"Siksi on parempi antaa unelmienkin höyrystyä, parempi kadota, koska niin turhautuminenkin katoaa, toimettoman elämän ahdistavuus katoaa höyryyn, katoaa huono uni, katoaa eripura talousasioissa, kun kukaan ei oikein ole vastuussa mistään eikä palvelusväki osaa ja katoaa, kuka on kuka lopulta, kuka palvelusväkeä, kuka sukua, koska kaikki ovat tulleet tänne yhdessä ja kaikki peittyvät yhdessä höyryyn."Maria Peura on minusta ollut kirjailijana kiehtova siitä lähtien, kun hänestä kuulin ensimmäisen kerran. Luettavakseni Peuralta päätyi ensimmäiseksi romaani Valon reunalla, jonka rosoisen kaunis ahdistavan pohjoisen kylän kuvaus miellytti, mutta samalla minua häiritsi se, miten paljon tuntui jäävän ymmärtämättä. Aina se ei lukiessa edes häiritse, mutta silloin muistan hiertäneen, kun en välillä kerta kaikkiaan tajunnut lukemiani kohtia ja niiden yhteyttä muuhun. Kokonaisuutena kirja oli minusta kuitenkin hyvä. Olen myös lukenut alkua Peuran kirjoittamisesta kertovasta teoksesta Antaumuksella keskeneräinen, joka jäi kesken (heh) kun palautin kirjan muuton yhteydessä, mutta minulla on yhä tarkoituksena lukea teos loppuun. Koin sen antavan kirjoittajan näkökulmasta paljon ja kirjassa yleisesti oli myös jotain selittämättömän kiehtovaa. Kun huomasin tämän vuoden alussa Peuralta ilmestyvän novellikokoelman, innostuin heti. Hänen kirjallisessa ilmaisussaan on paljon lyyrisyyttä, ja sen kaltaisia novelleja olen juuri viime ajat etsinyt tukemaan myös oman kokoelmani kanssa työskentelyä.
Tunkeilijat on nimensä mukaisesti novellikokoelma ihmisistä, joita pidetään ainakin jonkin tahon näkökulmasta tunkeilijoina eri osa-alueilla. Moni novelleista kertoo ajankohtaisesti turvapaikanhakijoista, mutta tähän jatkuvasti mediassa käsiteltyyn aiheeseen Peura on löytänyt uusia tulokulmia, eikä niitä itsestäänselvimpiä ole käyty läpi. Esimerkiksi novelli "Tulkki" kuvaa nyrjähtäneeksi kääntyvää asiointitilannetta, jossa muslimiperheen tulkki perheasiainneuvottelukeskuksessa alkaakin suoran tulkkauksen sijaan saarnata perheelle jyrkkää uskonnon tulkintaansa ja samalla hänen oma menneisyytensä alkaa putkahdella esiin karmeudessaan. Teemoja on kokoelmassa toki muitakin ja niiden variaatiot ovat laajoja, vaikka kaikki kytkeytyvätkin tavalla tai toisella tunkeutumisen ja rajojen ylittämisen tematiikkaan. Yksi novelli esimerkiksi kuvaa lapsen maailmaa hyvin proosarunomaiseen tapaan monitulkintaisesti. On myös selvästi vääristyneitä ja epäterveitä lähisuhteita kuvaavia novelleja, kuten "Kirje tyttärelle" ja "Rakkaussuhteessa". Moni novelleista on kirjoitettu Peuran tuotannossa jo tutuksi tulleella murteella (kyse on nähtävästi meänkielestä). Kerronnan tyylit elävät virallisen oloisesta realismista runolliseen kuvakielisyyteen ja suoraviivaisen karuun murreilmaisuun. Myös elävöittävää huumoria ripotellaan mukaan niin sensuroimattomasti virtaavassa puheenparressa kuin korrektin kirjakielisessä mutta absurdiksi vinoutuvassa tekstissä.
"Net tullee joukola minua hypistelemhään ja mulle kumartelemhaan ja mainomhaan, miten mie sätteilen rakhautta kauos ja miten minun hipaseminenki jotenki pyhittää niitä ja niitten jumalasuhe rohki syvenee, mutta siltä tosiasialta net sulkee korvansa, että mie mithään muuta ole vuosikymmeneen hunteerannukhaan ko naisen värkkiä."Kokoelmassa on novelleja yhteensä 34 ja sivuja siihen mahtuu 222. Kertomuksista moni on siis lyhyitä pienoisnovelleja, jotkut vain sivun-parin mittaisia. Tämä tekee kokonaisuudesta hieman hengästyttävän luettavan, vaikka tiivistäminen on tehty taiten eikä kokoelma pahemmin kärsi häiritsevästä epätasaisuudesta, kuten monesti taitavimpienkin kirjailijoiden novellikokoelmien kanssa käy. Peura taitaa kirjoittajana suvereenisti useita kerrontatapoja, ja selkeästi aihepiiriä yhdistävästä punaisesta langasta huolimatta kokoelma on hyvin monipuolinen ja -ääninen. Teos sanoittaa paljon sellaista, mikä jää usein sanomatta nykypäivän kiihkeänä vellovissa keskusteluissa, ja se pyrkii näyttämään asioita näkökulmista, jotka jäävät helposti piiloon niin fyysisesti kuin henkisestikin.
***
Nipvet-blogin Juha on aloittanut novellihaasteen numero 2, koska ensimmäinen haaste osoittautui hyvin suosituksi ja innosti kirjabloggaajat novellin pariin suurin joukoin. Toinen novellihaaste sisältää uudenlaisen osion, peukutuksen, jonka tarkoituksena on nostaa esiin kokoelmasta yksittäisiä novelleja painottamalla niiden eri osa-alueita.
Peukutan nyt postauksen alussa siteeraamaani novellia "Miehen katse" ja siinä osa-alue, johon peukutukseni liittyy, on tapahtumapaikka. Novelli tapahtuu suurimmaksi osaksi hamamissa, joka tarkoittaa kylpeytymispaikkaa ja tapaa. Hamameja käytetään erityisesti turkkilaisessa ja arabialaisessa kulttuurissa; itse kokeilin sellaista Marokossa. Myös kulttuuripiiri on novellissa olennainen ja tuo oman lisänsä kasvun kuvauksen ja tietyn rajan ylittämisen merkitykseen.
Maria Peuran Tunkeilijat-kokoelmasta ovat kirjoittaneet myös Omppu, Opus eka ja Suketus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti