Kuukauden ensimmäisenä tiistaina kävin perinteisesti kokeilemassa onneani Tenho Poetry Slamissa. No, ei ollut onni myötä tällä kertaa eikä asiaa toiselle kierrokselle, lähellekään. Kai sitä joskus on tultava näitäkin kertoja. Ehkä en ansainnutkaan tällä kertaa enempää, koska harjoittelu jäi melko vähäiseksi ja runokin piti lukea paperista, vaikka on melko lyhyt... Paikalla oli taas todella kovia esiintyjiä ja hyviä kirjoittajia, finalistit olivat paikkansa ansainneet.
Slam-runoni julkaisu mietitytti tällä kertaa todella paljon, ja myönnän että olin koko asian suhteen eilen aika alamaissa. Jouduin hokemaan itselleni, että kyse on leikkimielisestä kisailusta, enkä silti oikein uskonut. Kun nyt kuitenkin olen tehnyt periaatepäätöksen, että jaan nämä esittämäni runot aina, niin teen sen tälläkin kerralla. Tämä on eri runokäsiksestä kuin aiemmat, enkä oikein ole varma tästä kokonaisuudesta, että kannattaako minun edes vakavasti "pyrkiä tekemään tästä jotain", äh, en tiedä. Olen viime aikoina hiljalleen alkanut hyväksyä ajatusta, että kirjoittaa voi myös ilman julkaisutarkoitusta, harjoitukseksi, talteen jonnekin kryptisesti nimettyyn tiedostoon odottamaan sopivaa hetkeä, mutta hankalaa se on ollut. Minulle tuollainen kirjoittaminen tuntuu turhalta tekemiseltä, koska olen tottunut kirjoittamaan esim. työssäni ja blogia varten usemmiten siten, että tekstillä on heti alusta asti tarkoitus, pyrkimys tulla julkaistuksi. Ajatus tästä vaatii yhä paljon poisoppimista, huomaan.
Reunatuntemukseni
kun kuuntelen
hänen jakavan maailmankuvaansa
Jos en keksi vastaväitteitä
pitäisikö suosiolla vaihtaa puolta
Nostaa kädet pystyyn sanoen
Hyvä on
Siirryn
Älä tulita enää
Vaikka tiedän etten voisi olla
uskollinen ihmisyydelleni jos siirtyisin
alle pusertuvalta laatalta ylemmälle
ajatellen että luonnonlait
nyt ovat tällaiset
On päiviä jolloin erimielisyys
on ratkeava sauma
maanjäristyksen episentrumi
jossa pelkään katoavani avautuvaan railoon
Murskaannun koska en voi omin käsin
saada laattoja sulautumaan toisiinsa
Jatkan kuuntelua vaikka
en keksisi vastaväitteitä
Enkä voi siirtyä
En vieläkään tiedä
ymmärtääkö hän
etten voi
Kyse on siitä miten olen ihminen
Ei pienemmästä
vaikka minua nyt haukutaan
melodramaattiseksi
Jos olen herkkä
Entä sitten
Onko se kiellettyä
Viekö se oikeuden sanoa
Niinpä
Niin, ne meidän ajatuksemme, tarkoituksemme, pyrkimyksemme, ja se vaikea niiden tarkistaminen, poisoppiminen...
VastaaPoistaKoen, että ihmisellä on tärkeää olla päämäärä ja tarkoitus teoilleen. Tavallaan jo tuossa runossasi esitit vastauksen: "Kyse on siitä, miten olen ihminen." Kirjoittaminen lienee luontevin tapasi ilmaista itseäsi, jolloin se ja pyrkimys julkaista tekstejäsi eivät ole toisensa poissulkevia vaan paralleelejä luontaisia toimintoja. Onnistuneita uomanetsintöjä:)
Kiitos. Kirjoittaminen on minulle ehdoton ykkönen itseni ilmaisun tavassa. En usko, että pääsen esim. puheen avulla ikinä samaan. Jonkinlaisesta ajatuksen välittämisen tavoitteesta minulla lähtee jokainen teksti, siksi on hankala kirjoittaa julkaisutavoitteetta. Toisaalta joskus on tarpeen välittää oma ajatuksensa itselleen selkeässä muodossa, mihin auttaa kirjoittaminen. Silti en osaa oikein kirjoittaa päiväkirjatyyliin. Uoman etsimisessä saa tosiaan tehdä töitä.
Poista