lauantai 30. joulukuuta 2017

Laura Gustafsson - Pohja

Laura Gustafsson  Pohja (Into 2017)

"Olen susi joka kokeilee koiran elämää. Kannan kilisevää kaulapantaa ja konttaan. Kahleet kolahtelevat lankkulattiaan. Minusta putoavat pois käytöstavat, itsetietoisuus ja pelko. Vain vaisto jää. En voi ajatella muuta kuin sitä, mikä tapahtuu. Enkä ajattele sitäkään."
Ruumiillisuudesta kaunokirjallisuudessa on puhuttu viime aikoina melko paljon. Aihetta onkin käsitelty kiinnostavasti, ja sen on ottanut avattavaksi myös Laura Gustafsson uudessa romaanissaan Pohja, jossa kirjailija avaa ruumiin myös konkreettisesti, eri fontilla painetuissa pätkissä: "Kallo avattu. Toksiset fantasiat kasvaneet kiinni aivokudokseen. Pitkälle edennyt puoliautomatisoitunut itsetuhomekanismi, aktiivinen. Melankolinen kysta vasemmassa aivolohkossa, lähetetty laboratorioon." Teos on siis autofiktiivinen. Gustafsson kertoo alkusanoissa: "Päätin olla niin rehellinen kuin osaan ja näyttää itseni kaunistelemattomassa valossa." Itsensä likoon laittaminen on kannattanut myös kirjallisesti, sillä Pohja on erittäin vaikuttava ja vahvalla osaamisella kirjoitettu teos.
"Olen ahdistunut, koska kuvittelen että ihmiselämän mielekkyys perustuu suunnitelmiin ja tavoitteisiin. Kuvittelen muiden tekevän työtä saavuttaakseen pitkän ja lyhyen aikavälin päämääriä. Kuvittelen aktiivista pyrkimystä kohti järjestystä, pois kaaoksesta. Voin olla väärässä, ja silloin ahdistukseni on tarpeetonta, koska kukaan ei pysty parempaan kuin minä paitsi kohtuuttomimmat ylisuorittajat. Joka tapauksessa ahdistukseni on turhaa, koska minä en pysty parempaan kuin minä. En pysty ylittämään itseäni, koska sehän on jo fyysisesti mahdotonta, enkä uskalla tehdä edes kuperkeikkaa."
Naisruumiillisuutta proosassa olen pohdiskellut esimerkiksi Lispector-postauksessani, mutta Gustafsson menee kirjassaan hyvin käsinkosketeltavalle (ja sitä kosketteluahan tapahtuu) tasolle. Samalla hänen kielensä on kuitenkin monin paikoin huomattavan kuvallista, aivan eri tavalla kuin kirjailijan edellisessä romaanissa Korpisoturi (josta pidin myös, enkä ole bloggaukseeni kirjasta nykyään kovin tyytyväinen, sillä olin siitä innoissani paljon enemmän kuin tekstistäni välittyy). Pohja alkaa vahvalla näyllä palavasta Korkeasaaresta, josta eläimet karkaavat paniikissa ja säntäilevät pitkin kaupunkia ajoneuvojen seassa. Aiheutuu onnettomuuksia ja ihmiset jälkiviisastelevat, etteivät edes halunneet näitä eläimiä. Helsingin kirjamessuilla Gustafsson oli Rosa Liksomin haastateltavana ja kertoi samastuneensa vahvasti tällaiseen pakenevaan eläimeen. Pohjan kuvauksista välittyy hyvin se, mitä sanoilla on vaikea edes ilmaista ja mikä ei ole helposti kuvattavissa suoralla kielenkäytöllä. Tekstissä on useita vavahduttavia kohtia, joita merkitsin tiheään lukiessani kirjaa. Naisrooleja esiteltäessä viitataan myös populaarikulttuuriin, Marilyn Monroesta Game of Thronesiin.
"Seilasin joenuomaa, joka johti pimeyden sydämeen. Perillä odotti kaikkivaltius tai mielipuolisuus. 'Ladatkaa', komensin, eikä pieninkään ääni sisälläni käskenyt pysähtymään. Minua ohjasi jännitys, ja jännitystä on siellä, missä vanhat rajat ylitetään. Valtasin maan, jossa oli vain vapautta, ei vastuuta. Syyllisyys paloi yltäni kuin Daenerys Stormbornin vaatteet."
Kirjan kuvaama naisen kasvutarina nykypäivän maailmassa on raadollinen. En koe, että siitä syyteltäisiin tahoja sormea heristellen, vaan rakenteita kritisoidaan ainakin minusta perustellusti ja juuri silloin kun on aiheellista. Kertoja pohtii myös mielenterveydellisten ongelmiensa ja vaikeuksiensa ihmissuhteissa (erityisesti miesten kanssa) juontuvan jostakin hänelle pienenä tapahtuneesta. Vaikka asiaa selvitellään, siitä ei saada täyttä varmuutta. Terapiassa varoitellaan valemuistoista. Kukaan ei voi sanoa varmasti, joten on vain yritettävä elää sen kanssa. Uskon kirjan olevan samastuttavaa luettavaa erityisesti monille mieleen liittyvien ongelmien kanssa kamppaileville. Myös syömishäiriötä ja sen taustaa Pohja kuvaa ajatuksia herättävästi. Teos on avoimuudessaan tärkeä samalla tavalla kuin syksyllä lukemani Anni Saastamoisen Depressiopäiväkirjat. Tärkeää on myös rehellinen kuvaus niistä tilanteista, jolloin lapseen suhtautuminen ja äitiys on vaikeaa. Siinä jos jossakin on paljon tabuja murrettavaksi. Pidin siitä, että lopussa on toivon mahdollisuus ja näky, joka oli tällä kertaa kauniilla tavalla voimakas, pientä uhmaakin oli.

Laura Gustafssonin Pohja on tyylikäs autofiktio, jolle pienoisromaanin muoto sopii täydellisesti. Keskittyminen ruumiillisuuteen mahdollistaa teoksen tiiviyden verrattuna moniin muihin omaelämäkerrallisiin kirjoihin, jotka usein rönsyävät, koska tekijän on ollut pakko listata jokainen ajatuksensa ja elämänsä yksityiskohta. Tässä sitä ongelmaa ei tullut. Kirja on terävästi ajateltu ja rankkuudessaankin se on kielen osalta hienoa luettavaa. Syksyn tärkeimpiä kotimaisia romaaneja.

Muualla blogeissa: Reader, why did I marry him?, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia, Kirjasta kirjaan, Marissa Mehr, Lady Dandy -kulttuuriblogi, Pihin naisen elämää

5 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä melkoista uskallusta osoittava kirja. Erityiesti juuri esim. tuo mainitsemasi äitiyteen liittyvä osuus oli hurjaa luettavaa ja on hienoa, että puhutaan myös äitiyden sellaisista puolista, joista usein vaietaan.

    Oli kyllä tosi kiinnostavaa lukea tämä sinun kirjoituksesi, koska olemme lähestyneet Pohjaa aika eri näkökulmista. Harmillisen vähän olen tästä huomannut blogikirjoituksia. Onkohan niitä juuri ollutkaan? Sivumennenissä Pohjaa kehuttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkitettyinä ovat ne postaukset, jotka omaan silmään osuivat - enemmänkin voisi ehdottomasti olla. Haastatteluja ja henkilöjuttutyyppistä medianäkyvyyttä kirja on kyllä saanut, ja otsikoihin nostettu epäolennaisia asioita, kun olen Gustafssonin kirjailijasivua seurannut... Tämähän on mitä ajankohtaisin teos ja vieläpä kirjallisestikin hienoa luettavaa. Sivumennen tätä tosiaan nosti näkyvästi.

      Poista
  2. Totta, tämä on tyylikäs autofiktio. Mieleen jäävä pieni romaani, joka puhuttelee, vähän ravisteleekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan toteutus on kyllä tehty tinkimättömällä tyylillä. Pohja puhuttelee paljon ja tunteella, hyvin voimakas teos.

      Poista