Ben Kalland - Vien sinut kotiin

Ben Kalland - Vien sinut kotiin (Atena 2017)

"Joskus minusta tuntuu, että kaikella on ollut jonkinlainen tarkoitus, että voisin sanoa oppineeni jotain. Toisinaan olen varma siitä, etten ole oppinut mitään. Joitakin asioita voi tietenkin ymmärtää vasta jälkikäteen, kun katsoo taaksepäin ja huomaa, miten kaikki pisteet johtavat samaan kohtaan. Pisteitä ei voi liittää yhteen etukäteen, voi vain aavistaa, että niistä joskus muodostuu kuvio."

Ben Kallandin romaani Vien sinut kotiin onnistui kiinnittämään huomioni syksyn uutuussadon joukosta kustantajan sivulla olleella tekstinäytteellä ja esittelyn oheen kerätyillä kirjakauppa-alan ihmisten kehuvilla kommenteilla kirjasta. Tehokas markkinointikeino! Kirjan tarina kertoo perheestä, joka hajoaa eri suuntiin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Erityisen elementin kertomukseen tuo, että perhe kuuluu Jehovan todistajiin. Sallitun, kielletyn, sopivan ja sopimattoman rajankäynti ohjaakin romaanin pohdintoja alusta loppuun vaikuttaen esim. päähenkilön ihmissuhteisiin ja siihen, mitä ne voivat kestää.

Melkein heti kirjan alussa tulee voimakas kohtaus, jossa ollaan talvisissa mökkijuhlissa ja uhkarohkea sukeltelu avannosta jään alle menee liian pitkälle. Lukijakin pidättelee henkeään seuratessaan tilannetta. Kalland on tarkka ja eläväinen kuvauksessaan kuljettaen myös kertomusta mukaansatempaavasti. Kirjan nykyhetkessä, josta minäkertoja-päähenkilö Markus katsoo taaksepäin, selviää että päähenkilö asuu New Yorkissa ja on juuri saanut kirjeen, jossa tuntematon nainen kertoo olevansa hänen tyttärensä ja että Markuksella olisi myös lapsenlapsi. Markuksen perhe on jo vuosia sitten hajonnut, sillä hänen kaksossisarensa Carola on jättänyt uskon ja sen takia muut ovat joutuneet sääntöjen mukaisesti karttelemaan tätä, mutta Markus on pitänyt salaa yhteyttä. Pikkusisko Sofia on juuri kuollut, joten Markus ja Carola ovat tulleet Suomeen hänen hautajaisiinsa ja selvitelleet perheen mökin kohtaloa. Toinen pikkusisko Ellen puolestaan on menehtynyt jo nuorena. Markusta repivät monet ristiriidat, joista päällimmäisenä uskonkysymykset, sillä hän on kohonnut vuosien varrella korkeaan asemaan Jehovan todistajien organisaatiossa ja New Yorkissa sijaitsevassa jonkinlaisessa pääkonttorissa, josta yhteisöä johdetaan. Naissuhteitakin on ollut, muitakin kuin etäiseksi (myös maantieteellisesti) jääneen vaimon kanssa, eikä uskon sääntöjä ole näissä suhteissa oikein noudatettu. Eipä kyllä noudata kirjassa moni muukaan, ja jotkut eliittiin kuuluvista jopa vierailevat juhlissa, joissa tunnelma ei, noh, ainakaan kovin harras ole... Teoksen kansilehdellä kerrotaan kirjailijan tuntevan kuvaamansa yhteisön. Monet käytännöt ja päätöksenteon prosessit onkin kerrottu tavalla, joka edellyttää läheistä suhdetta kyseiseen järjestelmään.

"En osannut selittää itselleni, miksi rakkautemme tuntui oikealta ja kauniilta, vaikka se oli oppiemme mukaan likaista ja kiellettyä. Mutta Alison oli oikeassa. Minäkin tunsin, että minulla oli oikeus olla noudattamatta kaikkia sääntöjä. Liikuin totuuden, kertomatta jättämisen, sääntöjen ja omantuntoni rajaamalla sumealla alueella."

Uskonkysymysten sijaan syvimmälle romaanissa kuitenkin sukelletaan ihmissuhteisiin. Markuksen perhesuhteet ja rakkauden etsiminen ovat keskiössä, ja paljon kerrotaan myös lahjakkaasta viulustisisko Ellenistä, joka koki loppunsa liian varhain. "Tämä on Ellenin tarina", kertoja toteaa heti alkulehdillä tuoden esiin merkityksellisen sisarussuhteen, jonka traaginen päätös vaikuttaa pitkälle elämään. Aivan täysin kertojaa ja hänen ratkaisujaan ei ymmärrä, ja kysymykseksi tuntuu jäävän sekin, mikä hänen suhteensa uskontoonsa lopulta on ja kuinka vakavasti hän sen ottaa. Välillä on valmis ajattelemaan, että hän elää kaksinaismoralistisesti eikä oikeasti koe henkilökohtaista uskoa, mutta sitten vihjataan myös toiseen suuntaan. Romaani paljastaa asioita vähitellen, sen juoni on punottu harkitusti. Kertojan muistot nousevat pintaan elävinä, ne ovat merkityksellisiä hetkiä, kohtauksia ja kohtaamisia, jotka määräävät tulevan suunnan ratkaisevasti. Kalland käyttää kieltä taidokkaasti, se on täsmällistä mutta ei sävytöntä. Vaikuttavimmillaan kerronta on tiiviissä ihmisten välisissä konflikteissa ja toisaalta musiikkikuvauksissa. Klassista musiikkia tuntematonkin voi kuulla mielessään, miten hienosti viulu soi luonnonlahjakkuuden käsissä.

"Nyt kun Ellen soitti ilman säestystä, huikean kaunis sointi oli helppo huomata. Siinä oli syvä, tumma vivahde, joka täytti koko ison tilan. Yläsävelet voimistuivat kuusesta tehdyn kannen alla, heijastuivat pohjaan ja edelleen ulos F-aukoista. Tuntui kuin viulu olisi ollut eläin, joka halusi vapauteen, ääntä ei tarvinnut hakea, Ellen vain vapautti soittimen sisällä olleen energian."

Vien sinut kotiin on vakuuttava, kirkkaaksi hiotulla kielellä kirjoitettu ja kerronnaltaan sujuva romaani. Kirja kertoo inhimillisen tarinan perheestä, onnen etsinnästä ja niistä pienistä merkityksellisistä hetkistä, jotka ohjaavat elämän suuntaa.

Muissa blogeissa: Kirsin Kirjanurkka, Leena Lumi, Kirja vieköön, Tuijata, Lumiomena, Lukujonossa, Kulttuuri kukoistaa, Sheferijm, Kirjasähkökäyrä, Nannan kirjakimara