Johannes Ekholm - Rakkaus niinku

Johannes Ekholm – Rakkaus niinku (Otava 2016)

 "JOONA

miks miehinen rakkaus ilmaistaan
aina puuttumisen ja kivun ja kaipuun
ja itsesyytösten kautta??

SAD91RL
sukupuoliessentiaalisuus?

JOONA
missä rakkausruno joka haluaa kauniisti?

SAD91RL
lue tumblrii

JOONA
jopa paperi t tekee samaa, vaik se onki ihana
"rankat" lyriikat = osoitus suuresta rakkaudesta

SAD91RL
en haluis et paperi t räppäis eri tavalla, must toi kyl toimii"


Aikalaisromaani-termiä monen tekee varmasti mieli tästä kirjasta käyttää, mutta minusta se on kirjalle melko kauhea leima. Aikalaisromaani – voiko sellaista nykyään edes kirjoittaa yleispätevästi tässä monin tavoin pirstoutuneessa todellisuudessa? Niitä todellisuuksia kun on aikalaisilla nyt niin paljon erilaisia, yhtenäiskulttuurin kuolemasta on puhuttu paljon. Tämä kirja kertoo intellektuelleista pääkaupunkilaisista, korkeasti koulutetuista kolmekymppisistä. Jossain muualla päin Suomea, erilaisessa sosioekonomisessa ryhmässä eletään hyvin erilaista aikalaisuutta. Esimerkiksi aloitetaan lasten tuotanto maailmaan heti kaksikymppisinä koska niin vain pitää tehdä tai koska oikeasti halutaan. Ei ole aikaa eikä kiinnostusta miettiä tämän kirjan päähenkilön tavoin maailman ylikansoitustilannetta. Myös lad lit on käsitteenä aika kauhea lätkäistä tällaiselle kirjalle, koska eihän tämä mitään Nick Hornbya ole lähelläkään. Kieltämättä ne määrittelevät tekijät kuitenkin tässä paljolti täsmäävät: päähenkilö Joona on pessimistinen ja välinpitämätön mieshahmo, joka on elämässään hukassa. "Nykymaailmaan pitää suhtautua välinpitämättömästi. Muuten satuttaa itsensä." Yhdistävistä piirteistä huolimatta tuota en tämän teokseen asiasanoitukseen laittaisi, eikä sitä ole nähtävästi siihen kirjastokuvailussa lätkäistykään. Näiden määritelmällisten pohdintojen jälkeen voin siirtyä kertomaan suoremmin siitä, millainen teos Johannes Ekholmin esikoisromaani Rakkaus niinku lopulta on.

Romaani koostuu siis keskusteluista, jotka keskushahmo Joona on kerännyt ja litteroinut kirjoittaakseen oman romaaninsa. Hän on nauhoittanut keskustelujaan erityisesti isänsä kanssa, ja lisäksi ääneen pääsevät isän vaimo Sirpa, Joonan ystävä Caritas ja joukko muita ystäviä. Suuri osa kirjasta on myös viestittelyä, jota Joona käy Google Hangoutsissa nimimerkki Sadgirlin kanssa. Joona ei ole koskaan tavannut Sadgirliä, vaan tämä pysyy anonyymina hahmona, joka antaa itsestään Joonalle sellaisen kuvan kuin haluaa. Sen todenmukaisuudesta ei lukijakaan lopulta pääse selville.

Juonena on tiivistetysti se, että toimittaja Joona on joutunut ulos lehdestä jossa on työskennellyt, minkä myötä hän on vajonnut taloudelliseen aallonpohjaan ja joutunut muuttamaan isänsä ja tämän vaimon luo. Joonan isä on menestynyt elämäkerrallisella romaanillaan ja tullut rinnastetuksi – keneenkääs muuhun kuin – Knausgårdiin. Joona ei ole tyytyväinen siihen turhankin rehelliseen ja paljastavaan kuvaan, mikä hänestä on kirjassa annettu, ja hänellä on isänsä kanssa muutenkin näkemyseroja ja ristiriitoja. Lisäksi Joona kokee monenlaista maailmantuskaa, yleistä tyytymättömyyttä, kaiken turhuutta ja hän on jossakin määrin masentunut. Päivittäiset chat-keskustelut Sadgirlin kanssa toimivat hänelle asioiden purkukanavana.

Romaanin kerrontatapa oli ainakin minulle hyvin nopealukuinen ja kiinnostusta ylläpitävä. Henkilöiden keskustelut halusi aina lukea loppuun asti, että minkälaisille poluille ne harhailevat ja mihin päätelmiin aiheista tullaan vai tullaanko mihinkään. Asiat olivat kovin tuttuja oman lähipiirin keskusteluista ja siitä, mistä netissä väitellään tällä hetkellä. Kerrontatavan tuttuus ja helppolukuisuus johtunee omalla kohdallani siitä, että ns. aiemmassa elämässäni, vain muutama vuosi sitten, saatoin viettää tuntikausia päivässä töiden jälkeen tai viikonloppuisin internetissä, jossa luin vain ihmisten keskusteluita. Pyörin tunnista toiseen foorumeilla ja kuvalaudoilla seuraten muiden juttuja usein vierestä, enkä melkein koskaan osallistunut vaan halusin vain pysyä tarkkailijan roolissa. (Nykyäänkin teen toki tätä jossain määrin, mutta en läheskään yhtä paljon. Eihän sitä muuten ehtisi lukea ja kirjoittaa!) Nettikeskustelumainen rakenne läpi kirjan ei siis herättänyt juuri kummastusta, ja monissa romaaneissa sitä on käytetty kerrontaa täydentämään jo ennen tätäkin. Moni saattaa kuitenkin kokea kirjan rakenteen ja jatkuvan puhekielisyyden liian vieraaksi.

Useimmat kirjassa olevat nettikulttuuriin liittyvät asiat ovat minulle tuttuja, mutta uskon että jos antaisin kirjan luettavaksi esimerkiksi äidilleni, hän ei todennäköisesti ymmärtäisi puoliakaan. Rakkaus niinku voisi toimia hänelle mielenkiintoisena tutustumisena joidenkin minun sukupolveni ihmisten elämään, mutta paljon kirjan kulttuurisesta vitsailusta menisi varmasti ohi eikä hän näkisi mitään hauskaa monissa niistä kohdista, jotka minua puolestaan naurattivat.

Lukukokemuksena kirja oli yksiselitteisen mainio – luin sen lähes vuorokauden sisään, mikä ei ole minulle tavanomaista. Monet teoksessa olevat viittaukset mediaan ja populaarikulttuuriin käsittelevät erittäin tuoreita ilmiöitä ja sen puheenaiheina on asioita, joista keskustellaan parhaillaan kiivaasti. Kirja kertoo varsin autenttisesti kuvaten itseni kaltaisista pari-kolmekymppisistä kaupunkilaisista, jotka ovat eläneet vuosikaudet nettimaailman ja -kulttuurin syövereissä ja viettävät nytkin aikaa puhelin kädessä tarkistellen somekanavia ja viestien ihmisten kanssa. Myönnän kyllä, että en käy läheskään päivittäin yhtä vuolaita ja intellektuellin oloisia keskusteluita kuin Joona tekee tuttavapiirinsä kanssa... (Toisaalta keskustelut eivät ole täysin autenttisia, sillä Joona pystyy ohjailemaan niitä haluamaansa suuntaan toimiessaan nauhoittajana, mikä tuodaankin kirjassa esiin Sadgirlin sanomana.) Kirjan henkilöiden ei voi sanoa elävän kuplassa, vaan he silloin tällöin poistuvat siitä käyden väittelyitä myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät jaa heidän elämänkatsomustaan ja -tapojaan. Toisaalta joskus näiden kohtaamisten tarkoitus on vain pönkittää omaa näkemystä siitä, että se itse valittu polku on ainoa ja oikea, joten voiko kuplasta poistumista nähdä silloin avartavana? Henkilöt ovat ärsyttävinekin piirteineen lopulta kovin inhimillisiä ja heidän jutusteluaan oli hyvin viihdyttävää seurata, kuin olisi kärpäsenä katossa tai uteliaana sivukorvana viereisessä baarin pöydässä.