lauantai 17. kesäkuuta 2017

Charles Bukowski - Etelän vetelät

Charles Bukowski  Etelän vetelät (Sammakko 2008), alkuteos South of No North (1973). Suomeksi kääntänyt Seppo Lahtinen.

"Näyttelin natsia vielä jonkin aikaa, välittämättä sen kummemmin natseista, tai kommunisteista tai amerikkalaisista. Mutta aloin väsyä. Itse asiassa juuri ennen Pearl Harboria lopetin pelleilyni. Se ei ollut enää hauskaa. Tunsin että sota on vääjäämättä tulossa, enkä halunnut liiemmälti lähteä sotimaan, enkä halunnut liiemmälti aseistakieltäytyjäksikään. Samaa kissanpaskaa kaikki. Minä ja keskikokoinen kyrpäni olimme pulassa."
Charles Bukowski (19201994) on suoraan sanoen yksi parhaita novellisteja, joita olen lukenut. Kun aloittaa jonkin hänen teoksensa lukemisen, on se aina kuin kotiin tulisi, olkoonkin että siinä kodissa haisee pöydällä happaneva edellisillan viini, krapulainen hässiminen, ja huoneen nurkassa saattaa vilahtaa hiiri. Sammakko-kustantamon Seppo Lahtinen lienee Suomen tunnetuin Bukowski-fani suomennettuaan ja kustannettuaan tämän useita teoksia. Täten on luonnollista, että kun kävin viimeksi Sammakon kirjakaupassa, mukaan tarttui taas ennestään lukematon Bukowskin teos, tällä kertaa novellikokoelma Etelän vetelät. Kotimaisista nykykirjailijoista Bukowskia on kertonut lukevansa mm. Taina Latvala. Kun hän luennoi Imagen kirjoittajakoulussa, hän sanoi muistaakseni suunnilleen, että pitää Bukowskissa erityisesti tämän suorasta ja ytimekkäästä sanomisen tavasta. Tällaisen tekstin lukeminen opettaa kirjoittajalle rehellisen iskevyyden taitoa. Tämänkin kirjan takakanteen on lainattu Publishers Weeklyn lainausta, että Bukowskin kirjoittaminen on "viisaan hullun suoraa puhetta elämän turhuudesta ja kauneudesta". Se on hyvin tiivistetty. Etelän vetelät, alaotsikoltaan tarinoita kätketystä elämästä, on nimensä mukainen kokoelma. Se kertoo erilaisin tavoin henkisesti ja ruumiillisesti vetelehtivistä ihmisistä elämisen rajoilla ja varjoissa. Bukowski kirjoittaa tietysti yhtä suorasanaisen karusti kuin ennenkin.
"Margie aikoi mennä ulos erään kaverin kanssa, mutta matkalla tämä kaveri tapasi erään toisen kaverin, jolla oli nahkatakki, ja se nahkatakkikaveri näytti tälle kaverille tissejään, ja Margien poka meni Margien tykö ja sanoi ettei voinutkaan lähteä Margien kanssa, koska se nahkatakkikaveri oli näyttänyt tissejä ja Margien poka aikoi panna sitä kaveria perseeseen."
Bukowskin lukiessa naurattaa paljon. Juuri siksi viime aikoina, kun kiire on painanut päälle, on ollut mukavaa lukea häntä päivien päätteeksi. Voi lukea täysin rappiollisesta ja vinksahtaneesta elämästä, miettiä että kaiken stressin keskelläkään asiat eivät ole sentään noin huonosti, ja nauraa räävittömille jutuille, niiden absurdeille käänteille, joita Bukowski tarjoaa usein novelleissaan. Ennen tätä olin lukenut häneltä kokoelmat Kaupungin kaunein nainen ja muita novelleja sekä Tarinoita tavallisesta hulluudesta. Ensin mainittu sisältää ehkä rankimmat Bukowskin tarinoista, varsinkin yksi sen novelleista meni mielestäni jo pahasti yli, paloi mieleen "cannot be unseen"-tyyliin ja sai minut pitämään taukoa kirjailijan lukemisesta. En halua edes puhua siitä enempää, mutta todennäköisesti vastaavanlaisesta tekstistä kirjailija Kaur Kender joutui Virossa taannoin syytteeseen (ks. Nuoren Voiman juttu). Bukowskia suositellaan yleensä nuorille miehille, mutta tuon Kaupungin kauneimman naisen jättäisin kyllä myöhempään ikään. Etelän vetelät ei sisällä aivan yhtä överiksi inhottavuudessaan meneviä tarinoita, eikä myöskään Tarinoita tavallisesta hulluudesta muistaakseni. (Luonnollisesti vapautan itseni kaikesta vastuusta, jos joku teini-ikäisen vanhempi tätä päätyy lukemaan! Tekstinäytteet tässä blogipostauksessa kertovat kyllä olennaisen.)
"Ja jos se ei ollut sitä, se oli päivät pitkät istumista, äänettömät pelon tunnit, sisuksissa avautuva pelon kukinto, sitä ei kyennyt analysoimaan, käsittämään sen olemassaoloa. Tunteja tuolissa huoneen keskellä, loppuun ajettuna ja kauhun lamauttamana. Kusella tai paskalla käynti oli työlästä, älytöntä tai hiusten kampaaminen tai hampaitten peseminen  naurettavia tai järjettömiä akteja. Kävelyä tulimeressä. Tai veden ottaminen juomalasiin  tuntui ettei siihen ollut oikeutta. Päättelin olevani hullu, epäkelpo, tunsin itseni saastaiseksi."
Tarinoiden kavalkadissa ovat mukana mm. himo ja rakastuminen mallinukkeen, hurjasta seksimaanikosta kertova cowboy-tarinoiden parodia ja omakohtaisen inhorealistinen kertomus peräpukamien hoidosta, joista viimeksi mainittu naurattaa monessa kohtaa, vaikka ei saisi. Paljon on myös tarinaa köyhän ja rappiolla olevan aloittelevan kirjailijan (Bukowskin alter ego Henry Chinaskin) elämästä sekä tragikoomisia seikkailuja viinan, seksin, väkivallan ja rikosten kierteessä, Bukowskin peruskamaa siis. Ei pidä kuitenkaan ymmärtää, että teksti olisi rietastelua vain sen itsensä vuoksi, vaan mukana on usein myös syvällisempi, yhteiskunnallinen taso ja viisaus, joka puskee läpi kaikkien räävittömyyksien välistä. Minulle tämä on myös omanlaistaan viihdekirjallisuutta, jota on säännöllisesti napattava luettavaksi. Bukowskilta on onneksi suomennettu vielä paljon uutta luettavaa, niin novelleja, runoja kuin romaanejakin.

Muissa blogeissa: Suketus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti