"Hän tarkasteli vaivihkaa työtovereitaan ja heidän vaikuttimiaan. Miksi nämä olivat teeskennelleet etteivät huomanneet hajua? Olivatko ne hänen selkänsä takana sopineet asiasta? Vai...? Viimeinen vaihtoehto sai Samin nielaisemaan tyhjää: oliko hän tosiaan ainoa, joka tunsi jonkin olevan pahasti pielessä?"Tuuve Aron novellikokoelman Lihanleikkaaja mainostettiin sisältävän täyttä novellia. Pyrin tällä hetkellä lukemaan laadukasta, omaäänistä mutta perinteisen kaavan mukaan etenevää novellistiikkaa (lukuharrastuksen lisäksi oman kirjoittamisen tueksi), joten kotimainen uusi novellikokoelma etsiytyi lukulistalleni automaattisesti. Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2006 saaneen Aron aiempia novelleja on kiitetty persoonallisiksi ja niiden tunnelmassa kerrottiin olevan mukana usein absurdia outoutta. Tyyli jatkuu selvästi myös tässä kokoelmassa.
Lihanleikkaajan kertomukset kuvaavat usein sinänsä arkista todellisuutta, mutta jossakin vaiheessa tuohon todellisuuteen astuu jokin vinouma, kummallisuus, joka saattaa vaikuttaa mielen vinksahdukselta (joko yksityiseltä tai kollektiiviselta) tai todelliselta murrokselta olevassa, ajassa tai paikassa. Mielenkiintoisella tavalla häiritsemään jää esim. kokoelmassa heti toisena oleva novelli Heräämö, jossa kohdunpoistoon saapuneen, vapaaehtoisesta lapsettomuutta tavoittelevan naisen ja synnyttämässä olevan, perhettään pakahduttavasti rakastavan äidin osat vaihtuvat silmänräpäyksessä, minkä jälkeen elämä kulkee omia, uusia polkujaan. Välillä mukana on myös reaalimaailmaan täysin kiinnittyviä novelleja, joissa loppupuolen "keikaus" liittyy johonkin henkilökohtaiseen sisäiseen mullistukseen. On yllättäviä suudelmia, niskaan putoavia jäälohkareita, ja tietysti sitä paloiteltua lihaa... Joissain tarinoissa lukijankin pääteltäväksi jätetään paljon, asioita ei välttämättä selvennetä eikä alleviivata. Sekin on taitavan lyhytproosan tekijän merkki. Vieras-novellissa pahaenteinen, surullinen tunnelma luodaan kauniisti kerrotuin unikuvin.
"Aila laskeutui hänen viereensä makaamaan, näki kalojen paljouden ja värien himerryksen, vihreä vesi keinutti heitä. Hän huomasi heidän olevan alasti, heidän kuvajaisensa erottuivat pohjassa vierekkäin, kasvot samaan suuntaan luotuina. Tässä me makaamme. Hän katsoi mieheen, jonka katse kääntyi häneen, ja he kietoutuivat toisiinsa lujasti. Yhtenä kimppuna he hiljaa pyörivät vedessä ja kalat tekivät suuria, hitaita kaaria heidän ympärilleen."Kirjassa kuvatuissa kohtauksissa arkielämän tapahtumat ja ajatusvirtojen käänteet tuovat näkyville ihmisyyden puolia laidasta laitaan – aihevalikoimassa on syntymää, kuolemaa, seksuaalisuutta, pelkoa, toivoa, kostoa, uteliaisuutta, ihastusta. Tarinat näyttävät suorasanaisesti kavahduttaviakin aiheita. Muutamassa kertomuksessa käytetään uskottavasti myös lapsinäkökulmaa. Henkilöhahmot tuntuvat aidoilta ja heitä kohtaan alkaa kokea sympatiaa lyhyissäkin kertomuksissa, tunnekuvaus on varsin onnistunutta. Kokoelma on melko tasavahva ja siitä nousee esiin muutama oikein hieno novelli ja joitakin ihan hyviä. Kieli on kaunokirjallisesti taitavaa ja miellyttävää luettavaa, kerronta on kikkailematonta.
Varsinaisesti suuria elämyksiä ja henkeäsalpaavasti pysäyttäviä kohtia en lukiessa kokenut, mutta hyvää, kiinnostavaa ja usein yllättävää sekä oivaltavaa kirjallisuutta Lihanleikkaaja minulle tarjosi. Tuuve Aro on selvästi lajityypin hallitseva kotimainen novellintekijä, jonka nimen painan mieleeni vastaisuuden varallekin. Hienoa on myös, että isoiltakin kustantamoiltamme ilmestyy tämän marginaalisemman kirjallisuuden lajin edustajia edelleen.
Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 14: Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella.
Teoksessa oli novelleja 12, eli Ompun novellihaasteeseen on nyt luettu 61 novellia.
Arolta olen aikoinaan lukenut pari ekaa kirjaa ja tämä kuulostaa olevan samoilla linjoilla, tuntuu olevan sellaisen "short sharp shock"in suosija, novellit ovat konstailemattomia mutta koukkuisia ja yllättäviä.
VastaaPoistaJuu, juuri noilla sanoin voisin tämänkin kokoelman summata lyhyesti. Hyvä, että on löytänyt selvästi itselleen toimivan tyylin novelleissaan.
PoistaHienosti kirjoitat tästä! Samainen Heräämö-novelli jäi itsellenikin eniten kaihertamaan (hauskasti käytämme liki samaa sanavalintaa, vaikka luin tämän tekstisi vasta oman bloggaukseni kirjoitettuani).
VastaaPoistaHeräämö on tosiaan mainio ja moniulotteinen, kuulin taannoin Aron lukevan sen ääneen novelli-illassa ja se herätti ajatuksia sekä useampia tulkintoja! Käynpä vierailemassa postauksessasi. Kiitos! :)
PoistaMinä pidin novellien vinksahtaneisuudesta. Parhaimmiksi nousi ripauksen kauhua sisältävä Heräämö ja ilkikurinen sekä haikea Elsa. Heräämö herätti ajatuksia elämän yllätyksellisyydestä, Elsa puolestaan ihastutti hieman anarkistisen asenteensa takia sekä siksi, että se jätti rivien väliin tilaa lukijan tulkinnalle.
VastaaPoistaHeräämö on todella mainio, ajatuksia herättävä novelli. Miten en enää näin puolen vuoden jälkeen muista Elsaa, apua! Jokin aavistus minulla on siitä, mikä novelli se oli ja mitä siinä tapahtui, mutta varma en ole.
PoistaKiitän kommentista! :)
Näin Tuuven Aamu-TV:ssä ja kiinnostuin.
VastaaPoista