Johannes Anyuru - He hukkuvat äitiensä kyyneliin

Johannes Anyuru – He hukkuvat äitiensä kyyneliin (S&S 2018), alkuteos De kommer att drunkna i sina mödrars tårar (Norstedts 2017). Suomeksi kääntänyt Outi Menna.

”Yksi. Hän ei muista omaa nimeään. Kaksi. Hän ei muista omia vanhempiaan, jotka on hänen oletuksensa mukaan murhattu. Kolme. Kun hän katsoo itseään peilistä, hän näkee väärät kasvot. Neljä. Hänestä tuntuu juuri nyt, kun hän katsoo yleisölle esiteltävää kuvaa, voimakkaasti siltä että hän on ollut samassa tilanteessa aiemminkin, että käynnissä on paraikaa historiallisesti tärkeä tapahtuma.”

Johannes Anyurun romaani He hukkuvat äitiensä kyyneliin kuului kevään eniten odottamiini käännösuutuuksiin. Sen lisäksi, että kirja sai ”Ruotsin Finlandian”eli August-palkinnon, sen aihe on rohkea. Visio yhteiskunnasta, jossa terrori-isku on saanut Ruotsissa aikaan suuren muutoksen: uskontoaan harjoittavat muslimit on eristetty yhteiskunnasta ghettoon valvonnan alle, ja he saavat rangaistuksia menettäen kansalaisoikeuksiaan, jos eivät allekirjoita länsimaisten arvojen mukaisia nk. kansalaissopimuksia. Paitsi että ei ole yksiselitteistä, tapahtuuko tämä kirjankaan todellisuudessa. Tavallaan se on fiktiota fiktion sisällä, kirjoitettu papereille jotka kirjassa päähenkilö-kertojana oleva kirjailija saa mielisairaalaan suljetulta naiselta, joka oli mukana mainitussa terrori-iskussa. Nainen väittää tulleensa tulevaisuudesta ja kääntäneensä tapahtumien suunnan kesken iskua, jotta dystopiatodellisuus ei toteutuisi.

"Kannoin sisälläni sirpaleita toisesta maailmasta, toisenlaisesta kieliopista, jonka mukaan aika ja tila hahmottuivat."

Anyurun romaanissa on siis mukana maagisrealistinen juonne. Nuori nainen sanoo tietoisuutensa siirtyneen uuteen ruumiiseen. Todettu tosiasia on, että nainen on kokenut kidutusta pahamaineisessa paikassa, mutta hän sanoo ettei ole henkilö jolle hänen ruumiinsa kerrotaan kuuluvan. Todellisuudet ja aikatasot limittyvät, kun kirjailija lukee naisen kirjoittamaa elämäntarinaa, joka on samalla kuvaus apartheid-yhteiskunnaksi muuttuneesta Ruotsista. Romaanin sanoman kannalta ei ole olennaista, mikä kertomuksessa on todella tapahtunutta ja mikä jotakin sellaista, joka voisi tapahtua. Mihin suuntaan yhteiskunta saattaa lähteä, ja kenestä se on kiinni, lähtevätkö asiat vierimään hyvään vai huonoon suuntaan? ”Kummakirjallisen”  tasonsa ansiosta teoksesta pitävät varmasti myös monet spekulatiivisen fiktion ja maagisen realismin ystävät. Kotimaisista kirjailijoista mieleen tulevat lajin puolesta Pasi Ilmari Jääskeläinen ja Johanna Sinisalo – jälkimmäisen tuotannosta mielleyhtymiä syntyy myös teemojen käsittelyn tasolla Auringon ydin-romaaniin, jonka esittämässä vaihtoehtohistoriassa naiset on jalostettu kahdenlaisiksi. Anyurun romaanin kieli on hyvin vaikuttavaa, hän osaa proosassaan kiteyttää asioita monimerkityksisiin lauseisiin runon logiikalla. Ajoittain, esimerkiksi terrori-iskun käänteiden kuvauksessa, juonta kuljetetaan suoremmalla kerronnalla. Kerronnan tyylit sulautuvat toisiinsa kirjassa taitavasti. Suomenkielinen käännös on myös laatutyötä.

   ”Etkö lue lehtiä?” mies kivahti, enkä osannut tulkita, oliko hän aidosti vihamielinen vai yrittikö hän vain suojautua häpeältä, jota tunsi minun katseeni edessä ja kaiken sen tiedon, jota minulla oli hänestä. Hänen ruumiistaan.
   ”Teille tehtiin erilaisia kokeita. Teitä kidutettiin. Haluaisitko kertoa siitä?”
Hän tuijotti hämärässä leijuvaa savukiehkuraa katseella, joka näytti ilmaisevan että jokainen kivi, jokainen hiekanjyvä oli keskeltä halki. Vastaamisen sijaan hän luki tytön tarinaa.

He hukkuvat äitiensä kyyneliin on teos, jota on turha kirjoittaa analysoimalla puhki. Se tarjoaa paljon pohdittavaa, herätteitä sinkoilee eri suuntiin. Tällaisen lukeminen on hyvin tarpeellista ympärillämme jatkuvasti tapahtuvan keskustelua esittävän hölinän jälkeen. Ei tämä sentään ole mikään pamfletti, vaan romaani ja esittää kysymyksiä, kuten sen tyylilajissaan kuuluu. Hieno teos, monikerroksinen, ja vaati ainakin minulta välillä palaamista taaksepäin, käymään läpi luettua ja mitä sillä sanotaan, kaikkia niitä mahdollisuuksia. Meillä on maailmassa paljon erilaisia mahdollisuuksia, tulevaisuudellakin on, sitä kirja varmaankin kaikkein eniten sanoo. Mutta minun kuvani tästä ei ole ainoa, lue itse. Meni muuten melkein kylmät väreet, kun äsken tajusin, että olen julkaisemassa tästä postausta juuri tänään. Älkää tuottako maailmaan turhia kyyneleitä. Hyvää äitienpäivää!

Teos blogeissa ja kritiikeissä: Kirsin Book Club, Lukuisa, Ruskeat Tytöt, Mitä luimme kerran, Nannan kirjakimara, Tuijata, Reader, why did I marry him?, Kouvolan Sanomat, Kosminen K (ja lisääkin linkkejä Googlella tulee)