maanantai 28. elokuuta 2017

Olavi Koistinen - Mies joka laski miljardiin

Olavi Koistinen  Mies joka laski miljardiin (Kosmos 2017)
Arvostelukappale kustantajalta

   "Kello tuli kuusitoista kymmenen. Nyt se oli viisi. Pankista ei soitettu, eikä kotipalvelukaan tullut käymään. 
     Hänet oli varmaan leikattu. Voiko niin käydä tuosta vain, kyllä kai, eivät ne ehtineet kaikille soitella. Julkinen sektori oli leikannut hänet. Paha siitä oli ketään moittiakaan, jos leikata pitää niin leikata pitää."

Alkuvuodesta sain ehdotuksen tutustua Olavi Koistisen juuri ilmestyneeseen novellikokoelmaan Mies joka laski miljardiin, joka on tekijänsä esikoisteos. Vaikka en yleensä tilaa arvostelukappaleita, vaan pyrin välttelemään niitä koska ne stressaavat minua, olin ilmeisesti tuolloin jonkinlaisessa rohkean optimismin tilassa ja vastasin, että voin blogiani varten kappaleen kirjasta ottaa. Haluan ehdottomasti tukea kotimaista, realistista novellia, koska sen julkaisukanavat ovat huvenneet olemattomiin. Spekulatiivinen fiktio on Suomessa tällä hetkellä ainoa genre, jonka parissa novelli vielä lajina on elinvoimainen ja tekstejä kustannetaan erityisesti antologioina ja julkaistaan alan lehdissä. Ajankäyttöni luisui totuttuun tapaan pian kirjan saamisen jälkeen käsistä, ja lukulistan rakentuminen siirtyi suunnitelmallisuudesta kohti intuitiota ja äkillisiä pakkomielteitä... Lopulta tämänkin kirjan aika koitti, ja tässä sitä ollaan. Tiedän, ettei minun vapaa-ajallani bloggaavana tarvitsisi stressata arvostelukappaleista näin paljon, mutta olen ehkä hyperempaattinen, -tunnollinen tai jotain.

Omat haastavat ominaisuuteni tuntuivat kuitenkin näitä novelleja lukiessa olevan varsin hyvin hallinnassa ja neuroositkin alkoivat näyttää kohtuuden rajoissa pysyviltä. Koistisen novellikokoelman hahmot ovat eksyneitä, ahdistuneita ja sosiaalisesti kyvyttömiä nykymiehiä, joista monet ovat tavalla tai toisella putoamassa yhteiskunnan tai sosiaalisen elämän kelkasta. Surkuhupaisiin henkilöihin suhtautuu kuitenkin myötätunnolla (joskin ajoittain myös -häpeällä), sillä eivät he pahaa tarkoita, kunhan eivät oikein osaa olla. Välillä miettii myös normaalin käsitettä, sitä miten ihmiset määrittelevät, että jokin asia on ns. normaalia ja tavoiteltavaa elämässä. Monet omalla alallaan erityisen taitavat ihmiset ovat sosiaalisesti kömpelöitä ja historia tuntee monia erakoituneita suurmiehiä. Mikä oikeus meillä on tuomita heidät kummallisiksi ja naureskella? Jos välttelee ihmisille puhumista tai haluaa purkaa elämässään kertyneitä paineita pukeutumalla lehmäksi kontaten navetassa tai etsiä nautintoa krapulapäivästä varjellen Australian muotoista pölyä lattialla, onko sitä sitten tarpeen päivitellä. Jonkinlaista kuvaa nykyelämän erilaisista puolista, niistä jotka eivät ehkä usein tule esiin, kirja selvästi pyrkii esittelemään.

Teoksen katse on väistämättä miehinen, kun näkökulma- ja päähenkilöt ovat heitä. Helpoksi vertailukohdaksi nousee viimevuotinen Jan Forsströmin Eurooppalaisia rakastajia, jonka katse kohdistui seksuaalisuuteen ja sen toteutumiseen nykymaailmassamme. Koistisen kokoelmassa kerronnallista variaatiota on vähemmän ja teos on luettavissa nimenomaan kokoelmana, joka on enemmän kuin yksittäisten novellien summa. Toisaalta tästä puuttuivat kaikkein hykerryttävimmät huiput, joita Forsströmin teos tarjosi runsaammin. Koistisen tyyli on läpi teoksen hyvin tiivistä ja pyrkii esittämään asiansa ytimekkäästi, mutta kieli on myös rikasta ja tekstiä elävöitetään erityisesti vertauksin. Kirjan huumori on pääasiassa tummasävyisen ironista, ja monta kertaa lukiessa naurahdin esim. napakan dialogin parissa.
"Pahvilautanen pyöri ja kallistui, näytti jo jäävän hyllyn reunalle tasapainoon, mutta kippasi yli laidan. Meetvurstinpala putosi lautaselta Australian muotoisen pölyn päälle. Koira nuolaisi sen ja pölyn suuhunsa. Mannerström kaivoi jalat lootusasennosta.
    Voi vittu, sun koiras veti naamaan Australian muotoisen pölyn.
    Ei kestä kiittää viiskymppii riittää.
    Hä?
    Siivouspalvelusta. No oisit vittu laminoinu sen pölys."

Kokoelma alkaa tehokkaasti mainiolla novellilla sosiaalisesti rajoittuneesta pörssivelhosta, joka päätyy luokkakokoukseen. Niin myötätuntoa kuin -häpeääkin keskushenkilöään kohtaan herättävän tekstin jälkeen tarkastellaan mm. pyörätuolissa istuvan pojan yläasteen päättäjäisiä ja iäkkään miehen tuskailua pankkiasioinnin kanssa, kun puhelimeen vastaakin automaatti, eikä enää voi soittaa tutuksi tulleelle, senioriasiakkaisiin erikoistuneelle Ullalle. Kohdataan myös lääkäriaseman omistaja, joka on nettipalstalta löytänyt miehen esittämään kanssaan roolileikkiä: hänestä tehdään Serafiina-niminen kyyttöneiti ruskeaksi maalattuna ja maitotäytteisine muoviutareineen. Aiheiden ja näkökulmien kirjo on kymmenen novellin kokoelmassa lopulta laaja. Kuten lähes kaikissa novellikokoelmissa, tässäkin oli pari läpilukutekstiä, joista ei itselle mitään erityistä jäänyt mieleen. Teoskokonaisuus kuitenkin nousee ehdottomasti hyväksi.

Koistisen kokoelmaa voi lämpimästi suositella modernin, realistisen novellin ystäville. Tyyliin sopien kokoelmaan oli jätetty hieman rosoa ja uskoisin, että kirjavinkkarit lisäävät tämän mieluusti suosittelupakettiin nuorille miehille, joiden lukemisesta toistuvasti ollaan kovin huolissaan. Eikä toki ole mitään syytä, miksei tämä muillekin sukupuolille sopisi luettavaksi. Teemoista erityisesti liikuntavammaisen nuoren elämää ja digitalisoituvan yhteiskunnan kelkasta putoamista käsitellään novelleissa mielestäni tuoreella tavalla. Myös lopussa oleva niminovelli on vahva ja tuntuu monenlaisin merkityksin kyllästetyltä.

***

Nipvet-blogin novellihaaste 2 sisältää uuden haaste-elementin, peukutuksen, jonka tarkoituksena on nostaa esiin kokoelmasta yksittäisiä novelleja painottamalla niiden eri osa-alueita. Peukutan tästä kokoelmasta novellia "Minä en tiedä mitä terveiset ovat", jolla teos alkaa. Peukutuksen kohteena on henkilöhahmo, 34-vuotias Eerik, jonka kompleksisuuden voi tiivistää siihen, että hän luokkakokouksessa tokaisee: "Minulla ei ole lapsia kun en ole ollut sukupuoliyhteydessä". Monessa muussakin kohdassa novellin minäkertojan kuvaus saa suorastaan kiemurtelemaan  taitavaa nahkoihin hyppäämistä kirjoittajalta.

Olen nyt lukenut novellihaaste 2:een 44 novellia.

Mies joka laski miljardiin muissa blogeissa: Lukuisa, Hannan kirjokansi, Liukkonen, Juha Siro

2 kommenttia:

  1. Minustakin Koistinen on tervetullut lisä suomalaiseen novellikenttään. Minulle tuli joissain kohdissa mieleen Tuuve Aro ja Miina Supinen (Forsströmiä en ole lukenut, niin siihen en voi verrata). Hauska sattuma, että peukutimme molemmat avausnovellia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuve Aroa olen lukenut ja joo, jotakin samaa ehkä hänen kanssaan myös paikoin. Sattui kyllä tosiaan hyvin tuo peukutus nyt! :D

      Poista