tiistai 28. helmikuuta 2017

Kirjabloggaajien klassikkohaaste: osa 5 (31.7.2017)


Harva päivä sopii yhtä mainiosti kirjabloggaajien klassikkohaasteen aloituspostauksen julkaisuun kuin päivä, jolloin vuonna 1835 Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi kansanrunokokoelmansa Kalevalan ensimmäisen version esipuheen. Tällä kertaa bloggaajien klassikkohaaste pyörähtää käyntiin jo viidennen kerran. Puolen vuoden välein järjestettävän haasteen tarkoituksena on siis lukea klassikko ja kirjoittaa siitä blogiinsa.

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:
  1. Valitse joku klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään.
  2. Lue valitsemasi klassikko.
  3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2017. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani samaisena päivänä.
  4. Kehu itseäsi: selätit klassikon – ja ehkä jopa nautit siitä!
  5. Toista kohta neljä, useasti.
Itse osallistuin haasteeseen viimeksi ensimmäistä kertaa ja luin heti kättelyssä yhden jyhkeimmistä klassikoista, jonka keksiä saattaa: Volter Kilven Alastalon salissa. Vielä en ole päättänyt, mitä lukisin tälle itse vetämälleni kierrokselle. Kotimaisista Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla ja Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen ovat pyörineet kirjastolainoina nurkissa jo pari kuukautta, mutta Alastalo sai aikaan lievän krapulan kotimaisista tiiliskiviklassikoista. Ei se huono kokemus missään nimessä ollut, mutta silti olen vältellyt noita massiivisempia teoksia taas hetken. Ehkä tällä kertaa olisi pienoisromaaniklassikon tai runoteoksen vuoro. Yöpöydällä on myös valikoima Tsehovin novelleja, mutta luulen että luen ne jo keväällä ennen haastetta. Saapa nähdä, mitä päätän. EDIT 30.7.: Päädyinkin lukemaan ulkomaisen tiiliskiven, eli kirjavalintani on Hermann Hessen Lasihelmipeli.

Klassikkohaasteen alkuperäisenä ideana on ollut lukea viimein se klassikko, joka on ollut lukulistalla ikuisuuden ja teoksen lukemattomuus on aiheuttanut suorastaan häpeää. Aiempia klassikkohaasteita ovat emännöineet Omppu, TuijataMarile ja Niina.

Mikäli ei mielessä ole erityistä kohdetta vielä lukemattoman klassikon häpeälle, mistä niitä klassikoita sitten löytäisi?
Paljon on netissä kiertänyt BBC:n klassikkolista, jonka virallinen versio löytyy täältä.
Suomeksi klassikoita on koottu Kirjasampo-verkkopalvelun kirjahyllyihin mm. tällaisiin listoihin:


Voit ilmoittautua haasteeseen mukaan milloin vain, mutta viimeistään julkaisemalla klassikkopostauksesi 31.7. ja linkkaamalla sen koontipostaukseen. Kirjan vaihtaminen on myös sallittua. Myös ne, jotka eivät pidä blogia, voivat osallistua kertomalla klassikon lukemisesta koontipostauksen kommenteissa. 

Lähden innostuneena isännöimään tätä haastetta ja odotan mielenkiinnolla, minkälainen kattaus klassikoita viidenteen haasteeseen saadaan!

107 kommenttia:

  1. Hienoa, että elää, jatkuu ja voi hyvin. Alusta asti olen ollut mukana ja nytkin liityn joukkoon. Kirjaa en ole vielä valinnut, mutta olen rajannut klassikot naisten kirjoittamiin kirjoihin: rajaus hieman helpottaa valitsemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet edelleen mukana. :) Naisen kirjoittamiin rajaaminen auttaa tietysti jo hieman valitsemaan.

      Poista
  2. Stendhalin Punaista ja mustaa oli muutenkin jo ajoittain harkinnassa pitäisi-varmaan -teoksena ja kun sain siitä jo kerran klassikkohaasteeseen osallistuneen kappaleen niin kai se sitten pitää nyt lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauskaa, että sama nide kirjasta saa osallistua vielä toisen kerran klassikkohaasteeseen. :) Kirja on sinänsä kiinnostava, mutta vähän heräsi epäilyksiä luettuani Ompun postauksen kirjasta, että onkohan tämä oikein mulle. Jännä nähdä, mitä puolestaan pidät.

      Poista
    2. Mahtavaa hdcanis. Voit sitten kirjoittaa siitä vähän paneutuneemman tekstin kuin mitä omani oli.

      Poista
  3. Mukana ollaan ja kirjakin jo valitsi minut :) En tiedä onko tämä niin häpeä, mutta ainakin olen pitkään halunnut lukea Italo Calvinon postmodernin klassikon Jos talviyönä matkamies. Kirjan nimi on lumoava ja nämä kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta kertovat kirjat kiehtovat. Myös kirjan kokeellinen kerronta kiinnostaa. Lisäksi kirja on julkaistu samana vuonna kuin synnyin (kääk, nyt saatte näppärästi selville ikäni!). Viime viikolla matkamies huusi minulle kirjakaupan hyllystä ja vaati päästä mukaan. Kaiken huipuksi törmäsin tänä aamuna netissä tekstiin, jossa referoidaan Italo Calvinon ajatuksia siitä, mikä tekee kirjasta klassikon. Jos joku haluaa tutustua, löytyy täältä: https://www.brainpickings.org/2012/07/06/italo-calvinos-14-definitions-of-a-classic/

    Että kyllä tämä kirja taisi selvästi valita itsensä tähän klassikkohaasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kovaa kamaa, Tiina! Itse en aikoinaan kirjasta yhtään tykännyt, mutta on se kyllä kirjallisuustieteilijöiden raamattu tuo Calvino. Tosi mielenkiintoista lukea mielipiteesi! Ja ehkä mäkin olen jo kasvanut Calvinoa kohti ja tätä voisi joskua maistella taas uudestaan. :-)

      Poista
    2. Oi, Jos talviyönä matkamies on omassakin hyllyssäni, ostin viime vuonna Turun Kirjamessuilta kun Keltaista kirjastoa oli tarjouksessa. Saatan lukea sen jo kevään aikana, kiinnostaa valtavasti kyllä. Täytyy perehtyä myös Calvinon ajatuksiin klassikoista. :)

      Poista
    3. Taidan ottaa kirjan mukaan jo ensi viikon hiihtoreissulle Lappiin. Ainakin nimensä puolesta sopii luettavaksi talviyönä lumisen maiseman keskellä. Jos kerrankin kirjoittelisi postauksen valmiiksi jo hyvissä ajoin, puoli vuotta etuajassa ;)

      Poista
  4. Jee, mukana taas totta kai! En ole vielä varma, onko tämä lopullinen valintani itse haasteeseen, mutta tämän vuoden aikana aion todellakin lukea viimein Maria Jotunin Huojuvan talon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Maisku, se kirja on kamalan ihana! Tykkäät varmasti jos yhtäät siedät ankeutta! :-)

      Poista
    2. Kiva kun oot mukana! Huojuva talo on omallakin "joskus vielä"-lukulistalla ehdottomasti.

      Poista
    3. Muistan kun Huojuvaan taloon perustuva sarja tuli telkkarista joskus 90-luvun alussa. Olen ollut silloin vähän yli 10 ja muistan miten sen perheväkivalta järkytti ja tuli uniin. Olisinko katsonut salaa äidin selän takaa vai olisiko äitini antanut katsoa sitä noin nuorena, tuskin. Luin kirjan myöhemmin, joskus lukioikäisenä, ja näin aina mielessäni Kari Heiskasen kasvot. Kirja on kyllä todella vaikuttava!

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Korjasin postaukseni eli luin Huojuvan talon kolmannessa klassikkohaasteessa. Tosi järkyttävä perhedraamakirja.

      Poista
  5. Mukana ollaan - nyt ensimmäistä kertaa! Mäkin olen jo pitkään tahtonut lukea klassikoita, mutta ihan V. Kilpeen en uskalla tarttua, vaan aion lukea Fitzgeraldin Kultahatun sekä aikoinaan vuosikymmeniä sitten koskettaneen Toivo Pekkasen Tehtaan varjossa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että lähdit nyt mukaan ensikertalaisena! :) Sekä Kultahattu että Tehtaan varjossa ovat myös mua kiinnostavia klassikoita, joskus vielä nekin...

      Poista
  6. Minäkin voisin lähteä tähän mukaan. On niin monta klassikkokirjaa, joihin haluttaisi tutustua, mutta Charlotte Bronten Kotiopettajattaren romaanin voisin lukea tällä kertaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, ja Jane Eyreen on kyllä itsekin tarkoitus joskus tutustua, sen verran monella "parhaat kirjat ikinä"-listalla se usein tulee vastaan!

      Poista
    2. Luin Jane Eyren viime kesänä ja yllätyin sen koukuttavuudesta. Klassikoksi todellinen page turner!

      Poista
    3. Tämä oli tosiaan yllättävän kova page turner, ahmin tämä aikoinaan parissa päivässä mitä ei tuonkokoisilla kirjoilla yleensä tapahdu...

      Poista
  7. Olen mukana Taikakirjaimissa Robert W. Chambersin Keltainen kuningas -kirjalla, joka on yliluonnollisen kauhun klassikkoteoksia 1800-luvun lopulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet mukana! Tuo kirja olikin hyvä bongaus, näemmä Lovecraftin vaikuttajia. Tähtifantasia-ehdokkaanakin ollut, mitenkähän oli jotenkin päässyt menemään ohi tämä aiemmin...

      Poista
  8. Totta kai mukana! Ajattelin Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys -kirjaa, koska se ois jo ostettu valmiiksi ja divarinpitäjä suositteli sitä, kun klassikkoa sanoin etsiväni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, Arja! Olen hypistellyt kirjakaupassa Kunderalta tuota kirjaa ja Pilaa, mutta vielä en ole kotiin vienyt, vaikka häneen todella pitäisi perehtyä.

      Poista
  9. Mukana viidettä kertaa. :) Tällä kertaa jotain kotimaista, ensimmäistä kertaa haastehistoriani aikana. Pohdin Konrad Lehtimäen Ylös helvetistä ja Anni Blomqvistin Tie Myrskyluodolle välillä, ellei jokin yllättävä teos kiilaa ohitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hienoa kun lähdit taas. :) Nuo kiinnostais molemmat muakin todella, Lehtimäki pitää ehdottomasti ehtiä lukea tämän vuoden aikana Kirjojen Suomen e-kirjana. Myös Blomqvist olisi kiehtova tutustuttava, olisi kuitenkin hyvin erilaista saaristokuvausta kuin Volter Kilvellä... :D

      Poista
    2. Tällä hetkellä väikuttaa, että tulen lukemaan klassikkona Tove Janssonin Näkymättömän lapsen. Tähän ei niinkään liity häpeää, mutta minulla on ollut vuodesta 2013 alkaen projektina lukea vähintään yksi Muumi-kirja vuodessa. Lapsena eivät kiinnostaneet niin olen nyt ottanut vahingon takaisin.

      Poista
    3. Oh, Tove on aina sopiva klassikkohaasteeseen. :) Mullekaan ei lapsena luettu varsinaisia Muumi-kirjoja paljoa, sellaisia TV-sarjaan perustuvia kuvakirjamukaelmia lähinnä. Toistaiseksi olen lukenut Muumipapan urotyöt aikuisiällä.

      Poista
  10. Taidankin osallistua nyt ensimmäistä kertaa - luen kyllä klassikoita muutenkin, mutten ole aiemmin saanut aikaisiksi lähteä tähän haasteeseen mukaan.

    Olen tahtonut lukea pitkään Aino Kallaksen Sudenmorsiamen, joten voisin vihdoinkin tarttua siihen - valitsen lukemiseni nykyisin vahvasti senhetkisen tuntemuksen pohjalta, ja ränä vuonna voisi olla sopiva hetki tälle kirjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, että lähdet nyt ensimmäistä kertaa mukaan haasteeseen! Mulla on Sudenmorsian ollut kauan lukulistalla myös ja ostin sen pokkarina vuodenvaihteen tienoilla, joten katsotaan, milloin kirja päätyy käteen. :)

      Poista
  11. Mukana ollaan. :) Kirjan valitsen myöhemmin. Klassikkolistoista pomppasi esille ainakin Hugon Pariisin Notre-Dame, jonka löysin joitakin aikoja sitten kirjaston vaihtohyllystä. Hugolta on lukematta myös Kurjat, joten ehkäpä jompi kumpi näistä pääsee kesällä lukuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, ja aikaa kirjan valitsemiselle onneksi on. :D Hugon Kurjat olisi todella sellainen, että yleissivistyksen vuoksi pitäisi jo lukea, mutta enpä ole vielä...

      Poista
    2. Hugo vaihtui Dumasiin... eli valintani osui Kolmeen muskettisoturiin. Takana on pari kesken jäänyttä lukuyritystä nuoruudessa, mutta nyt olen sinnitellyt jo lähelle puolta väliä. ☺ Kirja ei ihan täysillä nappaa, mutta eiköhän tuo tule loppuun asti luettua ennen heinäkuun loppua.

      Poista
    3. No niin, eli Ranska-teemassa pysytään kuitenkin. :) Toivottavasti lukukokemus ei osoittaudu kovin vaivalloiseksi, vaikkei täysin nappaakaan.

      Poista
  12. Oma valintani on Mika Waltarin Lähdin Istanbuliin. Kaikki edelliset haastekirjani on olleet ulkomaisia ja kun on juhlavuosi, niin pakko ottaa jotain kotimaista vaihteeksi väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, kotimaisia klassikoita on hyvä lukea erityisesti tänä vuonna! Waltarilla olisi paljon tutustuttavaa tuotannossaan, ja tuota kirjaa harvemmin on nostettukaan esiin, niin olisi siksikin kiinnostava valinta.

      Poista
  13. Mukana kotimaisella jonka valitsen myöhemmin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä näkymin luen Hannu Salaman Juhannustanssit ja kohta voisi aloitellakin, niin menee ajoituskin nappiin vaikken itse tanssata meinaakaan 😉

      Poista
    2. Jep, sitä on nyt just otollinen aika lukea! :) Ja muutenkin haastekirjaa voi olla jo hyvä aloitella, enää reilu kuukausi kuitenkin postauspäivään.

      Poista
  14. Taidanpa pyyhkiä pölyt itsestäni ja osallistua pitkästä aikaa. Varmaankin valitsen jonkin kotimaisen klassikon, niin saan samalla Helmet-haasteen samaisen kohdan kuitattua. Ehkäpä jotakin Waltarilta....... saa nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, pölyjen pyyhkiminen on usein virkistävää! :D Ja kotimainen klassikko on tosiaan Helmet-haasteessakin, joten käteväähän nämä on yhdistää.

      Poista
  15. Viime kierros jäi väliin, mutta tällä kertaa minäkin olen mukana taas. Kirjavalinta voi vaihtua vielä moneen kertaan, mutta tällä tietoa olen osallistumassa Charles Dickensillä. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun palasit haasteen osallistujaksi tällä kierroksella. :) Dickens on ainakin kovan luokan klassikko!

      Poista
  16. Mä ilmottaudun myös mukaan! :) Kirjaksi valitsen Anna Kareninan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Ooh, on aika jyhkeä venäläinen klassikko tämä, onnea matkaan. Aion joskus vielä itsekin lukea ehdottomasti.

      Poista
  17. Mukana haasteessa. Luin neljänteen haasteeseen Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa. Nyt on Suomen satavuotisjuhlat, joten jotakin vanhaa suomalaista kirjallisuutta taidan lukea.
    Jos löydän Fredrika Wilhelmina Carstensin Muratin, niin sen luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun lähdit mukaan! Muratin jos saat käsiin, niin siinä on ainakin wanha kirja sitten. :)

      Poista
  18. Olen mukana. Olin jo päättänyt, mitä luen, mutta kun tajusin, että valintani sopii myös novellihaasteeseen, niin mietin vielä, mitä luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! <3 Ja nyt mua alkoi kiinnostaa, minkä klassikkonovellien kokoelman aiot lukea. Onneksi klassikkovaihtoehtoja riittää!

      Poista
  19. En olekaan ensimmäisen haastekerran jälkeen osallistunut. Silloin jäi Hitlerin Taistelun kesken (vasta nyt olen tarttunut siihen jälleen). Se siis varmaan ehtii blogiin asti jo ennen heinäkuuta, joten pidän kirjavalintani vielä avoimena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulenkin vielä hihkaisemaan, että kirjavalintani on Gabrielle Wittkopin Nekrofilen. Kielirajoituksiahan tässä ei ollut?

      Poista
    2. Hienoa, kun palaat haasteosallistujaksi! Taisteluni on varmasti ollut... melkoinen luettava. Ei ole tosiaan kielirajoituksia, joten valintasi sopii kyllä!

      Poista
  20. Olen mukana tälläkin kertaa, luen kotimaista. Kirjavalinta ei ole vielä varma, mutta suunnitelmissa on lukea ainakin Sillanpään Hurskas kurjuus tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota. :) Hurskas kurjuus olisi ainakin kätevä lukea e-kirjana Kirjojen Suomi -listalta.

      Poista
  21. Mukana olen ja taas tuskailen sitä, etten tiedä, minkä klassikon valitsisin. Palaan asiaan siis myöhemmin.

    VastaaPoista
  22. Olen osallistunut kaikkiin aikaisempiin klassikkohaasteisiin ja osallistun nytkin. Kirjaa en ole vielä valinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, kun jatkat klassikkohaastekonkarina. :) Aikaa valitsemiseen onneksi on.

      Poista
  23. Olen mukana, Tommista en vielä tiedä. Itsekään en ole vielä kirjaa valinnut - vaihtoehtoja on muutamia. Viimeksi ilmoittauduin mukaan Ruohometsän kansalla, mutta en lukenutkaan sitä. Ehkä tällä kertaa? Saa nähdä. :D /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, ja ehkä tällä kertaa Ruohometsän kansakin tulisi luetuksi!

      Poista
  24. Nyt tuntuu sopivalta ajankohdalta lähteä ensimmäistä kertaa mukaan klassikkohaasteeseen :) Opintoja varten tulee ahmittua klassikkoja ihan kiitettävästi, mutta taidanpa säästää tämän kesälle niin lukutahtini ei aivan hyydy klassikkojenkaan kohdalla :D Victor Hugon Kurjat kiinnostaisivat, mutta toisaalta tekisi mieli lukea suomalaista juhlavuoden kunniaksi ja koska se on jäänyt aika vähälle... Pitää vielä miettiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, eka klassikkohaaste, mainiota ja tervetuloa mukaan! Kesäklassikko on hyvä kyllä säästää luettavaksi, silloin usein on sellainen mukava klassikonlukemisfiilis. Miettimisaikaa on!

      Poista
  25. Taitaa olla aika korjata melkoinen aukko kirjallisessa sivistyksessä ja lukea Täällä Pohjantähden alla. Mukana siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, minullakin tuo kirja vielä roikkuu, vaikka kirjastolaina jo on ja sitä uusin kerta toisensa jälkeen... Tervetuloa haasteeseen! :)

      Poista
  26. Mukana ollaan, klassikko kylläkin vielä päättämättä. Ehkä kuitenkin jotain vähemmän järkälemäistä kuin viime haasteen Dante :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet! Ja huh, Dante, voin uskoa... :D Olen joskus muutaman sivun koettanut lukea ja totesin, että saa jäädä hamaan tulevaisuuteen seuraava yritys.

      Poista
    2. Omanlaisensa järkäle valikoitui taas luettavaksi, nimittäin Maria Jotunin Huojuva talo.

      Poista
    3. Huh, onpa sekin. Sisällöltään järkälemäinen ainakin. Onnea kirjan kanssa, minäkin tartun kyllä vielä joskus.

      Poista
  27. Itsehän ajattelin uhkarohkeasti lukea James Joycea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wou, onnea! Olen mieltänyt Joycen jopa haastavammaksi kuin Volter Kilpi. :D

      Poista
    2. Joop. Yritykseksi jäi tämä. Seuraavaksi yritän Danten Jumalaista näytelmää :D Jollei se luista, niin tartun Sinuheen.

      Poista
    3. Ymmärrän! Olen itse mieltänyt tuon Jumalaisen näytelmän joskus lukioiässä aika raskaaksi, en tiedä miten nykyään menisi. :D Sinuhe kuulemma on mukaansatempaava.

      Poista
  28. Mukaanhan se on itsekin taas lähdettävä! Viimeeksi piti lukea Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, mutta se vaihtuu Annan nuoruusvuosiin.. Jospa nyt olis tuon Austenin vuoro ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, että olet mukana. :) Austen sopii klassikkohaasteeseen oikein hyvin, mullakin on tuotantonsa vielä lähemmin tutustumatta.

      Poista
  29. Olen mukana George Orwellin Eläinten vallankumouksella - Dysphoria-blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Ostinkin tuon kirjan omaksi pokkarina juuri viikko sitten. Olen lukenut Orwellilta vasta 1984:n.

      Poista
  30. Aikeissa osallistua haasteeseen, mutta kirjasta ei tällä kertaa ole vielä mitään havaintoa. Toivottavasti ajatus siitä selkenee lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun lähdet mukaan! Vielä pari kuukautta aikaa ennen kuin lukemisen pitäisi olla ainakin loppusuoralla, eli hyvin ehtii.

      Poista
  31. Mukana taas! Kirjaa en ole vielä osannut päättää, mutta ehkä jokin Lontooseen sijoittuva, koska sinne aion lähteä elokuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun tulit mukaan. :) Itsekin luen mielellään matkalla tai ennen lähtöä kyseiseen maahan sijoittuvia kirjoja. Lontooseen taitaa sijoittua aika paljonkin klassikoita.

      Poista
  32. Lähden pienen tauon jälkeen mukaan haasteeseen. Katsotaan saisinko vihdoin Dostojevskin Idiootin luettua. Kirja voi hyvinkin vaihtua matkan varrella, mutta haaste antaa ainakin sysäyksen kokeilla tuota edellä mainittua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että palasit haasteosallistujaksi! Muakin kiinnostaisi Idiottia koettaa lukea joskus, Rikos ja rangaistus jäi kesken (tällä faktalla aina kauhistutan venäläisten klassikoiden ystäviä).

      Poista
  33. Lähden mukaan haasteeseen ensimmäisen kerran! Ajatuksena olisi lukea Minna Canthin Työmiehen vaimo :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että nyt innostuit lähtemään mukaan! Tuo on kyllä tärkeä kotimainen klassikko.

      Poista
  34. Uskallan nyt ilmoittautua, sillä sain Henry Jamesin Naisen muotokuvan luettua. Mukana siis jo 5. kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota, että hyppäsit vielä mukaan! Henry James ei olekaan minulle vielä kovin tuttu.

      Poista
  35. Tietysti mukana! Tein juuri kirjavalintani: John Galsworthyn Omenapuu, alkuteos vuodelta 1916.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, että olet mukana! Teos ja kirjailija eivät ole minulle vielä kovin tuttuja, perehdynpä. :)

      Poista
  36. En ole näköjään ilmoittautunut, mutta siis minähän luen Sinuhen. Niin kuin tammikuussakin aioin lukea :D. Nyt olen kuitenkin jo aloittanut kuuntelemalla kirjan alkua Radioteatterin versiona, ja tällä kertaa tämä ei jää kesken, sen olen päättänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, jos tällä kertaa tulisi luettua! :D Mä harkitsin Sinuhea myös haasteeseen, mutta taidan mennä Hessen Lasihelmipelillä.

      Poista
  37. Oho, en ollut vielä ilmoittautunut. Mukana! Aion lukea klassikon ja sille jatkoksi kirjoitetun postmodernin pikkuklassikon - kirjaparin, siis. Klassikon olen lukenut jo 90-luvulla, sen kohdalla siis uudelleenluenta: Kotiopettajattaren romaani. Kirjaparina sille Siintää Sargassomeri. Koetan miettiä kirjojen vuoropuhelua jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, pääasia että olet nyt mukana! Tuohan on kiinnostava tapa osallistua, olen kuullut hyvää molemmista teoksista, joten jään mielenkiinnolla odottamaan postausta. :)

      Poista
  38. Victor Hugo Kurjat pitäis saada päätökseen. Ko. teoksen ensimmäinen nide oli yksi parhaita kirjoja joita olen lukenut, mutta tokassa osassa olen jumittunut Mariuksen ja Cosetten rakkauden hehkutteluun joka ei tunnu loppuvan ikinä. Olen mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, Hugon Kurjat on mun ehdottomalla tutustumislistallani myös, kiinnostavaa kuulla sen etenemisestä. :)

      Poista
  39. Moi! En ole ilmoittautunut, hups, mutta vielähän ehtii :) Ajattelin lukea viimein Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -romaanin, jonka aloitin jo viime kesänä - varmaankin klassikkohaasteeseen... Pitää siis aloittaa uudelleen (ja pian).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, vielä ehtii kyllä! Vaikka edellisenä päivänä voi ilmoittautua jos vaan on klassikkopostaus tulossa. :) Mulla on Bulgakovin klassikko hyllyssä odotellut pokkarina jo tovin... Vielä saa odotella hetken. Moni on kyllä kirjaa ylistänyt.

      Poista
  40. Hups, jotain sähläsin enkä tiedä tuliko edellinen kommentti hyväksyttäväksi vai mitä tapahtui. Mutta siis monia hyviä vaihtoehtoja oli, mutta päädyin lukulistallani pitkään olleeseen Anni Swanin nuortenkirjaan Ollin oppivuodet. Paljon on ajatuksia ja asioita pulpahdellut sen tiimoilta jo mieleen, vaikka olen vasta neljänneksen lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei pitäisi olla kommenttien hyväksyntää ollenkaan, eli jotain outoa vaan sitten tapahtui. :) Hyvä, että nuortenkirjaklassikoitakin saadaan mukaan haasteeseen.

      Poista
  41. Ehdinpä sittenkin - eli mukana haasteessa ja luettuna tällä kertaa MArcel Proustia - ei sentään koko KAdonnutta aikaa etsimässä vaan se ensimmäinen osa eli alkukielellä Du cöté de chez Swann...

    VastaaPoista
  42. Toinen Maija Myöhänen yrittää osallistua: Sain vastikään luettua Balzacin Ukko Goriotin, josta koitan saada postauksen aikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ehdit vielä! :) Huomisiltaan asti on aikaa postatakin.

      Poista
  43. Minä kans mukana. Oon ehtinyt kyllä lukea Juhani Ahon novellin Siihen aikaan kun isä lampun osti ja teen siitä nyt ajastetun postauksen ja laitan linkin tonne toiseen postaukseen. Löysin sen tosiaan yhtenä niteenä ilman muita novelleja ja ajattelin pääseväni hyvinkin helpolla, vaan niinpä ei sitten käynytkään - siitä saatte lukea huomenna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, ehditpä vielä! Odotan kiinnostuksella, miksi Ahon novelli osoittautui niin vaikeaksi luettavaksi tai blogattavaksi. :D

      Poista
  44. Täällä yksi vähän myöhäisherännäinen klassikkohaasteosallistuja. Lukaisin perjantaina tätä varten Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä, ja muistaakseni (?) en ole ilmoittautunut aiemmin mitään kautta haasteeseen, mutta mukana siis ollaan! :)

    Alastalon salissa olikin aikamoinen aloitus omalle klassikkohaasteurallesi! :) Itse luin saman opuksen juuri tänä kesänä, ja aikamoisen haastavaa lukemista oli! :D

    VastaaPoista