sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Aura Nurmi - Villieläimiä

Aura Nurmi  Villieläimiä (Kolera 2016)

"Minä menin villieläinten hoteisiin.
Tamagotchi piilotettiin ja lautanen syötettiin
ilmoitukset jätettiin täyttämättä kun karkasin
metsässä oli kuumaa ja vihreää, puhuttiin karhusta
ja luonnon tummat levyt soivat
ja taivas oli itkusta kaareva."

Hyvistä runoteoksista olen monesti kuullut viisaampien sanovan, että ne jäävät jollakin tapaa vaivaamaan. Nyt olen lukenut kotimaisen runokokoelman, joka on saanut minut pariksi päiväksi suorastaan tolaltani. Olen lukenut sitä, kokenut kylmiä väreitä, kyyneleitä ja ihaillut kirjoittajan taitoa. Suomalaisen runouden vaikeasta tilasta kirja-alalla keskusteltiin juuri, mutta upeita teoksia meillä ainakin toistaiseksi julkaistaan.

Runoyhdistys Helsinki Poetry Connectionin puheenjohtaja Aura Nurmi on jo vuosia toiminut lavarunouden parissa. Viime vuonna ilmestyi hänen ensimmäinen painettuna julkaistu runoteoksensa Villieläimiä. Kirjan julkaisi Suomen runokustantajien kentän tuore tulokas, Turusta käsin toimiva Kolera Kollektiivi, jonka toiminta on lähtenyt hyvään kiitoon heti alkuunsa positiivisten kritiikkien ja palkintoehdokkuuksien myötä. Aura Nurmen kesäkuussa 2016 julkaistu kokoelma on saanut Koleran teoksista toistaiseksi suurimman näkyvyyden: kritiikki Hesarissa ja esikoispalkinnon ehdokkuus kunniamainintoineen, Kalevi Jäntin palkinto, lisää kritiikkejä lehdissä ja kirja-alan julkaisuissa. Kiinnostuin teoksesta heti Hesarin kritiikin nähtyäni ja olin jo ostamassa sitä kirjallisuustapahtumasta Turussa viime syksynä, mutta jostain hölmöstä mielen oikusta se ei silloin lähtenyt mukaan. Onneksi uusi tilaisuus tuli pari päivää sitten, ja sain runoillassa hankittua kirjan runoilijalta itseltään signeerauksen kera. Luettuani olen nyt entistä iloisempi ja ylpeämpi, että signeerattu kappale on hallussani. Nurmi esiintyi mainitussa runotapahtumassa ja jätti sen myötä muistijäljen, joka ei helpolla kulu. Vaikka olin jo etukäteen päättänyt hankkia teoksen, sen jälkeen olin täysin varma.

Runo elää Nurmen kokoelmassa monenlaisena. Välillä sanat jakautuvat proosamaisesti lauseisiin ja virkkeisiin pilkuin ja pistein, välillä niistä luovutaan ja runo kulkee säkeittäin hengittäen vapaana. Ajoittain kirjan sivut ottavat täytettävien lomakkeiden muodon. Teos on kovassa maailmassaan toki raju ja rankka, mutta rankkuus ei ole itsetarkoituksellista eikä pyrkimystä kohauttamiseen, vaan pääasia on se, mitä kerrotaan, miten kaikki kerrotaan suoraan, vähin elein, siten että se palvelee tekstiä, runoa. Puhutut ja koetut asiat ovat karuja, vaikeita ja surullisia, mutta niistäkin on teoksessa kirjoitettu niin hienosti, että karvat nousevat pystyyn. Tuntuu myös, että asioiden kanssa voi päästä sopuun, niiden ei tarvitsee määrittää loppuelämää, vaikka asiat tietysti jäävät muistiin, ei vääryyttä tarvitse eikä pidä unohtaa. Joskus on myös puhdasta pahuutta, jota ei voi perustella eikä se ole kaunista, vain viiltävän surullista.

Monesti se mitä kuvataan tuntuu elämältä, joka on ollut kaukana siitä, millaista olen omassa lapsuudessani kokenut, mutta toiset asiat osuvat ja tarkasti, voin peilata niihin täysin. Henkilökohtaiset erityispisteet annan hienoista oivalluksista emineminpelko-runossa ja Ursan Taivaanvahti-palvelun lainaamisessa! Osumia tulee muutenkin vähän väliä.

"Löydä pimeys.
Metsä, johon kadota loputtomiksi tunneiksi
Kirjoittamaan reunamerkintöjä kaikkiin tiellä odottaviin teoksiin
luetteloimaan kaikki ne raskaat fantasiat, joita et uskalla kohdata
kirkkaassa kaupungin valossa.
Hengitä keuhkoihisi sysimetsän aggressio.
Ole joku muu.
- - "

On sanottu sellaistakin, että runoteokset pitäisi lukea vähintään kahdesti sisäistääkseen. Viime aikoina lukemieni kokoelmien kanssa en yleensä ole niin tehnyt. Olen ehkä palannut yksittäisiin runoihin, mutta ei ole tullut mieleen, että pitäisi lukea kokonaan uudestaan. Villieläimiä sen sijaan voisin kuvitella lukevani vaikka viidesti ja varmasti pitäisin teosta yhtä loistavana edelleen. Jos maailma olisi oikein, tämä olisi ollut se viime vuoden runokirjojen myyntihitti. Onneksi on tullut sentään suhteellisen näkyvää huomiota ja arvostettu palkinto. Kirjasta välittyy tunne, että oikeasti tarkoitetaan se, mitä on kirjoitettu. Runojen puhujan ei tarvitse piiloutua minkään taakse. Myönnän, että käsiini on toistaiseksi päätynyt vain muutama edellisen vuoden kotimaisista runokirjoista, mutta Villieläimiä on tähän mennessä lukemistani selkeästi se kirkkain huippu. Kirja ansaitsee paljon lukijoita ja jätin sen mielestäni kaikkein parhaat runot lainaamatta postaukseen, koska haluan ihmisten lukevan ne suoraan teoksesta ja kokevan ne yhtä vahvasti. Aura Nurmi on sanonut, että esiintyvä runous on enemmän hänen juttunsa kuin tekstimuotoinen, mutta vetoan tässä julkisesti, että kirjoita lisää myös printtinä ilmestyvää runoutta! Toki aion tulla jatkossakin runokeikoille.

Muissa blogeissa: Tuijata (Eli nyt sitten, lukekaa ja blogatkaa tästä enemmän, ihmiset!)

Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 17: Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista.

4 kommenttia:

  1. Pyyntösi vastaanotettu. :D No, se kävi helposti, koska tämä oli jo muutoinkin korvamerkitty listalleni.

    Pidän tästä sun postauksesta kovasti, koska siitä näkyy, että tämä kokoelma merkitsee sulle paljon. Ihanaa, mun iltani parani just hirmu monta prosenttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu! <3 Arvelinkin, että tämä olisi jo listallasi, uskon todella sun pitävän teoksesta. Tämä muodostui mulle heti todella tärkeäksi ja olen inspiroitunut kokoelmasta paljon. Mahtavaa myös, että onnistuin parantamaan iltaasi!

      Poista
  2. Teoksen aihe on sellainen joka kerta kerran jälkeen kirjallisuudessa vie yöuneni (Sisareni, rakkaani lähti juuri takaisin kirjastoon, sillä en kyennyt sen vuoksi nukkumaan / näin painajaisia). Aion kuitenkin lukea tämän runokirjan. Kuulostaa helpottavalta, että kokoelma raskaasta teemastaan huolimatta hengittää. Komppaan Omppua, tätä postaustasi oli hieno lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satuin viimeksi eilen illalla miettimään tuota Oatesin kirjaa (jota en itse ole lukenut), mikä johtui lähinnä siitä, että tv:stä tuli taas kerran jotain dokumenttia Ramseyn perheestä, mutta teema tosiaan liippaa lähelle tätä teostakin. Villieläimiä kyllä hengittää, ja löysin kirjasta myös toivoa, mahdollisuutta hyvään. Ne kyyneleetkään eivät kaikki johtuneet maailman pahuuksista. Iso kiitos kommentista!

      Poista