkään yhdeltä istumalta, mukana kyllä pysyy. Romaani on mukaansatempaava, joten sitä päätyi usein lukemaan pitkiä pätkiä kerrallaan. Jäntin kieli on vahvaa ja epätyypillistä tällaiselle lähellä kauhugenreä olevalle jännitysromaanille, sillä se kuvailee monia, usein synkkiä ja ikäviäkin, yksityiskohtia hyvin kauniisti. Henkilökuvauksessa pyritään pääsemään ihmisten kipupisteisiin paljastamalla heidän taustojaan, motiivejaan ja tuntemuksiaan, mutta lopulta hahmot eivät tule kovin läheisiksi, niitä on muutama liikaa. Myös kerronta kärsii ajoittain tukkoisuudesta, sillä samalla sivulla voidaan rönsyillä tapahtumasta, teemasta ja henkilöstä toiseen niin kiivaasti, että hengästyttää. Fiilis voi toki johtua siitä, etten ole lukenut aikoihin kovin action-pitoisia trillereitä – sellaisten ystävään tämä voi kolahtaa paljon enemmänkin. Pienistä häiritsevistä tekijöistä huolimatta kirjaa luki pääosin mielellään. Jäntin romaanissa on vahvaa sanomaa, ja se nostaa esiin kiinnostavia asioita luontosuhteesta, ihmisen toiminnasta ja tuntemattoman pelosta.

Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 6: Kirjassa on monta kertojaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti