Harry Salmenniemi - Yö ja lasi

Harry Salmenniemi – Yö ja lasi (Siltala 2018)

"Yöllä asiakirja näkee
mitä kangaskassissa lukee

         Näkeminen:

nainen poistuu ovesta niin hiljaa,
että avokadot eivät herää"

Harry Salmenniemen kirjallinen tuotanto astui tietoisuuteeni konkreettisesti hieman yli vuosi sitten, kun eri puolilta alkoi kuulua kehuja hänen ensimmäisestä proosateoksestaan Uraanilamppu ja muita novelleja. Luin kokoelman, ja se oli minulle valtava kokemus, jota ei ylittänyt enää yksikään viime vuonna julkaistu kotimainen kirja. Sittemmin olen selaillut kirjastossa myös hänen runoteoksiaan, mutta kokonaan en niitä ollut ehtinyt ottaa haltuun ennen kuin Siltalan tämän kevään katalogista selvisi, että Salmenniemeltä on ilmestymässä massiivinen teos Yö ja lasi, jota hän on kirjoittanut kymmenen vuotta. Kirja meni varaukseen heti kun mahdollista, se saapui ja siinä sitä oltiin: 330 sivun runokokonaisuuden äärellä. Hieman pelottavaa. Laajuudesta tuli mieleen antologia, ja mieleen hiipi, minkälaisen teoskokonaisuuden noin suuresta määrästä runoja pystyy muodostamaan. Se ei selvinnyt kuin lukemalla.

Kokoelman ensimmäiset runot osastossa "Meri" (vai onko kyse yhdestä pitkästä runosta) ovat kaunista tekstiä, maisemia ja läsnäoloa. "Kuvio"-nimisen toisen osion runot puolestaan tarjoavat ajatuksia, jollaiset olivat yllättävyydessään myös Uraanilamppu-novellikokoelmassa mieltä hyvällä tavalla kiihdyttäviä. Tästä esimerkkinä vaikkapa postauksen alun sitaatti näkevästä asiakirjasta ja avokadojen herättämisestä. Elävien olentojen ja esineiden maailmat sekoittuvat yhdeksi.

"On elokuun loppu.
Silti iltapäivässä leijuu kesän lupaus.
Silti on vihreätä, jossakin potentiaalissa
poliisi oli seurannut miestä

Silti maahanmuuttaja ja kantasuomalainen
ja vihreä tee ja lupaus kesästä
ja sähköhammasharjasta
             ja pienen,
satunnaisesti valikoidun
ihmisjoukon kasvava hyvinvointi"

Ajankohtaisten maailman asioiden kommentointia ja yhteiskunnallistakaan otetta kokoelma ei kaihda. Sävy ei toki ole missään kohtaa julistuksellinen, vaan Salmenniemellä kaikki selvästi lähtee runosta, siitä miten asiaa voisi runon keinovalikoimalla tutkia. Valikoimaa ja keinojahan hänellä riittää. Siinä missä esimerkiksi Texas, sakset -kokoelma oli koostettu kollaasitekniikalla, Yö ja lasi on pääosin säerunoutta, ulkoiselta tyyliltään melko perinteistäkin. Silti kokeilevaakaan otetta ei kaihdeta, ja teoksessa on myös menetelmällisiltä vaikuttavia osioita. Erityisesti kielen osalta katsotaan jatkuvasti uusiin suuntiin, leikitellään, törmäytetään asioita yhteen yllättävin tavoin, joita ei osaa edes aavistella. Tällainen on runojen lukijalle hyvin nautittavaa, se mahdollistaa moniulotteisia, kerroksellisia tulkintoja ja samastumista erilaisista lähtökohdista, tulokulmista. Kokoelman nimeä ei selvästi ole vain napattu ilmasta, vaan yö ja lasi nousevat teoksesta myös motiiveiksi, ne toistuvat monissa runoissa.

"Emme voi sietää modernin yhteiskunnan melua, aggressiivisuutta ja kiireistä tahtia. Kärsimme psykosomaattisista häiriöistä ja unettomuudesta

Usein kun sanon "me", tarkoitan "minä" tai "kojootit"


Aavistan että kohtaukseni esitetään kolmen tähden trillerissä.


Kaikki musiikki, haluttomuus
pohjimmiltaan samanlaista"

Salmenniemen runokielessä on nähtävissä kekseliäisyyttä ja vahvaa muodon hallintaa. Yksittäiset runot venyvät välillä pitemmiksi, useamman sivun mittaisiksi runoelmiksi, välillä yhdellä sivulla on pari sanaa ja sekin riittää hyvin ajatuksen tiivistämiseksi. Osioiden välillä on hieman vaihtelua typografian suhteen, esimerkiksi "Unista"-osastossa runot on jaettu kahden säkeen mittaisiin paloihin. "Varjot"-osio puolestaan koostuu tiiviistä, nelisäkeisistä runoista, joita on aukeamalla pääsääntöisesti neljä. "Illalla"-osio sisältää säerunouden lisäksi useita perättäisiä, proosan muotoon ja lainausmerkkien sisään kirjoitettuja pätkiä, jotka ovat kaipaavassa melankoliassaan puhuttelevia. Suuressa osassa kokoelman runoista on keskeislyyrinen puhuja, joka tarkkailee maailmaa havainnoiden, ihmetellenkin, ja pysähtyy aika ajoin luotaamaan omia syvyyksiään, motiivejaan teoille. Toki tästä puhujasta myös irrottaudutaan, ja usein puhutellaan sinää.

"Vaikka saisin mitä hyvänsä, käyttäisin sen väärin,
minussa on sellainen asetus.

Nipistelevät jalkapohjat,
lämmin, kaksinkertainen sokea.

Porrastettuna... kaltaiseni valo.

- -

Minun on käveltävä kirjastoon ja koettava
miten uni ja taivas uivat tajuttomuudessa
                                                      joka vähitellen taipuu

Siellä rauhallisuus paljastaa kangastuksen lähteen,

siellä rauhattomuus paljastaa nipistelevät jalkapohjat,
                                        kaksinkertaisen osumisen."

Yö ja lasi on teoksena sellainen, että siitä kirjoittamista voisi varmasti jatkaa pitkäänkin. Pitää päättää, missä menee raja, missä kohtaa näitä ajatuksiaan ei kannata enää eritellä, jos mietitään sellaista asiaa kuin esimerkiksi kirjablogitekstin luettavuutta. Yön ja lasin tarjoama ajatusten ja merkitysten verkko on laaja ja loputtoman kiehtova. Teos on koostettu kokoelmaksi onnistuneesti ja sitä osaa lukea yhtenäisenä, vaikka välillä antologia-ajatukset hiipivätkin sen parissa mieleen. Lukija voi poimia teoksesta omat kiinnekohtansa, kuten minäkin tein merkiten ne, jotka puhuttelivat erityisesti. Joitakin sivuja tuli "vain luettua" läpi, senkin myönnän. Voiko tässä laajuudessa olla edes mahdollista, että läheskään kaikki tarttuisi kokijaan kiinni vahvasti?

Loput tästä jätän muille lukijoille, joita kirja varmasti kerää vielä niin blogimaailmassa kuin kritiikeissäkin. Tämä on selvästi alkuvuoden kotimainen runotapaus. Muitakin kiinnostavia kokoelmia suomalaisen nykyrunouden kärkinimiltä on tammi-helmikuun aikana ilmestynyt – tänä keväänä myös suuret kustantamot ovat julkaisseet harvinaisen monta runokokoelmaa, ja ne ovat ehtineet kerätä paljon kiitosta. Runokenttä tuntuu voivan hyvin.

Teoksesta muualla: Keskisuomalaisen kritiikki, Nuoren Voiman "Kirjoittamisesta"-podcastin jakso, Mummo matkalla -blogi