Sara Stridsberg - Unelmien tiedekunta

Sara Stridsberg – Unelmien tiedekunta : lisäys seksuaaliteoriaan (Tammi 2018), alkuteos Drömfakulteten (Albert Bonniers förlag 2006). Suomeksi kääntänyt Outi Menna.

"KERTOJA: Olen pahoillani ettet elä tämän tarinan loppuun.
VALERIE: Sitä ei todellakaan kannata surra. Annan sinulle muutaman hyvän neuvon, jos suret sitä että tarina päättyy tähän. Kutsu kotiisi rähjäinen kerjäläistyttö joka tarvitsee rahaa ja yösijaa. Kutsu kotiisi paperinkeräyslaatikossa nukkuvat narkkaritytöt. Vie kotiisi joku pirihuora, kassialma, sekopäähullu. Jää metroon juttelemaan psyykkisesti sairaiden huorien kanssa. Älä lähde heti kun tyhjänpäiväinen paasaus ja samojen asioiden jauhaminen alkaa. Kysele: mistä tulet, mitä tarvitset, kuinka voin auttaa, mitä olet kirjoittanut, jos kerran olet niin kiinnostunut auttamaan kuolevia narkkarihuoria."

Ruotsalaiskirjailija Sara Stridsbergin ympärillä on kuohunut viime päivinä. Hän on ollut jäsenenä Ruotsin akatemiassa, jonka rivit ovat hajonneet pahasti viime viikkoina, ja myös Stridsberg päätti muutama päivä sitten jättää paikkansa. Miten paljon julmaa ironiaa juuri hänen kannaltaan onkaan siinä, että akatemian toiminnan on sekoittanut erään valta-asemassa olevan miehen harjoittama seksuaalinen ahdistelu. Stridsberg tuli laajasti tunnetuksi saatuaan Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon romaanistaan Drömfakulteten vuonna 2007. Kirja kertoo feministisen ajattelun tärkeimpiin toimijoihin kuuluneesta Valerie Solanasista, joka tunnetaan SCUM-manifestistaan ja ikävä kyllä laajimmin varmasti Andy Warholin ampumisesta vuonna 1968. Warhol selvisi silloin hengissä hädin tuskin, Solanas vietti muutaman vuoden vankilassa ja mielisairaaloissa, joihin hän joutui hoitoon yhä uudelleen, kunnes kuoli karussa hotellissa 1988. Mielenkiintoisia yhteensattumia kietoutui lukukokemukseni ympärille. Alussa kerrotaan, että Solanas löydettiin kuolleena 30.4.1988 ja hänen epäiltiin kuolleen 25. huhtikuuta. Satuin aloittamaan kirjan lukemisen 26.4. ja tuo päivämäärä on ainakin Wikipediassa mainittu Solanasin kuolinpäiväksi. Juuri ennen lukemisen aloittamista olimme keskustelleet blogikollega Ompun kanssa huhtikuun julmuudesta, joka toistuu Unelmien tiedekunnassa suorastaan motiivina. Jäljitteleekö todellisuus kaunokirjallisuutta vai päinvastoin?

Stridsberg on kertonut romaanin pohjaavan Solanasin elämään, mutta hän ei noudata tunnettuja faktojakaan uskollisesti. Olen joskus nähnyt tämän kirjan jollakin "luovaa tietokirjallisuutta"-vinkkilistalla, ja sanoisin että ei se oikein siihen määritelmään mene. Jos kirjailija ilmoittaa jo alkuun poikenneensa faktoista ja puhuu kirjallisesta fantasiasta, eihän se voi olla tietokirjallisuutta lähelläkään. Ja vaikka narratiivisessa tietokirjallisuudessa sallitaankin melko räiskyvää kieltä, on Unelmien tiedekunnan poetiikka sellaista, että tietokirjaluokitusten rajoista venytään yli väkisin.

"Ja sinä suutelet häntä kadunkulmassa läähättävien lepattavien aniliininpunaisten minuuttien ajan ja sinulla on karjuva villieläin rinnassasi, te annatte toisillenne anarkistisia suudelmia tarinan ulkopuolella. Juokset Cosmon kanssa käsi kädessä irrallaan toisen aallon naisasialiikkeestä, The New Leftistä ja Women's libistä, kaukana feministisestä mystiikasta ja feministisistä glamourtytöistä ja Vietnam-liikkeestä. Sinä ja hän muodostatte yhdessä amerikkalaisen naisasialiikkeen, te olette Amerikan ensimmäisiä intellektuelleja huoria, ja sinä olet kirjoittanut ainoan lukemisen arvoisen tekstin, SCUM-manifestin."

Kieli ja kerronta ovatkin asioita, joihin tässä kirjassa paneudun enemmän kuin mielelläni. Twitterissä tuli sekä paljon tykkäyksiä että kriittinen kommentti twiittinä lähettämästäni kirjan virkkeestä: "Valo kulkee huoneen läpi ohuina huntuina, huhtikuu on kuukausista hulluin räntäsateineen ja kuolleine läntteineen." Siinä on tiettyä rumankauneutta, kyllä, mutta juuri se on minusta romaanin poetiikan viehätys. Kääntäjä Outi Mennalle kiitos mainiosta suomennostyöstä, jonka ansiosta saimme lopulta, 12 vuoden viiveellä, tämän kirjan luettavaksi myös suomeksi. Teosta kutsutaan kustantajan esittelyteksteissä runolliseksi, mihin on aina syytä suhtautua epäillen. Onhan runollista ja runollista. Pelkäsin, että kyseessä on tyyli, jota kutsun mielessäni pumpulirunolliseksi, tai joskus myös korulauseiksi. Mutta siitä ei ole kyse, Unelmien tiedekunnan kieli haastaa, asettaa vastakkain kauniita lauseita ja alatyyliä. Silmiä hivelevän sanojen sommittelun jälkeen seuraavassa lauseessa voidaan puhua huorista ja likaisista vituista. Stridsberg on kirjoittanut Solanasille äänen, joka lainaa ilmaisuja SCUM-manifestista (jonka alkukielisestä versiosta olen ehtinyt lukea alun ja silmäillä sitä nopeasti eri kohdista), mutta varsinaista kieltä siitä ei ole lainattu, sen kirjailija tuntuu luoneen itse. Paljon runoa tässä toki on, kerronta etenee usein runon logiikalla ja dialogit kuvaavat ajattelun tapoja, jotka poikkeavat tavanomaisesta; Valerie vastaa kysymyksiin usein hyvin ns. kryptisesti. Metafiktiivinenkin taso kirjassa on, sillä kertoja keskustelee monta kertaa kuolemaa tekevän Valerien kanssa tuskaillen romaaniprojektiaan. Teoksen virkkeissä on havaittavissa syntaksin rikkomistakin siinä määrin, että mieleen nousee mm. Lispectorin Lähellä villiä sydäntä, ja siitä päästäänkin jälleen naiskirjoitukseen. Kun ajattelin sitä ensimmäistä kertaa, päässäni tuntui syttyvän lamppu – voisiko olla? En ole tutkija, joten jätän tarkemman analyysin muille, mutta minun tuntumani on, että Stridsberg on saattanut hyödyntää, joko tarkoituksella tai tahattomasti, naisruumiilliselle proosalle ominaista poetiikkaa teoksessa. Ainakin se sopisi sanomaan. Myös toistoa käytetään kirjassa tehokeinona, tietyt lausahdukset toistuvat sivuilla monesti, kuten esim. edellisessä pitkässä sitaatissa mainittu Amerikan ensimmäiset intellektuellit huorat. Luettelot poukkoilevat virkkeissä usein toistuvien ja-sanojen erottelemina. Se ei ole suosikkitehokeinoni, mutta voin antaa sen anteeksi. Samoin sen, että joskus rönsyilevät kielikuvat tuntuvat hieman liiallisilta. Tämä kirja sallii tyylissään myös rosot.

"KERTOJA: Entä kysymys identiteetistä?
VALERIE: Vastaus on epäidentifikaatio. Epänaiselliset naiset, epälesbot lesbot, epäalaluokkainen alaluokka. Pionit tuoksuvat magnolioilta. Koirat haisevat koirilta. Ja puutarhat tuoksuvat erilaisilta eri vuodenaikoina. Ei ole ennalta määrättyjä identiteettejä, ei ole naisia, ei ole miehiä, ei poikia, ei tyttöjä. On vain umpipaskasta käsikirjoituksesta tehty paskanäytelmä."

Kuka oli Valerie Solanas? Mitä hän manifestillaan varsinaisesti tarkotti? Miksi hän ampui Andy Warholia? Faktatiedot Solanasista ja erityisesti hänen nuoruudestaan ennen New Yorkin aikaa ovat olleet vähäiset, ja myös kirjan Valerie kieputtaa niin lukijaa kuin kertojaakin ympärillään päästämättä aivan lähelle. Joskus hän tuntuu vastaavan suoraan, mutta onko hän luotettava kertoja? Ei varsinaisesti. Annetaan vihjeitä, että hänen kertomansa asiat eivät ehkä ole menneet aivan niin, erityisesti lapsuusmuistojen kohdalla. Toisaalta ne tuntuvat välillä vereslihaisen rehellisiltä, kuten kuvaukset siitä, miten Valerien isä raiskasi hänet monta kertaa. Lapsuuskuvaus vaikuttaa yhdistelmältä satumaailmaa ja raakaa todellisuutta. Myöhemmin Valerien tekoja värittää ja ohjaa hänen huumeiden käyttönsä, ja ympäröivien ihmisten kommenteista on tulkittavissa, että hän mokasi mahdollisuutensa kirjailijana ja taiteilijana sortumalla rankkaan kaman käyttöön. Kun Valerie opiskelee yliopistossa, kuvataan, miten häntä yritetään ohjata totunnaisille tutkimuksen poluille, siihen miten ennenkin on tehty, vaikka hän haluaisi räjäyttää koko systeemin uudenlaiseksi. Paljon tiivistyykin siihen. Väkivaltaisesta, miesten eliminointia julistavasta SCUM-manifestistaan Solanas totesi haastattelussa elinaikanaan, että kyseessä on vain kirjallinen tehokeino, ei konkretiaa. Jotkut ovatkin lukeneet manifestia lähinnä toksisen maskuliinisuuden kritiikkinä. Romaanin Valeriella on syynsä miehiä kohtaan tuntemalleen vastenmielisyydelle. Stridsberg on kertonut halunneensa kirjoittaa Solanasista nimenomaan tämän manifestin pohjalta, ja hän on halunnut pohtia, minkälaisen elämän on elänyt ihminen joka kirjoittaa sellaisen tekstin. Vaikka olen vasta silmäillyt manifestia (joka on luettavissa englanniksi täältä), uskon Stridsbergin saavuttaneen tavoitteensa. Hän on tehnyt tuntemattomaksi jääneestä Solanasista elävän ja tuntevan Valerien, jonka elämää ja ajattelua voimme seurata, mutta emme silti todella tiedä, kuka hän oli. Totuus pysyköön hänellä.

Olin jo pitkään ehtinyt murehtia, miksi emme olleet saaneet Sara Stridsbergin Drömfakulteten-kirjaa suomeksi, vaikka teos oli saanut merkittävän pohjoismaisen palkinnon ja kirjailija on Ruotsin nykykirjallisuuden tärkeimpiä. Pari vuotta sitten Tammen Keltaisessa kirjastossa julkaistiin Stridsbergin Niin raskas on rakkaus ja kirjailija vieraili Helsinki Lit -tapahtumassa. Kun näin Unelmien tiedekunnan tämän kevään kirjakatalogissa, hihkuin ääneen. En tiedä, paljonko käännöspäätökseen on vaikuttanut maailmanlaajuinen keskustelu naisen asemasta vai julkaistiinko tämä vain uudemman teoksen vanavedessä, mutta joka tapauksessa on hyvä, että kirja on nyt luettavissa suomeksi mainion käännöksen kera. Unelmien tiedekunta velloo ja räjähtelee lukijan mielessä, se tarjoaa pääsyn kohteensa lähelle mutta silti tietyn etäisyyden päähän. Lukemisen jälkeen ei voi kun alkaa googlata tietoa Valerie Solanasista ja hakea luettavakseen hänen manifestinsa. Vaikka Andy Warhol on minusta aina ollut kiehtova taiteilija, tällä kertaa hän on vain sivuhenkilö ja objekti, kuten kuuluu. Areena on nyt Valerien, ja hän täyttää sen tavalla joka jää mieleen, uhmaten ja haastaen ja räiskyen.

Muualla: Kirja vieköön, Kirjasähkökäyrä, Kirjapolkuni, HS:n haastattelu