"Kotikaupungissani pidettiin visusti huoli, että minulle oikealta tuntuviin asioihin lätkäistiin häpeäleima. Se kirveli hehkuvana otsassa ja naulasi sanat vatsan pohjalle. Väärät vaatteet, boom, väärät sanat väärässä paikassa, boom, epätavallinen käytös tyttöjen seurassa, boom, HÄPEÄ. Ensimmäisen muistan parhaiten, sillä lapsuuden epäreiluudet ovat niitä, jotka sulautuvat selkärankaan kiinni ja vihlovat aina, kun jotain uutta ikävää tapahtuu."Riina Mattilan romaani Järistyksiä nousi toiselle sijalle WSOY:n järjestämässä tarinoita nuoruudesta keränneessä kirjoituskilpailussa. Raatiin kuulunut kirjailija Salla Simukka kiitteli teosta erityisesti vahvana rakkauskuvauksena. Huomionarvoista on, että kirja on myös kuvaus perinteisen kaksiulotteisen sukupuolijaon ulkopuolella elävän nuoren kasvusta, itsenäistymisestä ja ulostulosta. Aiemmin aihepiiriä lienee käsitelty suomalaisen nuortenromaanin päähenkilön kautta lähinnä Siri Kolun teoksessa Kesän jälkeen kaikki on toisin, jossa kuvattiin transsukupuolista täysi-ikäistyvää nuorta. Järistyksiä-romaanin päähenkilö Eelia muuttaa kirjan alussa pois kotipaikkakunnaltaan taidelukioon. Eelian lapsuuteen ja nuoruuteen ovat lyöneet ikävän leimansa vanhempien kertakaikkinen ymmärtämättömyys seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä sekä kotikaupungissa koettu kiusaaminen. Maisemanvaihto on mahdollisuus aloittaa uusi, omanlainen elämä.
"Sain rauhassa kaivaa laukun pohjalta oikeat kauluspaidat, ne salaa ostetut, jotka valuivat peittävinä harteilta kohti lattiaa ja piilottivat naisenpehmeitä kohtia. Oikeanlaiset ruutukuviot suoristivat selkäni niin, että rohkenin kävellä pikkukylän apteekkiin ja kiskoa kahden euron ideaalisiteen ympärilleni myrkynvihreän huoneen vessassa. Moi, mä olen Eelia, sukupuoleton ja kotoisin pesäpallokaupungista, sanoin kokeeksi peilille, eikä se särkynyt. Hahmo peilissä hymyili. Minä hymyilin takaisin."
Eelia kokee taidelukiossa ensimmäistä kertaa, että sukupuoliraja on hälventynyt, ja hän uskaltaa alkaa ilmentää ulkoisesti myös omaa olemustaan. Löytyy hyvä ystävä, huonetoveri Karhu. Yksi kauneimmista ja vaikuttavimmista asioista romaanissa onkin Eelian ja Karhun ystävyys, jonka monet puolet kuvataan lämpimän tuntuisesti. Isoimmat järistykset aiheuttaa Isla, pienikokoinen tyttö, joka alkaa jutella Eelialle kaupan jäätelöhyllyn luona. Matkalla jäätelöä syömään tie humahtaa alta, Islasta säteilee jotakin pakkasenpistävää, hän ei ole samanlainen kuin muut. Tarvitaan kuitenkin vielä valtava määrä rohkeutta ja Karhun suorittamaa patistelua ennen kuin Eelia uskaltaa päästää Islan lähelle. Kirjan kerronta on erityisesti dialogeissa mukavalla tavalla maanläheistä, mutta rakastumisen kuvaus irrottautuu maasta ja kohoaa suorastaan metafyysiselle tasolle. Kielikuvat ovat runsaita ja osuvia, Mattilan proosassa runomaisuus elävöittää tekstiä usein. Silti en usko, että teksti on nuorille lukijoille liian vaikeaa, vaikka kielessä on kerroksia ja välillä mennään hyvin syvällisille tasoille. Joskus ollaan rajoilla siinä, kuinka dramaattiseksi kuvailu voi rönsytä kohoamatta liian lennokkaisiin sfääreihin ("Isla säteili minuun seinienkin läpi, vereeni kohisi magneettia ja ihoni sinkosi häntä kohti – – ), mutta onneksi rajan hyvällä puolella pysytään pääosin. Seksuaaliset tuntemukset ja ensimmäiset seksikokemukset on kuvattu kauniisti ja aidon tuntuisesti. Niissä ei ole mitään liikaa, mutta ei myöskään liian vähän, asioita ei peitellä tai sievistellä turhaan.
"Isla veti minut päälleen ja kietoi jalkansa ympärilleni. Käsivarteni jännittyivät äärimmilleen ja kaikkialla järisi taas, maa oli kylmää kämmenten alla ja molempien ihoilla tuoksui multa. Koko maailma kääntyi ylösalaisin ja silti kaikki oli tuttua, sitä kun veti vanhan villapaidan pään yli."Olen Helsinki pride -viikon aikana ollut kahdessa tapahtumassa kuulemassa, kun Mattila kertoi kirjoittamisestaan ja kirjastaan. Tämä syvensi lukukokemustani, ja haastatteluissa tuli esille, miten paljon teoksessa on kirjailijaa itseään. Mattila on saanut jonkin verran blogeissa palautetta taidelukioasetelmasta ja miten se on itsensä löytämistä kuvaavissa kirjoissa jo paljon käytetty kuvio, mutta hän totesi kyseessä olevan hänen oma kokemuksensa, minkä takia hän halusi sijoittaa Eelian tarinan tähän miljööseen. Myös Eelian vanhempien kommentit ovat oikeasti sanottuja asioita, jotka Mattila oli löytänyt vanhoista päiväkirjoistaan (ja tästä ei ollut perhepiirissä kuulemma ilahduttu). Silti kyseessä ei ole suoranaisesti kirjailijan elämäntarina, eikä romaani ole autofiktiota vaan omasta elämästä osittain ammentava fiktiivinen teos. Monelle sukupuolivähemmistöön kuuluvalle kirja on kuulemma ollut lukukokemuksena nimensä mukainen, mikä ei ole ihme, koska siinä tulee esiin sukupuolettoman henkilön aitoa ääntä, mitä ei kotimaisessa kirjallisuudessa juuri ole ollut. Ei ihme, että muutos tässä alkaa nuortenkirjallisuuden puolelta, sillä nykyisin nuortenkirjat yleensä kulkevat diversiteetissä edellä aikuisten kirjallisuutta.
Riina Mattilan Järistyksiä on taidokas esikoisteos, vahvalla äänellä kerrottu tarina kasvusta ja rakkaudesta. Romaani on toivoa antava ja osoittaa, että asiat voivat muuttua paremmaksi, vaikka vaikeitakin tunteita ja tilanteita kirjassa kohdataan kaunistelematta. Tällaisia nuorille suunnattuja kirjoja hlbtiq-teemoista on tärkeää olla olemassa. Järistyksiä seisoo myös kirjallisilta arvoiltaan omilla jaloillaan – se on kirjoitettu rohkealla tavalla omaäänisesti, eikä se tukeudu pelkästään representaation tuottamiseen, vaikka kirjan rooli myös tienraivaajana on merkittävä. Vaikka kotimaisen nuortenkirjakentän tuntemukseni voisi olla paljon parempikin, uskallan povata kirjalle ehdokkuutta Finlandia Junior- ja Topelius-palkintojen saajaksi loppuvuodesta.
Pride-viikon lukuhaastetta on vetänyt Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Luin haasteeseen tänä vuonna myös Andrew Sean Greerin romaanin Less.
Muualla blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Kirjapöllön huhuiluja, Lukijan roolissa, Yöpöydän kirjat, Maria Calendula, Kirjanurkkaus, Kirjojen keskellä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti