Runokuu & elokuun slam-runot

Tänään alkoi viikon kestävä Runokuu-kirjallisuusfestivaali, ja suosittelen kaikkia Helsingin seudulla liikkuvia vierailemaan kiinnostavissa tapahtumissa, joiden osalta on (ainakin minusta) jopa runsaudenpulaa. Kauempana vaikuttavat voivat lukea vaikkapa runokirjoja juurista (Runokuun tämän vuoden teema) ja nostaa runoutta esiin eri tavoin, esimerkiksi bloggaamalla!


Olin pari viikkoa sitten Tenho poetry slamissa, jossa oli tällä kertaa yhteinen teema: ilmastonmuutos. Teema oli minusta mitä osuvin, ja yksi sopiva runokin siihen oli jo olemassa, joten kirjoitin nopealla aikataululla vielä pari lisää. Kisassa pääsin toiselle kierrokselle asti. Tässä esittämäni kaksi runoa, joista toinen on ollut blogissa ennenkin esitettyäni sen slamissa.

Sinä, ihminen
olet näkevä vaeltajat
jotka eivät voi elää missä ennen
missä aina tähän asti
meren noustessa koteihin
Elämän tuoneet metsät kiertyvät taivaalle savuna

Olet kokeva nälkää
koska pellot paahtuivat koppuraksi
toisena kesänä mätänivät vesipeiton alle
ja naapurille kävi samoin
Pallonpuolisko hehkuu punaisena
Esivanhempiesi lailla pian jyystät puunkuorta

Haluat uskoa mahdollisuuksiin
unohtaa että joka päivä syödessäsi ja juodessasi
muovin hiukkaset ottavat vähitellen ruumiisi
Meille ne ovat näkymättömiä
Jossain kaukaisella rannalla valas tukehtui kauppakassiin

Tiedät että ne ovat ne muut
Tiedät että niiden muiden pitäisi nyt lopettaa
olla tavoittelematta mitä sinulla on ollut pitkään
Missä on niiden hävyttömien miljardipäiden nöyryys
Uskoisivat askeesiin kuten ennen
Laitettava kuriin pian, tehdään muureja, tuokaa aseita

Unohdit mikä on luontosi rytmi
mitä se kestää

ajoit maailmansydämen kammiovärinään
Käännät pääsi
Jossain puhkotaan reikiä yhteisiin keuhkoihin

Sinulle koetetaan näyttää
Vitsailet, ja kävelet kadulla ohi lujaa
et halua nähdä, et halua, katso, taas uusi tarjous, äkkilähtö
Pian ei merta enää ole vaan vihreä myrkyn allas
mutta niiden on tehtävä jotakin ja pian, sanot
sinä

Minä katson lomamatkallani lentokoneen ikkunasta
Grönlannin mannerjäätä
mereen murtuvia valkoisia lohkareita
Miten kaunis maisema, täysin vailla ironiaa

*******

Lämpenee
Huokuu merestä höyrynä
Tiivistyy pilviksi jotka pian satavat
               Salamoita
Ukkospilvet kiertyvät toistensa ympäri
ruokkivat ja ruokkivat itseään
Saa nimen
Kerää voimia
mitä lämpimämpiä valtavien aavojen vedet
Kasvaa hurjaksi olennoksi
sisällään energia jolla valaisisi kaupunkeja
                Äärisään ilmiö
Viimein on kohdattava maata
mikä vie voimat
mutta elementit ehtivät riehua
Avaruudesta katsottuna pilvispiraali ruoskii
Kaupungit pimenevät tuulen voimasta
Sadetta putoaa kuin ei koskaan
Meri nousee maalle
                Tulva
Ajaa ullakoille mutta sekään ei riitä
On hajotettava katto kirveellä
Kiivettävä läpi ja huidottava vaatteella
keskellä vesierämaata
jossa vielä äsken
käveltiin kuivalla pinnalla
Nyt puunlatvojen ympärillä huljuu
Meri on väärässä paikassa
               Likainen vesi
Vie mukanaan autot
sisällään ihmiset
loukussa kehikoissa
metallin ja lasin vankeina
sisään ryöppyää
               Hukkumiskuolema
Kun taivas on taas kirkas
Kuumuudessa pesivät taudit
Kaduilla vaeltajat
joiden kodit se vei
ennen kuivumistaan ilmaan
energian siirtymää potentiaaliksi
Lämpenee
Se kiihtyy